30.1.2016

Maarit Verronen: Saari kaupungissa

Viimeksi ihmettelin, ettei blogista löydy yhtään luettua Maarit Verrosta. No luin ja bloggasin ja heti perään löysin omasta kirjahyllystäni yhden lukemattoman Verrosen. Nyt siis Verrosta Verrosen perään, verratonta, verratonta!

Saari kaupungissa on aika suloinen pieni kirja. Se on kokoelma novelleja, joista suurimmassa osassa maailmaa havainnoidaan päähenkilö Aislan kautta. Novellit kertovat pienistä sattumuksista ja hetkistä Aislan elämässä. Kohtaamisista, retkistä ja ihmettelyistä ja niin pienistä asioista, ettei niistä ole juuri mitään kerrottavaa. Ja juuri siinä piilee kirjan suloisuus. Pienistä asioista syntyy suuria kertomuksia.


Saari kaupungissa oli juuri sopiva kirja tammikuun talviuniseen tunnelmaan. Nyt luvussa meripihkasilmäinen jänis Edmund De Waalilta.

Maarit Verronen 2007: Saari kaupungissa.

23.1.2016

Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää

Ihme juttu, ettei Maarit Verrosta löydy blogin arkistosta! Kirjaniilo on kahlannut läpi varmaan kaikki Verroset, muttei näköjään viime vuosina.. Kirkkaan selkeää oli täsmähaku kirjastosta ja täytti odotukset.

Dystopiat kiinnostavat aina. Niissä näkyy välähdyksiä siitä todellisuudesta, johon maailma voisi mennä, jos ote lipeäisi. Verrosen kuvaamassa maailmassa ihmiset on luokiteltu eri kasteihin tai statuksiin sen mukaan, ovatko he kelvollisia kansalaisia. Kaikkia tarkkaillaan mikrosirujen kautta ja jos et kuulu ylimpiin kasteihin, on elämäsi hiton epämiellyttävää.

Kirjan päähenkilö on Tiksu, suunnitelmallinen nainen, joka selviytyy keinolla tai toisella aina askeleen eteenpäin. Vaihtoehtona olisi pakolaisleirit, orjuus ja muutenkin pahin mahdollinen. Kirjan maailma on ihan kamala: ilmastoa säädellään, luonto on tuhottu, seniorileireissä vietetään pitkitettyä elämää ja tarjolla oleva työ on tulevaisuuden paskaduunia.

Synkkää siis on, vaikka Tiksun kaltaiset selviytyjät luovat toivoa. Tarinan monet elementit tuntuvat myös kovin tutulta. Dystopiakuvaukset ovat parhaimmillaan muistutuksia siitä, että tärkeitä asioita pitää puolustaa. Ote ei saa livetä, ei ilmaston eikä ihmisarvon suhteen. Pahin mahdollinen on pelottava paikka!

Maarit Verronen 2010: Kirkkaan selkeää.

6.1.2016

Juha Hurme: Puupää

Juha Hurmeen tuotannon läpikahlaaminen jatkuu. Puupään aloitin reilusti viime vuoden puolella, mutta se on jäänyt jalkoihin.

Kirjassa seikkaillaan teatteritaiteen parissa. Näyttelijä N saa tehtäväkseen lähteä Suomen rundille ja esittää yhden miehen näytelmänä Puupäätä missä vain ja milloin vain. Ja näin tapahtuu, siinä mitassa, että näytelmää esitetään neljän ja puolen vuoden ajan noin 400 kertaa. Lukija pääsee mukaan näytelmän tekemiseen ja kiertämään kansantaloja Puupään matkassa.


Näyttelijä N katoaa kesken rundin ja tarinan kertojana on hänen ystävänsä. Kirjassa käydään läpi sekä näyttelijän jäämistöä, muistiinpanoja Puupää-teoksesta että yhteisiä muistoja. Niistä muodostuu huumorivoittoinen tarina Suomesta, teatterista ja ystävyydestä. Kirja on kurkistus teatterimaailman kulisseihin, taiteilijuuteen, näytelmäkiertueeseen ja kaikkeen siihen liittyvään elämään. Mukana on enemmän totta kuin tarua ja enemmän pohdiskelua kuin sekoilua. Ihanaa juhahurmeilua siis! Ja tottahan toki Puupäätä on nähty lavoilla, myös Hurmeen esittämänä.

Lukukokemus kyllä kärsii, kun jättää kirjasta viimeiset 40 sivua lukematta ja palaa niihin kuukausi-pari myöhemmin.. No, seuraavaksi ehkä jotain muuta!

Juha Hurme 2009: Puupää.

4.1.2016

Yann Martel: Beatrice ja Vergilius

Tulipa taas hieno ja kiehtovasti rakennettu kirja vastaan! Yann Martelin Beatrice ja Vergilius on ollut lukulistalla aina Piin elämän jälkeen. Lukukokemus oli lupaava aloitus uudelle vuodelle, toivottavasti tästä tulee hyvien kirjojen vuosi.

Kirjassa kulkee rinnakkain kaksi tarinaa. Toinen kertoo kirjailijasta, joka on jäänyt jumiin holokaustista kertovan kirjansa kanssa. Mies luovuttaa, jättää kirjoittamisen, vaihtaa maisemaa ja keksii muuta tekemistä. Kunnes.. hän tapaa lukijansa, joka painii myös keskeneräisen kirjan kanssa ja tarvitsee kollegiaalista apua.


Kirja lähtee vauhtiin, kun tarinan toinen taso, eli ko. lukijan keskeneräinen näytelmä saadaan luettavaksi. Näytelmän päähenkilöt ovat Beatrice-aasi ja mölyapina Vergilius. Kiehtova rakenne syntyy siitä, että aasista ja mölyapinasta kertova näytelmä on niin pahuksen hyvä, että siihen tulee imaistuksi mukaan, eikä kirjaa voi enää laskea käsistään. Kirjan kaksi tarinaa nivoutuu vähän pelottavallakin tavalla yhteen ja kokonaisuus on kyllä säväyttävä ja tarjoaa useita oivalluksia.

On mainittava, että yksi kirjan merkittävistä teemoista on eläinten oikeudet ja eläinten tulevaisuus maapallolla. Todella toivon, että Martel jatkaa tämän teeman parissa myös jatkossa. Kirja on muuten täynnä viittauksia ja aasin ja mölyapinan nimet viittaavat Danten Jumalaiseen näytelmään. Oliskos se jo aika laittaa uudestaan lukuun? Viime kerralla, josta on hmm.. noin 15 vuotta, homma jäi ihan alkutekijöihin.

Yann Martel 2010: Beatrice ja Vergilius.