30.12.2015

Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa

Kirjaniilolla on kuulkaas olleet kissanpäivät! Vuonna 1985 julkaistu Murakami on suomennettu ja tieto asiasta osui ystävällisesti silmääni. Oi että!

Ja kyllä olikin herkkua, kannesta kanteen. Kirjassa päästään niin syvälle epätoteen, että on taas nostettava hattua kirjailijalle ja mielikuvitukselle. Haruki Murakami onnistuu tässä genressä aina, olen kiitollinen ja toivon kainosti lisää..


Kirjan tarinassa on kaksi tasoa. Toinen on tämä perustaso, tulevaisuuden (tai ehkä nykyhetken) Tokio. Ja toinen taso on sitten Maailmanloppu ja eletään sitä sielläkin. Päähenkilö on Murakamin kirjoista tuttu mieshahmo, eli päälle kolmekymppinen, älykäs ja itsenäinen mies, jonka arkea ilostuttaa tässä teoksessa viski (ja naiset). Päähenkilö siis liikkuu molemmissa maailmoissa ja selvittää elämääkin suurempaa mysteeriä. Taustalla on yhteiskunta, jossa vallassa ovat Systeemi ja Merkitsijät ja pinnan alla lymyilee Sysiäiset. Yhteiskuntaa uhkaa olemassaolon päättyminen ja päähenkilö on valjastettu estämään maailmanloppu. Se voi onnistua, mutta kaikki riippuu aivoista, huh. Kirjassa on siis fantasiaa, dystopiaa, jännitystä, seikkailua ja scifiä. Ei voi kuin tykätä!

Maailmanloppu ja ihmemaa on todellinen runsaudensarvi. Se kestää aikaa ja monta lukukertaa. On aika hämmästyttävää, että tämä on suomennettu nyt vasta. Löytyyköhän näitä suomentamattomia helmiä vielä lisää?!

Haruki Murakami 1985/2015: Maailmanloppu ja ihmemaa.

10.12.2015

Mary Kubica: KIltti tyttö - Kunpa tietäisit

Löysin joskus nuorempana vanhempieni kirjahyllystä Neidonryöstö- nimisen kirjan. Muistan viehättyneeni tästä tukholmasyndroomameiningistä, jossa siepattu kiintyy sieppaajaansa. Mary Kubican esikoiromaanin takakansi lupailee mukavasti jotain tähän viittaavaa. 


Kubikan romaanin hyvä tyttö (vaiko sittenkään?) on varakkaan perheen jo aikuinen tytär Mia, joka kidnapataan lunnaiden toivossa. Tarina etenee kolmen kertojan kautta kahdessa eri aikatasossa, Aiemmin ja Myöhemmin. Mian äidin kautta tulee esiin suuri huoli Miasta ja tämän selviytymisestä, etsivä Gabe tutkii rikosta ja Mia kertoo omasta kohtalostaan. Kirjan heti alussa paljastetaan, että Mia on selviytynyt sieppauksestaan, mutta on pahasti traumatisoitunut. Mian traumaa selvitellään samalla kun kertojat avaavat tapahtumia omasta näkökulmastaan. Ilman kertojan ääntä jää Colin, Mian sieppaaja, mutta Mian kautta hänestäkin saadaan tietää paljon.

Takakansi teksti antoi viitteitä yllätyksestä, jota pelkäsin loppuun asti.  Lopulta yllätys jäi aika laimeaksi, kokonaisuuden kannalta se oli kuitenkin hyvä käänne. Tarina rakentui mielestäni hyvin, mutta ei tämä jännäri ole mainospuheista huolimatta. Enneemminkin ihmisuhteita ja draamaa. Nopealukuinen ja minusta hyvä, ei mikään sensaatio kuitenkaan. Jäin näihin tunnelmiin kiinni, eikä heti tehnyt mieli aloittaa uuttaa kirjaa. Kyllä te tiedätte sen tunteen... 



Mary Kubica: Good girl - Kunpa tietäsit ( The Good Girl 2014)

7.12.2015

Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan!

Hauska. Nauroin kerran jopa ääneen. Tekemällä tehty kuvio, mut mikäpäs siinä. Kaikkihan sen tietää kuinka tässä käy, mutta se miten siihen käymiseen päästään, on oikein viihdyttävää.

Liikkeelle lähdetään Poppysta, joka on kadottanut äärimmäisen arvokkaan antiikkisen kihlasormuksensa. Pian Poppy kadottaa myös puhelimensa, mutta hätä keinot keksii. Ja sattuma. Roskiksesta löytynyt puhelin pelastaa Poppyn hetkiseksi ja samalla Poppy pelastaa puhelimeen hädissään soittelevan bisnesmiehen Samin. 




Puhelinkommellut on Kinsellan romaanin keskiössä. Aika tuurilla kehitelty kuvio puhelimesta, jonka kautta Poppy lukee edellisen omistajan esimiehen mailit sun muut henkilökohtaiset asiat. Aika tuurilla Poppy onnistuu myös pitämään puhelimen ja hankkiutumaan edellä mainitun hetkelliseksi puhelinsihteeriksi. Romantiikkaahan siitä syntyy ja onneksi sulhanenkin paljastuu hölmöläiseksi. 


Sophie Kinsella: Soitellaan, soitellaan! (I've got your number, 2012)

5.12.2015

N.K. Jemisin: The Hundred Thousand Kingdoms

Nyt putos mulle. Hyrisen tyytyväisenä kuin pörröinen silitelty kissa. Ihanaa löytää uutta ja erilaista fantasiaa. Olen lukenut tänä vuonna todella paljon. Sorry, tiedän ettei näy blogissa. Hitaasti hyvää tulee vai miten se meni.. Pääosin olen keskittynyt kepeään ja viihdyttävään kirjallisuuteen, josta on jäänyt käteen juuri sitä mieltä olen kaivannut: Hyvää mieltä ja aivot ovat viihtyneet narikassa. N.K. Jemesin antoi Rouva Blankalle enemmän, hykerryttävän tunteen ja mietteitä pitkäksi aikaa eteenpäin. Millainen tarina on siis saanut Rouva Blankan niin tyytyväiseksi?



Yeine Darr tulee äitinsä kuoleman jälkeen kutsutuksi isoisänsä valtakuntaan. Yeine on äitinsä tavoin osa Aramerin mahtavaa hallitsijasukua, mutta kuninkaansa ja isoisänsä  hylkäämä ja hyljeksimä. Yeinen järkytykseksi, hänet nimetään yhdeksi kuolevan kuninkaan perijäksi, mikä aloittaa hämmentävän matkan Sky:n ihmeellisessä kaupungissa. Yeine pääsee pikkuhiljaa selville äitinsä salaisuuksista ja mahdollisuuksistaan selvitä valtaistuinpelissä. Apuina hänellä ovat kahlitut jumalat, joihin Yeine tutustuu ja kiintyy yllättävällä tasolla.

The Hundred Thousand Kingdoms on todella kiinnostava ja kiehtova kirja. Yeine on sinnikäs ja pehmeä, kun taas Sieh ja Nahadoth, kahlitut jumalat ovat arvaamattomia ja omaavat oman agendansa Aramerien pelissä. Mahdottoman kiehtovat jumalat, ihana periksiantamaton Yeine ja mikä mytologia kehystarinana! Rouva Blanka on löytänyt uuden lempparin!

Viimeisiltä sivuilta löytyy kirjailijan haastattelu, jossa hän kertoo mm. siitä ketkä tarinassa ovat hänen lempihahmojaan. Hauska vertailla omia ajatuksia kirjailijaan, joka on itse luonut hahmot. Paljastettakoon, että epätyypillisesti kyllä, Rouva Blanka ei osaa valita. Niin kovasti pidin monista.

Teosta ei ole suomennettu, joten luin teoksen alkuperäiskielellä englanniksi. The Hundred Thousand Kingdoms on ensimmäinen osa trilogiassa nimeltään The Inheritance Trilogy.


N:K: Jemisin: The Hundred Thousand Kingdoms - Book One of the Inheritance Trilogy, 2010

2.12.2015

Niina With: Taisit narrata, Stella


Tällainen nopea ja no, ihan kiva. (Naiset te kyllä tiedätte mitä tarkoittaa, kun kysyt mieheltä ulkoasustasi ja hän sanoo “ihan kiva”..) Tuli vähän silmäiltyä. Hauskuus ja kommellukset syntyvät siitä, että Stella, kirjan keskushenkilö puhuu aivan päättömiä ja höpöhöpöjä mukavalle naapurilleen. Sen lisäksi hän virittelee romanttisia verkkoja pomolleen nettideittien avustuksella. Omiin ansoihinsa Stella lopulta sotkeentuu. PIkkuhauskaa kommellusta ja romantiikkaa. 


Niina With 2013: Taisit narrata, Stella

30.11.2015

Kristiina Vuori: Disa Hannuntytär

Kristiina Vuorella on taito saada tämä nainen kyynelehtimään. Hänen tarinansa ovat traagisia, eikä niissä pääse iloitsemaan puhtaasti onnellisista lopuista. Näin myös Vuoren kolmannessa romaanissa Disa Hannuntytär. 




Disa Hannuntytär joutuu leskeksi heti tarinan ensimmäisessä luvussa. Onni vai epäonni, aviomiehen manalan maille sattaa nimittäin Disan oma poika. Alistettuna, mutta äidinrakkauden pakottamana Disa lähtee poikansa kanssa pakomatkalle. Pakomatkan kurimuksesta Disan pelastaa hampurilainen, naisten naurattajan maineen omaava  Basti Tarsi. Pakomatka vie Disan Tarsin mukana Turkuun, jossa hän aloittelee elämäänsä leskenä. Turussa linnanherrana toimii nuori ja komea knut Bonpoika, joka Basti Tarsin tavoin ihastuu Disaan. 

Tarinassa eletään vuotta 1396. Knut Bonpojan asema Turun linnanhaltijana on hyvin epävakainen ja koko pohjola kuohuu kruunupäiden vaihtuessa Ruotsin ja Tanskan välillä. Joku muistanee Tuomionkirkonkin palaneen kyseisenä vuonna. Vuori ei keskity kuvailemaan historiallisia ykstyiskohtia  vaan rakentaa tarinan kauniisti ajankuvaan sopivaksi. Erityisen viihdyttävää oli lukea juuri Turkuun sijoittuvaa historiallista tarinaa. Onhan Turku kaunis, Suomen mittakaavassa paljon historiaa omaava kaupunki. Erityisesti pidin myös päähenkilöiden sutjakasta sananvaihdosta ja onnistuneesta jännitteestä. 

Olen aina pitänyt siitä miten fiktio ja todelliset tapahtumat sekoitetaan, niin nytkin. Vuori ei anna tarinan rullata kevyenä, vaan mausteena on elämänmakuista draamaa, jossa asiat harvoin menevät toivotun mukaisesti. Loppua kohden Disan kohtalo vie niin mukanaan, että kiirehdin huolimattomasti viimeisiä sivuja. Pakko saada tietää kuinka Disan ja tämän rakastetun käy! 


Kristiina Vuori 2014: Disa Hannuntytär

2.11.2015

Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää


Kerrassaan viehättävä tarina Louisesta, joka työttämäksi joutuaan löytää kuuden kuukauden mittaisen työn neliraajahalvaantuneen miehen henkilökohtaisena avustajana. Alkuun Louise ja  Will eivät tule lainkaan toimeen. Will on vihainen, sulkeutunut ja katkera ja Lou yrittää pysyä poissa tämän tieltä. Pikkuhiljaa eloisa Lou kuitenkin pehmentää Willin ja he ystävystyvät. Lou saa Willistä itselleen agendan ja yrittää palauttaa tämän elämänhalun. Samalla Will osoittaa Loulle, että maailmalla on tarjottavanaan paljon muutakin kuin heidän pieni kotikaupunkinsa.

Lukija jännittää loppuun asti kuinka tässä oikein käy. Ja toivoo onnellista loppua. Jojo Moyes onnistuu yhdistämään kepeyden ja koskettavuuden tekstissä hurmaavalla tavalla. Ihana!

p.s Jatko-osa After you on juuri ilmestynyt englanninkielisenä ja ensi vuoden puolella tulee ulos leffa, jonka tähtenä on Game of Thronesta tuttu Emilia Clarke.


Jojo Moyes: Kerro minulle jotain hyvää 2015 (Me Before you 2012)


23.10.2015

Laura Lindstedt: Oneiron

Laura Lindstedtin uusin teos on osunut syksyn aikana Kirjaniilon silmään. Sillä tavalla osunut, että se teki mieli lukea. Melkein jäi kesken, mutta jatkoin sisulla.


Oneironin
kehystarina on kiehtova ja ehkä juuri siksi kirjasta on noussut pieni syksyhype. Kirjassa joukko naisia osuu samaan aikaan ns. tyhjään tilaan, eli jonkinlaiseen kuoleman jälkeiseen välitilaan. Ja sitä tilaa sitten tarinassa yhdessä selvitellään ja käydään tilaan ihan kodiksi. Kunnes tulee aika jatkaa matkaa.

Naiset käyvät teoksessa läpi elämänkohtaloitaan ja sattuma (tai siis kirjailija!) valinnut paikalle varsin mielenkiintoiset tyypit. Naisten kohtalot ja kunkin kuolemaan johtanut tilanne on teoksen sydän ja kasassa pitävä voima. Tarinat ovat todella herkullisia, oivaltavia ja kuoleman väistämöttömyys on niin kovin riipaisevaa! Valitettavasti tavaraa on liikaa ja Oneiron on ylipitkä, vaikkei juuri neljääsataa sivua pidempi. Siis löysää on, mutta onneksi tajusin harppoa, koska kirjan loppu on hyvä.

Seuraavaksi taas Juha Hurmetta! Yöpöydällä Puupää.

Laura Lindstedt 2015: Oneiron. Fantasia kuolemanjälkeisistä sekunneista.

21.10.2015

Irene Cao: Sinun tuoksusi

Mietin miten sorruin tähän schaibaan taas. Taisin täällä ensimmäisen osan jo haukkua. Ajatukseni oli ihan vähän vain vilkaista miten tässä käy. Nooh, kirja oli sen verran nopealukuinen etten paljoakaan saanut aikaa hukattua. Onneksi. 

Ensimmäisessä osassa Elena, joka restauroi työkseen vanhoja maalauksia, tutustuu kuumottavaan Leonardoon, rakastuu, ja tulee jätetyksi kuin nalli kalliolle. Tässä toisessa osassa Elena on päättänyt unohtaa Leonardon ja muuttaa Roomaan poikaystävänsä Filippon kanssa. Tottakai Leonardon ja Elenan tiet risteävät, eivätkä he pysty enää irrottautumaan toisistaan. Kolmannessa osassa selvinnee muutaman mutkan kautta, miten he saavat toisensa ja elävät elämänsä onnellisina loppuun asti. 




Irene Cao: Sinun tuoksusi 2015 (Io ti sento 2013)


17.10.2015

Paula Havaste: Tuulen vihat

Tuulen vihat ammentaa tarinansa Suomen kansan muinaisesta uskosta, ajasta, jolloin henget ja haltiat olivat alati  läsnä kaikessa elämänkulussa. Loitsujen ja taikojen teon aikana eli myös Kertte, joka kasvaa varakkaan kauppiaan tyttärenä ja päätyy lopulta naimisiin Larrin (joka on R-vikainen!) eli Lallin kanssa. Kirja keskittyy ajanjaksoon n. 1100-luvun Suomessa ja kattaa Kerten lapsuuden ja neidoksi kasvamisen.

Kerten kanssa samassa tuvassa asuvat hiljainen ja lapsiaan kurittava isä, heikko, mutta tulevia näkevä velipoika, sekä Uvanta, joka auttaa tuvan töissä. Uvanta pitää huolen siitä, että Kertte oppii naisten töiden lisäksi loitsut, joilla varmistetaan haltijoiden suosio. Perheen äiti on kuollut tuulen vihoihin, joten Kertellä on nuorena saama vastuu osittain kasvattaa hänet itsevarmaksi ja voimakkaaksi naiseksi. Naimisiin päästäkseen Kertte tarvitsee silti puhemiehen, hyvän miehen hän on katsonut kauppamarkkinoilta jo valmiiksi. Elämä on hetken aikaa hyvää, ainakin ulkoisesti, kunnen katastrofi kolkuttaa Paimion tuvan ovelle. Miten Kerten elämä jatkuu katastrofin jälkeen, selviää Maan vihat-kirjassa, joka on ilmestynyt tänä vuonna. 

Kertomuksessa on paljon kiinnostavaa asiaa siitä miten Suomessa on ennen eletty. Kertte on voimakas, mutta inhimillisyydessään heikko ja itsekäs nainen. Kiinnostava hahmo, joka kantaa läpi tarinan. 



Paula Havaste: Tuulen vihat 2014
     

15.10.2015

Kerstin Gier: Smaragdinvihreä

Rakkaus ei katso aikaa -sarjan päätösosa on yhtä viihdyttävä ja hauska kuin edeltäjänsäkin! Gwendolyn on ihana ja hupsu ja lisähupia tuo häntä alati seuraava demonipatsaskummitus, jota kukaan muu ei pysty näkemään eikä kuulemaan. 

Kolmannessa osassa Gwendolynin sydän on särkynyt. Mutta eipä sitä ehdi kauaa parantelemaan, sillä aikamatkustusgeeni aktivoituu säännöllisesti ja sen turvin Gwendolyn pääseekin selvittämään ja lopulta paljastamaan suuren mysteerin. Mysteeri on melko moniulotteinen, se kun liittyy niin aikamatkustukseen, pelottavaan Saint-Germainin kreiviin, kadonneisiin sukulaisiin Lucyyn ja Pauliin, kuin Gwendolyniin itseensäkin. 

Luvassa siis onnistunut ja hauska paketti aikamatkustusta, seikkailua ja rakkaudentunnustuksia. Edellisen allekirjoittavat todennäköisesti nuoremmat lukijat. 


Kerstin Gier : Smaragdinvihreä / Rakkaus ei katso aikaa #3, 2014 ( Smaragdgrün 2010) 

13.10.2015

Katharina Hagena: Yö ei unohda

Jännä ja kiehtova tämä saksalaisen Katharina Hagenan toinen teos, joka on kustantajan mukaan ollut kotimaassaan arvostelu- ja myyntimenestys.

Teoksen kertojana toimiva on Ellen on psykologi, joka tekee tutkimusta unen kulttuurihistoriasta. Itse hän kärsii unettomuudesta, mikä iskee tuskaisella tavalla lukijankin nahkoihin.

Ellen laulaa paikallisessa kuorossa, jota johtaa hänen isänsä Joachim. Tarinaan kietoutuvat myös niinikään kuorossa laulava Marthe ja Ellenin lapsuudenystävä Andreas, joka ei puhu, mutta jakaa postia. Tarina on kuin uninen pyörre, jonka keskiössä on Marthen poika Lutz, joka vuosia sitten katosi mystisesti. Andreas vaikuttaa olevan ainut, joka tietää Lutzin mysteeristä. Katoamisella on jonkinlainen yhteys Elleniin, jonka kanssa Lutzilla oli vuosia sitten lyhyt romanssi. 

Kirja on kuin uni itse. Se ei heti avaudu ja jää hiukan hämäräksi. Tarinasta kuoriutuu kerroksia pikkuhijaa. Henkilöt punoutuvat kiinni Ellenin kertomukseen sivu sivulta ja aikatasot vaihtelevat.
Kirja lähti mukaan sattumalta ja yllätti. Positiivisesti. Rouva Blanka luki vaihteeksi jotain ihan muuta.


Katharina Hagena: Yö ei unohda 2014 (Vom Schlafen und Verschiwinden 2012)




6.10.2015

Sofi Oksanen: Norma

Sofi Oksasen uusin on syksyn odotetuin kirja, ja veikkaanpa, että jokainen sofioksanen tästä ikuisuuteen tulee olemaan Tapaus. Kirjaniilo jäi koukkuun heti alkumetreillä ja ahmaisi vauhdilla.


Normaan olikin helppo uppoutua ja tarinan imu vei ihan mennessään. Aluksi yllätyin hiljalleen kasvavasta jännityksestä, mutta dekkarimaisuudelle oli helppo antautua. Lopullisesti ihastuin, kun mukaan tuli ripaus spekulatiivista fiktiota ja visioita tulevaisuudesta. Kirja on kevyt lukea, mutta rakennettu painavaksi. Mikään ei ole turhaa tai löysää ja miksi olisikaan, kun kyseessä on lahjakas tarinankertoja.

Päähenkilö Norman kohtalon parissa todella viihtyi. Hiukset ovat kerrassaan nerokas teema ja monessa kohdin ajattelin juuri lukemaani Atwoodia. Kirjassa on useita tasoja ja mitä syvemmälle tarinassa mennään, sitä karmivampia piirteitä tulevaisuuden (vai nykyisyyden?) bisnekset saavat. Siis dystopiaa on taas tarjolla! 

Normasta on tietysti kirjoitettu jo paljon, joten ei juonesta sen enempää. Menneisyys on kirjassa vahvasti läsnä, kun Norman henkilöhistoriaa avataan kuin sipulia. On pieni perhe ja on laajennettu suku. On salaisuuksia ja on herkkua, kun niitä salaisuuksia paljastellaan pikku hiljaa. Juoni kulkee ja tarina saa sivu sivulta lihaa luiden päälle. Sanoinko jo, että nerokkuudella rakennettu!

Sofi Oksanen 2015: Norma.

24.9.2015

Margaret Atwood: The Heart Goes Last

Margaret Atwood on yksi Kirjaniilon suosikkikirjailijoita. Uutuuskirjoihin voi suhtautua vain suurella kiitollisuudella ja pienellä pelonsekaisella jännityksellä. No, jännitys on nyt vaihtunut sulatteluksi ja siihen menee epäilemättä tovi ja toinenkin.

The Heart Goes Last on ihan tuttua Atwoodia. Lukija pääsee tutustumaan jälleen yhdenlaiseen dystopiaan ja kuten aina Atwoodilla, se tuntuu etäisesti tutulta. Atwood onkin jossakin haastattelussa kertonut, että kaikki hänen kirjoittamansa asiat ovat mahdollisia tai jo tapahtuneet, mutta eivät siinä mittaluokassa, missä hän niistä kirjoittaa.

Stan ja Charmaine menettivät syvässä talouskriisissä työnsä ja talonsa. Pariskunta asuu autossa ja elämä on selviytymistaistelu väkivaltaa, köyhyyttä ja kyynistymistä vastaan. Kunnes avautuu mahdollisuus päästä jäsenksi vähän toisenlaiseen yhteiskuntaan..

Positron on ulkopuolisilta suljettu todellisuus, jossa kaikille valituille jäsenille on turvattu työ ja asunto. Homma pyörii kuin rasvattu, kun väki viettää normielämää joka toisen kuukauden ja sen toisen sitten vankilassa. Ihmisiä on siis tuplamäärä ja asunnot ja työt jaetaan. Eikä vankilassakaan ole kurjaa, on täysihoito, aktiviteetteja ja työpaikka sielläkin. Idea on niin mainio, että sitä myydään kaikkialle romahtaneeseen Pohjois-Amerikkaan.

Mutta paratiisissa luikertelee aina käärmeitä, vaikkapa nyt ahneus. Positroniin sopimaton porukka muutetaan kätevästi käteiseksi elinkaupalla, lapsimäärää kontrolloidaan ja seksirobottien rinnalle tehtaillaan myös vähän aidompia rakastajia. Tarina saa dekkari- ja trillerimäisia piirteitä, kun Stan ja Charmaine valjastetaan Positronin käärmeiden palvelukseen, jolloin rakkaus, ihmisarvot ja moraalikäsitys saavat kyytiä!     

Siis huima seikkailu! Hieno ja runsas kokonaisuus, jossa saa nauttia sekä tarinan tuomasta jännityksestä että dystopian aiheuttamasta maailmanahdistuksesta.

Atwoodia on luettu viimeksi vuonna 2013. 

Margaret Atwood 2015: The Heart Goes Last.

16.9.2015

Elina Hirvonen: Kun aika loppuu

Elina Hirvosen uusin oli Kirjaniilolla lainassa jo keväällä, mutta en ehtinyt lukea. Syy on tietysti kirjaston, eli niiden pirullisten kahden viikon pikalainojen! No, nyt vahinko on otettu takaisin ja hyvä niin.


Pidin Kun aika loppuu teoksesta paljon, vaikka se olikin kauhean koskettava. Vai ehkä juuri siksi? Kirja kertoo lapsista ja vanhemmista. Äidistä ja pojasta, ja siitä surusta mitä äiti kokee, kun lapsi ei olekaan ihan tavallinen, iloinen ja reipas poika. Ja siskosta ja veljestä ja siitä yhteydestä, mikä ei katoa, vaikka veli ei olekaan iloinen ja reipas, vaan paremminkin synkkä ja itsetuhoinen. Ei katoa, vaikka lähtisi maailman ääriin sitä karkuun. Ja kertoo se siitäkin, kun vanhemmat tai sisarukset tuntevat riittämättömyyttä ja syyllisyyttä.

Hieno ja ajankohtainen kirja, vaikka tunnelma pysyykin synkän puolella.

Elina Hirvonen 2015: Kun aika loppuu.

13.9.2015

Sanasinfonia, eli novelleja Sibeliuksesta

Pinnan alla kytee hentoinen innostus novelleihin. Mistäköhän nyt tuulee? Jostakin sopivasta ilmansuunnasta ainakin, kun näistä lyhyen kerronnan Sibelius-teoksista jäi vielä novellin nälkä. Lisää, kiitos!


Sanasinfonia tarttui mukaan ihan vahingossa, eli se halusi lähteä kirjaston uutuushyllyltä Kirjaniilolle kylään. Ja miksipäs ei, nyt on Sibelius-juhlavuosi, novellit kiinnostaa ja kansi lupaili tekstiä myös Emmi Itärannalta. Hei Rouva Blanka, oletko muuten jo laittanut Itärannan varaukseen? 

Päivi Haanpään ja Marika Riikosen toimittama kokoelma sisältää kahdeksan novellia. Kirja on syntynyt Sibeliuksen 150-vuotissynttäreiden kunniaksi ja olipa hauska nähdä, miten kirjailijat ovat yhteistä teemaa lähestyneet. Kaikki ihan eri tavalla! Osa menee suoraan asiaan ja toisilla teema on vähän piilossa.

Itse pidin erityisesti Petri Tammisen novellista, jossa Sibelius tuskailee vähenevien hiustensa kanssa. Hulvaton teksti ja se taisi jättää ihan pysyvät muistijäljet. Pitää varmaan tutustua Tammisen tuotantoon, hmm. Myös Miina Supisen novelli kahdeksannesta sinfoniasta ilahdutti, sympaattisessa tarinassa oli novellitaiteen tuntua.

Päivi Haanpää ja Marika Riikonen (toim.) 2015: Sanasinfonia. Novelleja Sibeliuksesta.

12.9.2015

Katja Kettu: Yöperhonen

Alusta asti oli selvää, että Katja Ketun Yöperhonen on kovaa kamaa. Kettu on ihan äärimmäisen kiehtova ja taitava kirjailija, jonka teokset ovat vimpan päälle hiottuja timantteja. En osaa edes kuvitella, että mitä seuraavaksi saadaan! Jospa siis nautitaan uusimmasta.


Yöperhonen kertoo Irgasta, Suomesta Neuvostoliittoon 1930-luvulla loikanneesta naisesta. Se kertoo Irgasta ihastuneena tyttönä, Irgasta sotavankinaisena ja lopulta vankileiriltä pelastautuneesta ja identiteettinsä muuttaneesta Irgasta. Irgan tarina on huikea, eikä ihan käänteitä vailla!

Irgan tarinan rinnalla kulkee Vernan tarina. Verna etsii isänsä kohtalon puuttuvia palasia ja ne vievät hänet Irgan kanssa samaan Lavran kylään. Lavra sijaitsee Marin tasavallassa, eli lukijakin pääsee retkelle suomensukuisen kansan pariin. Kiehtovaa on.

Kuten Ketun Kätilö, on tämäkin teos sekoitus faktaa ja fiktiota ja kirjat ovat muutenkin vähän kuin sukulaisia. Tyyli on toisinaan piinaavan ahdistava ja brutaali, eli lukijaa ei päästetä helpolla. Kokonaisuudessa on sellaista runsautta, mikä vaatii keskittymään ja langan pää katoaa silti helposti. Kirjassa tuodaan inhottavalla ja koskettavalla tavalla esiin ihmisen raadollisuus ja pahuus, mutta hei, ei teosnimikään lupaile mitään kevyttä päiväperhosta..

Blogissa on luettu Kätilö ja Piippuhylly.

Katja Kettu 2015: Yöperhonen.

31.8.2015

Mary Elgin 1965: Ylämaan laulu

Nyt oli kuulkaas niin pölyttynyt kirja, että piti oikein varastosta hakea. Hyvin oli kirjastonhoitaja kuitenkin kirjasta perillä: “ Joo taidankin tietää sen, jostain kuuskyt-luvulta eikös?”. Sieltä vuosikymmenien takaa hyvinkin. Jostain blogista tämän bongasin eikä yhtään harmita. Mikä suloinen tuulahdus menneiltä vuosilta (kirjaimellisesti)!


Aillie Rannoch palaa kymmenen vuoden tauon jälkeen lapsuuden maisemiinsa Skotlannin kukkuloille Glenshaeliin. Aillien luullaan joko kuolleen tai lopullisesti kadonneen, eikä hän halua väärinkäsitystä korjata, vaan esiintyy säyseänä täti-ihmisenä, Alice Raynerinä. Kotiinpaluumatkallaan junassa Aillie tarkkailee kolmea ihmistä, juuri toisensa tapaavaa nuorikkoa sekä hieman vanhempaa äreän näköistä herraa. Kaikki nämä kolme kietotuvat mukaan Aillien tarinaan, jossa totuus hänen todellisesta henkilöllisyydestään lopulta paljastuu.

Säyseästä Alicesta kuoritutuu villi Aillie, jolla on menneisyytensä kanssa paljon setvittävää. Sukukartanonkin omistaa raivostuttava herra Forres… Kerronta oli alussa sekavaa, mutta tyylistä sai nopeasti kiinni. Miten viehättävää sananvaihtoa ja kipakkaa romantiikkaa. Kelpo kesälukemistoa!


Mary Elgin 1965: Ylämaan laulu (Return to Glenshael)

30.8.2015

Katariina Souri: Valkoinen varjo

Katariina Sourin Valkoinen varjo lähti kirjastosta mukaan ns. välikirjaksi. Halusin jotain helppoa ja kevyttä, muttei liian. Ja koska Kata ei ole ihan vieras kirjailijana, niin tähän oli helppo tarttua.


Kirja on Musta mandala -trilogian ensimmäinen osa. Päähenkilö on oravanpyörästä irroittautunut sisustusarkkitehti. Mona ryhtyy tekemään mosaiikkitaidetta ja mosaiikkikurssien kautta hänen "kykynsä" aktivoituvat. Monalla on siis taipumus nähdä välähdyksiä tapahtumista ja mosaiikeista tehtyjen mandaloiden avulla hän näkee välähdyksiä myös muiden ihmisten tekemisistä.

Jännitystä tarinaan tulee murhan kautta ja vähän epävakaa Mona ei ole ihan varma omasta osallisuudestaan tekoon. Monalla välillä pimenee ja välähdykset sekottavat päätä ja soppaa entisestään. No kun joukkoon sotketaan vielä kansainvälinen lääketutkimus, hyppysellinen hörhöilyä ja Monan lapsuuden traumat, niin tarina lähtee ihan käsistä.

Aika paljon elementtejä siis ja ihan koko aikaa en pysynyt perässä. Ehkä trilogian seuraavat osat kertovat lisää. 

Kataa on luettu ennekin. 

Katariina Souri 2015: Valkoinen varjo.

28.8.2015

Sally Green: Puoliksi villi

Puoliksi villi jatkaa siitä mihin Puoliksi paha jäi. Tyyli on samanlainen. “Khh khh”, paljon rivivälejä, yksittäisiä lauseita..enter enter. Toimiva tyylikeino siinä mielessä, että Nathanin tunnetila tulee kyllä selväksi. Mietin kuitenkin miten tämän olisi voinut ilmaista toisella tavalla. Ilman että sivulla on niin paljon tyhjää tilaa. Jotenkin järjetöntä kirjoittaa tekstiä ja sitten jättää sitä kirjoittamatta!



Puoliksi villi on paljon tylsempi kuin edeltäjänsä, Puoliksi paha. Vanhempiensa puolelta puoliksi musta ja puoliksi valkoinen nuori noita Nathan oli ykkösosan puoliväliin asti vangittuna häkkiin ja se oli ihan ok, luettavaa. Kakkososan alussa hän piileskelee metsässä ja tuntuu siltä, että kaveri jumittaa. Siihen tapaan, että lukeminen on puuduttavaa. Puolessa väliä alkaa tässä kirjassa tapahtua. Siihen mennessä lukija saa ainakin hyvän käsityksen kirjan otsikosta.

Nathan tutustuu uusiin noitiin, jotka muodostavat mustien ja valkoisten noitien rauhanomaista yhteiseloa havittelevan joukon. Tosin tämä joukko havittelee sitä tappamalla. En ihan ihan ymmärrä, miksi tässä tarinassa tapetaan täysin kylmäverisesti ns. vihollisia. Outo tapa havitella rauhaa. Okei Nathan on puoliksi paha, mutta tarpeetonta julmuutta minusta nuorille suunnatussa kirjassa. Taistelun lisäksi Nathan yrittää pelastaa rakastamansa valkoisen noidan ja kokee ristiriitaisia tunteita ystäväänsä Gabrielia kohtaan. Loppu oli mielestäni ennalta arvattava.

Trilogiaa on verrattu Harry Potteriin ja Nälkäpeliin. Itse en tekisi samanlaista rinnastusta.



Sally Green: Puoliksi villi, Half Bad-trilogia #2 (Alkuteos: Half Wild, 2015)

25.8.2015

Alice Munro: Hyvän naisen rakkaus

Jaa jaa, olisiko ollut vuosi 2014, kun Kirjaniilon piti lukea läpi Alice Munron tuotanto. Taisi jäädä pahasti kesken se projekti! Munroja on kuitenkin kerääntynyt kirjahyllyyn ja sieltä tuli noukittua jollekin bussimatkalle Hyvän naisen rakkaus. Bussimatkan mainitseminen on siksi tärkeää, että Munron lyhyitä tarinoita on helppo lukea matkalla. Kuin novelleja, mutta kokonaisuus on silti yhtenäinen.



Hyvän naisen rakkaus on kahdeksan laajan kertomuksen kokonaisuus. Jokainen tarina kertoo teosnimen mukaan rakkaudesta ja naisista. Tarinoiden rakkaus ei vaan ole mitään pumpulia ja hattaraa, vaan tarinat saavat jäätäviäkin piirteitä. Naiset ovat elämän kolhimia ja rakkaus on pakkomielteistä tai kipeää. Siis ahdistavia tarinoita, mutta niin upeaa kerrontaa, että lukukokemus on pelkästään hieno!

Munrolla on omaleimainen tyyli ja melkoinen havainnoitsijan kyky. Pitää varmaan jatkaa sitä kesken jäänyttä projektia.. Se alkoi Too Much Happiness -teoksesta.

Alice Munro 1998: Hyvän naisen rakkaus (The Love of a Good Woman). 

23.8.2015

Kate Atkinson: Elämä elämältä

Kirjaniilokin on lukenut kesällä! Mutta hitaasti :) Tuleva kirjasyksy näyttää muuten kiinnostavalta ja varauksia on tehty kirjastoon aika lailla. Katja Ketun uusin odottaa jo hakijaansa ja huh, pian ilmestyy myös Emmi Itärannan Kudottujen kujien kaupunki. Odotukset ovat korkealla!

Sain suosituksen Kate Atkinsonista ja pääsin sen imuun heti ja vauhdilla. Elämä elämältä oli taas niitä kirjoja, joiden kanssa joutui valvomaan vähän pidempään, kun ei malta lopettaa..


Kirjan idea on kiehtova, tämä on todellinen jossittelijoiden unelmateos. Tarina seuraa päähenkilön Ursulan elämää ja esittää naisen elämälle useita erilaisia vaihtoehtoja. Kaikki on niin pienestä kiinni, sattumasta, huonosta tuurista, olosuhteista, kanssakulkijoista. Kokonaisuutena kirja kertoo Ursulan tarinan syntymästä kuolemaan ja siinä välissä ehtii tapahtumaan monta kuolemaan johtavaa käännettä. Ja nekin viedään loppuun. Päähenkilö siis syntyy ja kuolee monta kertaa, mutta paljon myös pysyy staattisena: perhe, persoonallisuus, ympäristö.

Kokonaisuus toimii hyvin, vaikka pelkäsinkin sekavuutta. Hieno kirja, mutta aika lohduton: kaikki voi olla ohi ihan silmänräpäyksessä. Mutta toisaalta.. montako silmänräpäystä on tullut jo ohitettua, ja täällä vielä ollaan!

Rouva Blanka luki teoksen jo tammikuussa.

Kate Atkinson 2013: Elämä elämältä (Life after life). 

20.8.2015

Sally Green: Puoliksi paha

Puoliksi pahassa tekstin asettelu on jännää. Varsinkin alussa. Äänteitä, yksittäisiä sanoja, paljon tyhjää. Tunnelma muokkautuu erikoisella tavalla juuri tästä syystä.  Ainakaan vastaavanlaista ei ole ennen tullut vastaan. Ensin lukija on ymmällään, mistä oikein on kyse.. Aika pian tulee selväksi,  että joku on pahassa pulassa. Tämä joku on Nathan, nuori noita, joka yrittää kiivaasti päästä vapaaksi häntä varten rakennetusta häkistä. Nathan on vangittu sillä hänen isänsä on musta noita, suuri pahis, jollaiseksi Nathaninkin oletetaan muuttuvan. Totuuden toinen puoli on se, että Nathanin äiti on valkoinen noita, eikä kukaan tiedä kummaksi Nathan tulee kääntymään. Ennen kuin hän täyttää seitsemäntoista ja saa isältään tarvittavat lahjat. Mikäli saa. Isäänsä Nathan ei ole koskaan nähnyt eikä tavannut.

Kirjan takakannessa on aika myyvä teksti: Kuvittele, ettet osaa lukea etkä kirjoittaa, mutta parannut nopeasti - jopa noidaksi. Alat voida pahoin, jos et pääse ulos pimeän ajaksi. Vihaat valkoisia noitia, mutta rakastat Annaliseä, vaikka hän on yksi heistä. Olet joutunut virumaan häkissä neljätoistavuotiaasta saakka. Sinun pitäisi paeta ja löytää Mercyry, musta noita, joka syö pikkupoikia. Sinulla on aikaa siihen asti, kunnes täytät seitsemäntoista vuotta. Helppo nakki.

Puoliksi paha on oivallinen nuorten fantasiaromaani, joka tuo uutta kuhinaa kirjasaralla jo vähän kulahtaneeseen yliluonnolliseen sankarimeininkiin. Teksti on nopealukuista  ja otsikko sopii hyvin päähenkilöön, joka ei todellakaan ole pelkkä puhtoinen nuorukainen. Ajattelin lukea myös kakkososan, kyseessähän trilogia, jonka nyt arvata saattoi. Suomennoksen teksti on yksinkertaista, joten kakkosena kykenisin lukemaan alkuperäiskielelläkin. Kansi on hyvällä tavalla huomiota herättävä.



Sally Green : Puoliksi paha (Half Bad 2014)

18.8.2015

Anna Todd: After

Otin tämän kirjan lukuun vähän läpällä, mutta kuinkas kävikään... Oliko tästä kirjasta kohua,vai kuvittelinko vain? Halusin tietää mistä on kyse, mutta takakannen viittaus kirjaan fiktiivisenä  One Direction- fanituksena ei varsinaisesti vedonnut. Kirja on kirjoitettu alun perin nettiin luku kerrallaan ja älyttömän monen klikkauksen jälkeen se päätyi myös painotuotteeksi.

Mutta kuulkaas, meikäläiselle tämä oli yllätys, jopa mahdollinen Fifty shadesin haastaja (kyllä, tuo kirja mainitaan tämänkin opuksen kannessa)! Alussa luin todella läpällä, kaikki kliseet löytyvät ja asetelma päähenkilöiden suhteen on se tyypillinen kokenut paha poika ja viaton topakka tyttönen.  Ja nämä soutavat ja huopaavat, soutavat ja huopaavat. Voi sitä jatkuvaa tunnemyrskyn ja draaman määrää.  Kirjan ainut sisältö on päähenkilöiden välinen suhde ja sen vääntäminen ja kääntäminen. Raskasta, joo-o.


Huomasin kuitenkin olevani koukussa, elin päähenkilöiden mukana, joitain kohtauksia en pystynyt lukemaan ilman pientä taukoa ja vatsassani oli hermostuksen perhosia, päähenkilöiden välinen suhde pyörii päässäni. Siis niin paljon että hain sarjan seuraavan osan saman tein kirjastosta (huh yksi kappale oli vielä vapaana).

Päähenkilöinä kirjassa ovat college-opiskelijat Tessa ja Hardin, jotka vastakohtaisuuksistaan huolimatta ottavat ja ihastuvat ja rakastuvat toisiinsa. Tessa on kiltti koulutyttö ja Hardin taas se paha poika.  Jänskää, kutkuttavaa luettavaa. Jotenkin tämä putos. En tajua!


Anna Todd: After 2014

28.7.2015

Gene Wolfe: Liktorin miekka

Liktorin miekka on Uuden auringon kirja -sarjan kolmas osa ja se jatkaa siitä mihin edellinen osa päättyi. Sarja on käsittääkseni kirjoitettu yhdeksi kirjaksi, mutta jostain syystä jaettu neljään osaan.  

Kiduttajien killan Severian on vihdoinkin saapunut määränpäähänsä  Traakiaan ja harjoittaa kaupungissa pyövelin tointa. Hän joutuu kuitenkin pakomatkalle ja jatkaa matkaansa yksin. Edellisistä osista tuttu Dorcas jää Traakiaan selvittämään menneisyyttään. Severian suuntaa pohjoiseen peleriinien perään, sillä hän haluaa palauttaa heille hallussaan olevan maagisen sovinnontekijän kynnen. Severian kohtaa matkallaan todella kummallisia ihmisiä ja otuksia. Näistä esimerkkinä alzabo, joka syö saaliinsa ja uhrista tulee osa otusta. Kammottavaa. Tarinassa viitataan  jo vahvasti Severianin tulevaisuuteen valtakunnan merkittävänä henkilönä.



Parasta tässä on se että sarja ei lopu vieläkään. Neljäs osa on vielä suomentamatta. Kovin paljon Severianin tarinassa tuntuu vielä olevan kesken. Kerronta ei ole hätäilevää vaan ennemminkin viipyilevää ja se sisältää paljon Severianin pohdiskeluja itsestään ja maailmasta. Yhtä aikaa todella outo ja loistava kirjasarja.  



Gene Wolfe: Liktorin miekka (Uuden auringon kirja #3), alkuteos: The Sword of the Lictor 1982

20.7.2015

Juha Hurme: Volvo Amazon

Tänä kesänä tulee luettua Juha Hurmeen tuotanto läpi, näin veikkaan. Siinä voisi olla loppukesän haaste, katsotaan kuinka Kirjaniilon käy! Vuonna 2007 julkaistu Volvo Amazon teki jälleen vaikutuksen, vaikka välillä olikin vaikeuksia pysyä perässä.


Kirja kertoo teatterista ja näytelmän tekemisestä. Siis parisataa sivua luomistyötä, teatterin arkea ja melkoisesti sekoilua. Näytelmää kirjoittaa ja ohjaa näytelmäkirjailija Juha Hurme ja teatteriryhmän nimi on Yövieraat. Paljonko on totta ja paljonko tarua, sitäpä en tiedä.

Näytelmä valmistuu tien päällä ja osittain lavalla, eikä yleisö näe yhtään samanlaista esitystä. Näyttelijät ja ohjaaja eivät puolestaan näe ainuttakaan arviota, niin vaikeaa on kulttuuritoimittajien sanoa ryhmän sekoilusta mitään.. Ei tarvinne erikseen mainita, että huumoria on.

Kokonaisuus on hauska ja monella tapaa vähän villi. Tykkäsin takaumista, niistä hetkistä jolloin palataan Hurmeen lapsuus- ja nuoruusvuosiin: muistoihin, pelkoihin ja ihmiseksi kasvamiseen. Pidin myös hienosta dialogista, sen osuus myös linkittää kirjan näytelmäkirjallisuuden perinteeseen.

Blogin muut Hurmeet

Juha Hurme 2007: Volvo Amazon.

29.6.2015

Laura Paloheimo: OMG

Kevyellä kesälukemistolla jatketaan! Laura Paloheimon esikoisteoksen kohdalla (Klaukkala) olin positiivisesti yllättynyt. Sujuvaa, kepeää, jollain tapaa samaistuttavaakin. Nyt toisen kirjan takakannessa siteerataan Aamulehteä:  “ Viihdekirjailija on syntynyt.” Ja tottahan tuo on. Paloheimo osaa viihdyttää, mutta osaa hän muutakin. Tarinalla on tarpeeksi sisältöä, eikä se kerro pelkästään rakkauden etsimisestä, löytämisestä ja sen kanssa rimpuilemisesta, ainakaan kauheasti. Klaukkalaan verrattuna OMG kulkee aika samoilla urilla. Mies jättää, maailma romahtaa, päähenkilö lihoo ja törttöilee, mutta löytää lopulta oman sisäisen sankarinsa. Ja siinä sivussa prinssinsäkin!



Päähenkilö on kolkyt ja risat Anna, joka työskentelee hääjärjestelijänä OMG-nimisessä yrityksessä yhdessä parhaan ystävänsä Karlan kanssa. Kirja kertoo humoristisesti erilaisista häistä, hullunkurisista toiveista, mekoista ja kakuista. Anna puolestaan kipuilee niin pieleen menneen avioiliittonsa, parhaan ystävänsä vakiintumishaluilla, juopon veljensä ja ennen kaikkea, aakkospussin kanssa, josta ei koskaan tunnu löytyvän kaikkia kirjaimia. Kuvioissa pyörii useampikin mies, veljen ystävät, työtoverit ja nettideitit. Rakkaus syntyy ja kasvaa kuitenkin osana muuta elämää, eikä ole koko ajan keskiössä. Hyvä näin! Vaikka lukija arvaakin lopun, olisi sitä voinut jotenkin selitellä. Nyt lukija jäi vähän tyhjän päälle.



Laura Paloheimo: OMG, 2013

24.6.2015

Peter Høeg: Susanin vaikutus

Mahtavaa löytää koukuttava kirja, kun on lomalla. Voi lopettaa lukemisen yöllä, juuri niin myöhään kuin haluaa, ja aloittaa taas aamulla. Sellainen kirja oli Peter Høegin uusin.


Susanin vaikutus on hämmentävä kirja. Teoksen tarina nivoutuu tiiviisti luonnontieteisiiin ja erityisesti fysiikkaan. Pakko jälleen arvostaa kirjailijan paneutumista aiheeseen, huippufyysikon lasien läpi maailma näyttää ihan erilaiselta!

Teoksen päähenkilö on siis huippufyysikko Susan ja hänellä on "vaikutus". Susanin vaikutus saa muut ihmiset vilpittömyyden tilaan, avautumaan. Osittain tästä syystä hän valikoituu selvittämään yhtä maailmanlaajuista huijausta, eli valtioiden punomaa vilpillisyyden ketjua. Valtiot sellaisenaan kun me ne nyt tunnemme, ovat tuhoutumassa, ja Susan paljastaa suunnitelman B. 

Kirja on trilleri ja sellaisenaan ihan koukuttava. Mutta koska Peter Høeg on nero, niin kirjan muut ominaisuudet nousevat jännityksen ja juonen ohitse. On esimerkiksi älyttömän kiehtovaa sukeltaa huippulahjakkaiden ihmisten elämään ja siihen valtaan ja vaikutuspiiriin, mikä heillä on. Kun Susanille avautuu Tanskan tuho ja tulevaisuus, hän samalla punoo auki oman perheensä ja avioliittonsa tuhon ja tulevaisuuden.

Kiehtova, kerrassaan hieno ja järisyttävä kirja. Kirjaniilo kiittää!

Høegiä on luettu blogissa ennenkin, Rouva Blanka luki taannoin Naisen ja apinan.

Peter Høeg 2014: Susanin vaikutus.

15.6.2015

Aino Sibelius: Ihmeellinen olento

Taiteilijoiden kirjeissä ja päiväkirjamerkinnöissä on jotakin maagista. Henkilökohtaisen tekstin kirjoittaminen lienee yksi itseilmaisun muoto, mutta lisämakua tuonee tieto siitä, että merkinnät  jäävät myös jälkipolville. Kaipa he sen tiedostavat, eikö?


Oli oikein helppoa tarttua Aino Sibeliuksesta kertovaan kirjaan, jonka pohjana on Ainon ja hänen miehensä kirjeenvaihto. Tai no, myös tulevan miehen, koska ennen avioliittoa lähetetyillä kirjeillä on kirjassa iso painoarvo.

Kirjalla on ihana nimi ja teos vahvasti alleviivaa sitä, että Aino Sibelius todella oli Ihmeellinen olento. Ainon kirjeistä paljastuu äärimmäisen omistautuva, herkkä ja rakkaudessaan sitkeä nainen. Pariskunnan kirjeissä näkyy sielujen yhteys, kumppanuus, kunnioitus ja voimakas lemmenkipinä. Ihanan siirappista on. Olisiko hei aika kaivaa taas kynät ja kirjepaperit esille?

Teos on tiivistelmä ja valikoima Sibeliusten kirjeistä ja Jenni Kirves tuo esiin nimenomaan Ainoa, hänen persoonaansa, valintojaan ja elämänasennetta. Lukijalle tämä on helppo kirja, jos ei jaksa kahlata läpi tuhatsivuisia niteitä ja Jean Sibeliukseen painottuneita elämänkertoja.

"Kirjoitat niin sydämellisiä ja lämpöisiä kirjeitä, että voin lämmittää huonetta vähemmän niinä päivinä jolloin saan kirjeen", kirjoitti Janne Ainolle 1890. Olen samaa mieltä, kirjeet ovat kauniita, avoimia ja täynnä lämpöä Jannea kohtaan.

Jenni Kirves 2015: Aino Sibelius: Ihmeellinen olento. 
    

5.6.2015

Arttu Tuominen: Muistilabyrintti

Harvemmin luen dekkareita. Tätä kirjaa olen kuitenkin odotellut jo pitemmän aikaa, eikä Tuominen tuota pettymystä. Päinvastoin, myhäilen ja olen tyytyväinen. Tämä dekkari toimii!

Ensinnäkin, hahmot ovat hyviä. Muistilabyrintin johtava tutkija on traumatisoitunut mies, Janne Rautakorpi. Häntä avustaa urallaan noviisi Liisa Sarasoja, joka on entinen nimekäs urheilija. Mukana häärii pari muutakin poliisia, jotka istuvat tarinaan oikein mukavasti. Terveystarkastaja Jarkko Kokko sotkeutuu kuvioihin saastuneen joen ja kalakuolemien kautta. Miten tämä liittyy itse ratkottavaan rikokseen, naistoimittajan murhaan, selviää sivuja käännellessä.

Kokko oli ehdottomasti henkilöhahmoista suosikkini. Alkoholisoitunut, vaimonsa jättämä mies, joka ei kykene hoitamaan työtään kunnolla. Lisäksi hän saa vastaansa kaupunginhallituksen puheenjohtajan, joka kantaa hänelle nuoruuden kaunaa.



Suosikkikohtaukseni tapahtui kokonaisuudessaan luvussa 61. Se oli todella kuumottava kuvaus kaupunginhallituksen kokouksesta, jossa terveystarkastaja pyritään laittamaan viralta. Kiinnostaisi tietää onko Tuominen itse joutunut seuraamaan tai osalliseksi lähellekään yhtä myrskyisiä tapahtumia (viranhaltijana kun toimii).

Tarina sai kunnon loppuhuipennuksen. En osaa oikein sanoa menikö överiksi vai ei. Hyvin tuo oli kirjoitettu ja loihdittiin lukijan silmien eteen. Lisäksi koukku seuraavaan kirjaan oli mainio. Alusta alkaen lukija on hämmentynyt ja miettii missä mennään. Hyvä että tämä mysteeri jäi aivan viimeisille sivuille.

Äiti lukee dekkareita. Meinaan kiikuttaa tämän seuraavaksi hänelle!

Go Arttu, ootsä aika pro!!!


Arttu Tuominen 2015: Muistilabyrintti

2.6.2015

Pulkkinen Riikka: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

Kesälomani alkoi samaan tapaan kuin teinivuosina. Menin kirjastoon, lainasin pinon kirjoja ja luin ensimmäisen jo samana päivänä! Sain nimittäin vihdoinkin käsiini Riikka Pulkkisen Iiris Lempivaaran levottomasta ja painavasta sydämestä kertovan kirjan. Neiti Niilo on lukenut tämän jo aikaisemmin ja kehui viihdyttäväksi välikirjaksi. Välikirjaksi tosissaan siinä mielessä, että tarina on julkaistu alun alkaen aikakausilehden jatkokertomuksena. Onneksi sain lukea tarinan nyt yhteen pötköön, enkä joutunut odottelemaan tarinan päätöstä viikkotolkulla.



Kyse chic litistä, joka on yhtä aikaa niin kuplivan kevyttä, kuin syvällistäkin Teksti itsessään ilostuttaa monipuolisuudellaan ja värikkäällä pohdiskelullaan. Yhtä kaikki, tunnelma pysyy Iiris Lempivaaran painavasta sydämestä huolimatta hattaran kevyenä. Pulkkista aiemminkin lukeneena on mahtava nähdä miten monenalaiseen tekstiin ja tunnelmaan hän kykenee.

Niiin monta kevään aikana luettua kirjaa bloggaamatta. Yritän ottaa itseäni niskasta kiinni. Voitte kuvitella, että on vaikeaa, kun tuo kirjapino odottaa!

Riikka Pulkkinen 2014: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän

21.5.2015

Sadie Jones: Ehkä rakkaus oli totta

Sadie Jonesin uusin on kirvoittanut kommentteja puolesta ja vastaan. Jonkin puolesta-kirjoituksen jälkeen laitoin sen varaukseen ja olen tyytyväinen, että niin tein.

Ehkä rakkaus oli totta on hyvä nimi. Koko kertomuksen läpi sitä miettii, että no oliko vaiko eikö ollut ja mitä se tarkoittaa? Mielestäni hyvä käännös nimelle Fallout.


Tarina kertoo neljästä nuoresta: kahdesta tytöstä ja kahdesta pojasta. Parit löytyvät ja rakkaus on totta. Mutta pinnan alla kytee jotain muuta. Kaipaus jonnekin, epäilys jostakin, epätoivo johonkin, pelko, tajuamattomuus, liika ylpeys ja mitä näitä nyt on. Jokainen on valinnut parinsa vähän väärin, vaikka sitä he eivät aina itsekään huomaa.

Kirjan rakenne on hyvä, koska tarina kulkee koko ajan jotakin kohti. Loppuratkaisua, ehkä sitä mikä sinetöi sen, että oliko se rakkaus totta vai ei. Pidin myös nuoruuden kuvauksesta, ihmissuhteiden kuvauksesta, teatterimaailman kuvauksesta ja Lukesta, kirjan päähenkilöstä.

Luke on kaiken ytimessä ja Lukesta Ehkä rakkaus oli totta kertoo. Luken valinnoista, persoonasta, taustasta, kasvusta, urasta ja kyvystä rakastaa. Lukesta piirtyy aika kompleksinen kuva, mutta lukija on hänen puolellaan, kävi miten kävi. 

Ihan varmasti tutustun Sadie Jonesin muuhunkin tuotantoon. Tämä oli hänen neljäs kirjansa.

Sadie Jones 2014: Ehkä rakkaus oli totta (Fallout).

16.5.2015

Juha Hurme: Hullu

Kirjaniilon kirjapino on ihan valtava, mutta mikään ei pidä hyppysissään. Olen aloittanut ja jättänyt kesken ja hakenut lisää kirjastosta. Toivottavasti tämä kirjanirsoilu on ohimenevä kausi!

No Juha Hurme ei ollut pettymys taaskaan. Tykkäsin paljon, vaikka aihe meneekin lähes inhokkiosastolle. Sairaskertomukset, hulluuskirjoitukset ja häiriintyneen mielen seikkailut - ei yleensä kiinnosta. Mutta Hurme kiinnostaa, joten rohkeasti epämukavuusalueelle.


Kirjan päähenkilö on kirjailija Juha Hurme. Tarina kertoo kirjailijan sairastumisesta ja siitä mitä tapahtuu psykiatrisella osastolla ja miten mieli ja mies toipuu.

Kokonaisuus on kiehtova ja tarina pitää imussaan. Kerrontatavassa on paljon aidon tuntua: sekoilua, takautumia ja pohdiskelua. Kirjassa vedetään paljon tupakkaa ja tarkkaillaan itseä, mutta myös muita "hulluja". Tottakai mieleen tulee amerikanserkku Yksi lensi yli käenpesän. Lähinnä kohtalontovereiden ja osaston yhteiselon kuvauksesta.

Hullussa on myös samoja elementtejä kuin vastalukemassani Nyljetyt ajatukset -teoksessa. Ehkä kanssakulkijoiden, siis toisten kirjailijoiden ajatteleminen ja kirjailijan työn jäsentäminen tuo lohtua ja järjestystä mieleen.. Hurme taitaa tykätä Maiju Lassilasta ja J.J. Wecksellistä. Jälkimmäinen muuten vietti Lapinlahdessa yli 40 vuotta ja seikkailee päähenkilön osastolla kirjoittamassa näytelmässä. 

Ja yksi asia vielä! Piikkiön Harvaluoto mainittu :) Kirjaniilo on saanut piikkiöläisyyden syntymälahjaksi ja osaa arvostaa.

Juha Hurme 2012: Hullu.

13.5.2015

Eowyn Ivey: Lumilapsi

Lumilapsi on kaunis tarina, joka mukailee vanhaa venäläistä satua lumesta tehdystä lapsesta. Lumitytön tarina sijoittuu 1920-luvun Alaskaan, jossa uudisasukaspariskunta Mabel ja Jack yrittävät tulla toimeen villin luonnon ankarissa oloissa. Maybeliä kovertaa suru lapsen menetyksestä, eikä aviopari tunnu enää löytävän yhteyttä toisiinsa. Alakuloinen ja kaihoisa tunnelma muuttuu, kun Mabel ja Jack rakentavat ensilumen huumassa pienen lumilapsen. Aamulla lumilapsi on hävinnyt ja jäljellä ovat vain metsään vievät jalanjäljet. Pian heidän luonaan alkaa vierailla villi luonnonlapsi Faina, jonka Mabel haluaisi ottaa omakseen. Jack on epäilevämpi, mutta kumpikaan ei voi vastustaa Fainan ympärilleen tuomaa iloa. 

Alaskan maisemat ja villi luonto on kuvattu erittäin kauniisti. Kirjailja osaa loihtia lumen ja jään, vuoret, metsät ja virtaavat joet todella taidokkasti lukijan silmien eteen. Haikean kaihoisa aikuisten satu, joka myös yllättää.



Kaivelin muuten itsekin kirjahyllyäni ja löysin isoäidiltäni saadun venäläisen satukokoelman. Se sisälsi vastaavanlaisen kauniin kertomuksen nimeltä lumityttö.



Eowyn Ivey: Lumilapsi 2014 (The Snow Child 2012)

11.5.2015

Hannu Rajaniemi: Kausaalienkeli

Kausaalienkeli päättää Hannu Rajaniemen mestarivaras Jean Le Flambeurista kertovan trilogian. Mietin edelleen miksi luen tätä kirjasarjaa, joka on meikäläiselle aivan liian korkealentoista. Kolmannen kirjan kohdalla olen aivan yhtä pihalla kuin edellistenkin.

Jean le Flambeurin ja oortilassoturitar Mielen seikkailut ja kohtalo kuitenkin kiehtovat. Varas on luvannut tietoisuuden omaavalle avaruusalus Perhoselle etsivänsä Mielen, joka taas on tietämättään joutunut zokujen valtapelin yhdeksi nappulaksi. Omaa peliään pelaa myös pellegrinijumalatar, jonka yhteisestä menneisyydestä Varkaan kanssa paljastetaan nyt enemmän. Lukija saa tietää myös Rajaniemen luoman rajattoman maailmankaikkeuden synnystä. Blankasta siinä jotain pelottavaa, ehkä sen vieraus kauhistuttaa.

Edelleenkin olen sitä mieltä, että tarinalla on hyvät ainekset, mutta se hukkuu avaruuspelikvanttiolevaisuushommeleihin. Näin Blankan maailmassa, jossa kvanttifysiikka ja tietokonepelimaailmat ovat tuntemattomia. Edelleen olen tosin sitäkin mieltä, että sarja pitännee lukea uudelleen, ehkä toisella kerralla pääsen paremmin kärryille.


Hannu Rajaniemi: Kausaalienkeli 2014 (The Causal Angel 2014)


19.4.2015

Leena Krohn: Erehdys

Lempikirjailijan uuteen teokseen pelottaa vähän tarttua. Mitä jos pettyy? Mitä jos kirja on ns. välikirja ja sitä seuraavaa timanttia joutuu odottamaan vuosia?


Tiesin ennakkoon, että Leena Krohnin uusimman kirjan kehyskertomus on tuttu häneltä vasta lukemastani novellista. En ihmeemmin pitänyt ko. novellista, mutta tartuin kirjaan kaikista pelkotiloistani huolimatta aika rohkeasti. :) Olin ollut kaukaa viisas ja varannut kirjan hyvissä ajoin kirjastosta, olin sijalla kaksi. Kirjaniilon onnistumisen hetkiä! 

Erehdys kertoo kirjailijasta E, joka tekee matkan pikkukaupunkiin kirjastovierailulle. Vierailu ei mene "kuten Strömsössä", vaan kirjailija saa osakseen kritiikkiä ja halveksuntaa. E kohtaa luennan aikana myös haamuja menneisyydestä sekä joutuu temppuilevan mielen uhriksi. 

Teoksessa liikutaan aika syvissä vesissä. Kokonaisuudessa on jotakin pysähtynyttä ja kirjan yleistunnelma on synkkä, mutta pohdiskeleva. Erehdys kuvaa aika ahdistavalla tavalla aggressiivisia, välinpitämättömiä, katkeria ja älypuhelimiinsa uppoutuneita ihmisiä. Mutta on kirjassa myös inhimillisyyttä ja toivoakin ja Krohnille tyypillisesti Suuria Ajatuksia.

Pidin erityisesti kirjan rakenteesta. Kirjastovierailun aikana kirjailija E lukee yleisölle katkelmia ja novelleja tuotannostaan. Noissa teksteissä päästään syvemmälle suomikummaan ja Krohnin niin hyvin hallitsemaan todellisuuden venymiseen, vai miksi sitä kutsuisi.. Kirjaniilo muuten pohti, josko noissa novelleissa olisi seuraavien kirjojen aihioita.. Kyllä kiitos!!

Leena Krohn 2015: Erehdys