31.7.2014

Asko Sahlberg: Herodes

Sahlbergin tiiiliskivi oli Finlandia-ehdokkaista ainut joka herätti mielenkiintoni. Viittaus Mika Waltariin pisti sukat sekaisin. Rooman valtakunta sekä Galilean ja Perean hallitsija Herodes ovat aihepiiri, josta voisi syntyä äärettömän viihdyttävää kirjallisuutta, mutta lopulta Herodes on pettymys. Alku on raskas, sivut kääntyvät hitaasti, mietin milloin tämä kirja oikein loppuu. Ystävä kertoi Herodeksen olleen ensimmäinen kirja, jonka hän melkein jätti kesken. Blankalla sama fiilis, paitsi ettei se ollut ensimmäinen. Paljastettakoon nyt että Johanna Sinisalon vaelluskirjan palautin keskeneräisenä kirjastoon.

Ystävä sanoi, että puolivälin jälkeen helpottaa, mutta ei. Tahkoamista se oli loppuun asti. Herodeksessa on kuitenkin aineksia. Ystäviä myrkytetään tämän valtaa pitävän ympäriltä, vaimo juonittelee omiaan, Rooman hullulla keisari Caligulalla on omat suunnitelmansa valtakuntaa varten. Herodes muistelee romaanissa elämäänsä syvällisesti. Hän pohtii tekojaan, hyviä ja pahoja sekä kohtaloaan hallitsijana. Yhtenä merkittävänä nauhana tarinassa on profeetta Johannes ja hänen elämänsä, joka on Herodes Antipaksen käsissä. Mielenkiintoinen aihe, jokseenkin tylsä tarinan kuljetus. Melkein harmittaa, etten innostunut tästä.





Asko Sahlberg: Herodes 2013

28.7.2014

Eila Pennanen: Kapakoitten maa

Alkukesä oli blogissa hipihiljainen, mutta nyt pukkaa päivityksiä! Tuntuu, että luettuakin tulee ihan eri tahdissa. Toki näin keskikesällä tarvitsee vähemmän unta, eli loogisestikin lukuaikaa jää enemmän?

Halusin lukea jotakin Eila Pennaselta, koska yhtenä päivänä mieleeni juolahti hänen suomennoksensa. Rehellisesti sanottuna en muista ollenkaan mitä Pennanen on suomentanut, mutta mielikuva erittäin hyvästä suomentajasta on vahva. En lähtenyt kuitenkaan etsimään suomennosta vaan kirjailijan omaa tuotantoa. Teosnimi on sillälailla raflaava, että se oli helppo napata mukaan.

Tarinakin on lähtökohtaisesti kiinnostava. Kirjan päähenkilö Maire Salmela on naimaton ja lapseton vaatetusliikkeen toimitusjohtaja, jonka elämää ja johtajuutta teos seurailee. Maire on tietoisesti valinnut bisnesnaisen elämän, joka sisältää miessuhteita, itsenäisen naisen arkea ja taistelua miesten maailmaa vastaan. Teos tarkastelee myös Mairen vastuunkantoa yrityksen työntekijöistä ja omista sukulaisista.

Lähes 40 vuotta vanha tarina on menettänyt ajassa paljon. Tarina on toisinaan vähän pitkästyttävä ja kaipaamani naisjohtajuuden pohdinta jäi kovin pintapuoliseksi. Haluan kuitenkin ajatella, että vuonna 1977 kirja itsellisen naisen elämästä ja naisjohtajuudesta on ollut ajan hermolla.

Eila Pennanen 1977: Kapakoitten maa. 

PS. Sietämätön kirjoitusasu, haluaisin vääntää tuon muotoon Kapakoiden maa. Ugh, olen puhunut.

26.7.2014

Enni Mustonen: Yllätysperintö



Enni Mustosen nimi on tuttu kirjaston romantiikkaosastolta. Hän on tuottelias kirjailija, joka on julkaissut vuodesta 1984 lähtien kirjan tai kaksi vuodessa. Siltikin minä, romantiikan rakastaja luin Mustosta ensimmäisen kerran vasta nyt!

Yllätysperintö ei itse asiassa ole hullumpi. Mustosella on tässä sellainen realistinen ote. Ei siis mitään chic-litiä, johon romantiikka nykyään liitetään. Kirjassa tutustutaan Annaan, joka saa yllättäen lapsuudenkotinsa lypsykarjan hoitoonsa. Sen verran tarkkaan ja samalla arkisesti lypsämisestä ja lehmien poikimisesta kirjassa kerrotaan, että luulen Mustosen itsensäkin kentien olleen joskus samanlaisessa tilanteessa. Tai ehkäpä hänellä on hyvä lähde ja oikolukija. Ei tarinassa pelkkiin lehmiin tutustuta, vaikka voi toki niihinkin rakastua. Kuvioissa on pari vanhastaan tuttua miestä, joiden kanssa syntyy sitten sitä teerenpeliä. Arkista tavallista elämää, mukavaa helppoa luettavaa.


Enni Mustonen: Yllätysperintö 2003

24.7.2014

Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras

Kun kirja osuu näköpiiriin tarpeeksi monta kertaa on se luettava.
Näin kävi Kvanttivarkaallekin. Yleensä
olen vieroksunut skifiä, joka keskittyy teknologiaan ja vältellyt Rajaniemeä.  No, Kvanttivaras kulkee sellasissa sfääreissä, että Rouva Blankalta jää isosti ymmärtämättä. Silti sinnittelin loppuun ja pidin lukemastani.

Kirjailiija Hannu Rajaniemi kirjoittaa englanniksi ja on opinnoissaan vihkiytynyt matemaattisen fysiikkaan ja säieteoriaan (?) Sen huomaa. Maailmaa sellaisena jona me sen tunnemme ei enää ole. Elämä perustuu kummallisiin avaruusteknologioihin, joista tällaisen höpsöromantikon on aivan liian vaikea lähteä kertomaan.

Enemmän olisin halunnut tutustua Jean Le Flambeuriin, tuohon mestarivarkaaseen, joka on kerran ollut jumalana jumalien rinnalla, mutta joka on saanut peräänsä paljon vihamiehiä. Varas ei kuitenkaan muista menneisyyttään eikä hahmo saa tarpeeksi tilaa. Mutta hei, luvassa on jatko-osia, joten toivon tutustuvani häneen lisää. Varkaan lisäksi tarinassa  tutustutaan naiseen nimeltä Mieli, joka pelastaa Varkaan dilemmavankilasta sekä hänen alukseensa Perhoseen, joka sekin on elävä. Vapauden hintana Varkaalla on viimeinen keikka Marsissa Oubliette-nimisessä kaupungissa. Oublietten kadut vaihtavat paikkaa ja ihmisillä on kummallinen tapa kommunikoida. Oubliettessa Varas yrittää päästä perille menneisyydestään.

Pidin Jean Le Flambeurista, mutta sisältö keskittyy liikaa teknologiatermistöön. Kirja on saanut Tähtivaeltajapalkinnon vuonna 2012.


Hannu Rajaniemi: Kvanttivaras 2011 (The Quantium Thief 2010)

Paul Auster: Mies pimeässä

Kirjaniilo toistaa itseään! Mies pimeässä on kuluvan vuoden neljäs Paul Auster, enkä näe tälle loppua. Paitsi sen väistämättömän, mutta siihen, eli koko tuotannon läpikäymiseen on vielä monta monta kirjaa luettavana (helpotus!).

Tällä kertaa luettavana oli kaksi teosta, tuo nimiteos Mies pimeässä ja lyhyempi Matkoja kirjoittajankammiossa. Jälkimmäinen jäi mielestäni hieman kesken, mutta nimiteos on kiehtova. Päähenkilönä on jälleen kerran kirjoittava henkilö, tällä kertaa kirjallisuuskriitikko August Brill. Hän toipuu vakavasta onnettomuudesta ja viettää aikansa neljän seinän sisällä unettomana ja kivuissa ja tarinoita kuvitellen. Kirjan toinen päähenkilö on yhden kuvitellun tarinan päähenkilö, jonka tarina etenee kun August Brill kuvittelee tarinaa etenepäin. Pysyitkö kärryillä? Tarina käsittelee Amerikassa käynnistynyttä sisällissotaa, jota operoi eräs tietty kirjallisuuskriitikko ja jonka lopullisena tavoitteena on tuhota tuo samainen kriitikko...

Tapa sepitellä tarinoita on Brillille tapa irtautua omista huolista ja kalvavista ajatuksista, jotka muuten seuraisivat miestä kaikkialle. Samassa talossa valvoo ja huokailee myös Brillin tytär ja tyttärentytär, levottomia ja kipuilevia ihmisiä kaikki. Omista ajatuksistaan Brill ei kuitenkaan pääse eroon, edes sotakuvitelmilla. Vanhenevan miehen ajatusten ja kokemusten läpikäynti onkin kirjan toinen juonilinja.

Kiehtovaa Austeria, jälleen kerran. Aion jatkaa hyväksi havaitulla tiellä.

Paul Auster 2008: Mies pimeässä ja 2006: Matkoja kirjoittajankammiossa.

19.7.2014

Gene Wolfe: Kiduttajan varjo

Kiduttajan varjo on ensimmäinen osa Gene Wolfen 1980-luvun alussa kirjoittamasta tieteiskirjasarjasta Uuden auringon kirja. Kaksi ensimmäistä osaa on vastikään suomennettu. Ensimmäinen osa sai vuonna 2013 Tähtivaeltaja-palkinnon vuoden parhaana tieteiskirjana. Miksi suomennos kesti näin kauan? Sitä sopinee kysyä Gummerukselta, joka sarjaa julkaisee. Kyseessä on nimittäin todellakin laatuskifiä. Helsingin sanomien kirja-arvostelua lainaten "raivoisan omaperäinen teos", allekirjoitan tämän lausahduksen totaalisesti.
 
 
Kiduttajan varjo alkaa hieman tylsästi. Ihan en saa kiinni missä mennään, missä ollaan ja millainen vallitseva yhteiskunta on. Mutta se ei ole tarkoituskaan. Tarina paljasta olemustaan hippusen kerrallaan Severianin, tuon nuoren kiduttajan kertomusta luettaessa. Kaikki alkaa linnoituksesta, jossa kiduttajien kilta harjoittaa pitkää perinnettään. Severian kuvailee opinahjonsa toimintaa kliinisesti, mutta osoittaa kuitenkin ei sallittua myötätuntoa eräälle erityiselle vangille, jonka seurauksena hänen matkansa alkaa. Oma mielenkiintoni heräsi oikeastaan tässä vaiheessa ja ymmärsin lukevani jotain, jonka pohjana olevaa luomisen kykyä, mielikuvitusta ja inspiraatioita ihailen kovasti.
 
Severian kohtaa matkallaan ihmisiä ja sattumuksia ja toki hänen sytinen viittansa herättää huomioita, missä hän ikinä kulkeekaan. Ihmeellisin kaikesta on luonnontieteellinen puutarha, tuo omituinen paikka, joka vetää puoleensa niin ettei sieltä tahdo enää poistua. Kummallinen on myös tunnelma koko kirjassa. Epätodellinen.. selittämätön. Hiipuva aurinko... Vodalus... Autarkki... Lue!!

Gene Wolfe: Kiduttajan varjo - Uuden auringon kirja I 2012 (Alkuteos The shadow of the torturer 1980)

17.7.2014

Kerstin Gier: Safiirinsini

Katsopas ohhoh. Lainasin sarjan kakkosenkin. Mikäs tässä oli nyt sellaista että jatkoin tarinan lukemista? Ehkäpä se, että päähenkilöt Gwendolyn ja Gideon eivät aivan heti rakastu ja päädy yhteen vaan jännitystä pidetään yllä. Tottakai kipinöitä lentelee seikkailun ohessa, mutta Gwendolyn sentään säilyttää hippusen ylpeyttään. Monissa romanttisissa trilogioissa ensimmäisen kirjan lopussa mennään yhteen, toisessa kriisiydytään ja erotaan ja kolmannessa palataan takaisin yhteen. Tuttu kuvio vai mitä?


Gwendolyn on edelleen hupsu ja hauska eikä lainkaan mikään vässykkä. Hyvä! Ajassa matkustelu on hauskaa, vaikkakaan historiaan ei sen suuremmin sukelleta. Mitä nyt vaatteita vaihdetaan ajanmukaiseksi. Gwendolyn näkee edelleen aaveita ja saa kaverikseen hassun demoniotuksen, josta on yllättävää hyötyä. Kirjassa on huumoria, rakkaus ei ole kuolemanvakavaa vaan nuorten ihanaa ihastumista ja mysteeri, joka olisi kiva saada selville. Kiva ja kevyt.


Kerstin Gier: Safiirinsini 2013 (Alkuteos Saphirblau 2010)

16.7.2014

Alice Hoffman: The Museum of Extraordinary Things

Alice Hoffmanin teos lähti mukaan kirjaston uutuuskärrystä. Ajattelin, että tässä voisi olla jotakin samaa kuin Kirjaniilon ja Blankan ylistämässä, vuoden 2013 kirjaksi yltäneessä Yösirkuksessa.

Hoffman on kirjoittanut hurjan määrän kirjallisuutta ja on melkein ihme, etteivät esimerkiksi kirjailijan young adult teokset ole vielä nousseet tähän blogiin.. Ihme siksi, että Hoffman yhdistää teoksissaan romantiikkaa ja fantasiaa. Onko Rouva Blanka tutustunut kirjailijaan?

Mistä teoksen museossa siis on kyse? Kummallisuuksien museota ylläpitää entinen taikuri ja hänen tyttärensä Coralie. Museossa on mm. suden näköinen mies, perhostyttö, lihava nainen ja muita kummajais-sirkusten enemmän ja vähemmän perinteisiä hahmoja. Paikkana on New Yorkin Brooklyn (Kirjaniilon New York putki kunhan jatkuu!) ja kasvaessaan aikuiseksi myös Coraliesta tulee yksi museon otuksista, merenneito.


Mutta koska mikään ei ole ikuista, eikä varsinkaan omituisten museo-otusten elämä, niin kummajaisbisnes murenee pala palalta ja salaisuus salaisuudelta. Moraalittoman ja ihmisarvoa alentavan museon tarinan puhkaisee miekallaan luonnollisesti sankarimies, joten rakkaustarinakin on - ja oikein onnistunutkin.

Se mistä eniten kirjassa pidin oli aivan erityislaatuinen aikalaiskuvaus. Kirja sijoittuu 1900-luvun alkuun, jolloin New York oli rikollisuuuden, saastan ja teollisuuden ja työläisten kaupunki. Muuten tämä ei suurta muistijälkeä jättänyt, eikä yltänyt lähellekään Yösirkusta.

Alice Hoffman 2014: The Museum of Extraordinary Things