18.5.2014

Paul Auster: Oraakkeliyö

Taas mennään Paul Austerin kyydissä! Kirjaniilon Auster-hurahduksessa hienoa on se, että lukemattomia kirjoja on vielä niin monta! Haluaisin erityisesti lukea New York -trilogian, mutta niin näköjään muutkin, koska kirjastosta ei ikinä löydy ensimmäistä osaa tai koko pakettia. Pitää varmaan lähteä hakemaan setti ihan paikan päältä.


Oraakkeliyön päähenkilö on jälleen kirjailija, joka kertoo yhdestä vaiheesta elämässään kahdenkymmenen vuoden jälkeen. Tuo vaihe alkaa, kun kirjailija Sidney Orr toipuu onnettomuudesta ja aloittaa monet arkiset toimet uudestaan, myös kirjoittamisen. Se sujuukin hyvin, kiitos erikoisesta kirjakaupasta löytyneen portugalilaisen muistivihon... "Taikavihko" ikään kuin pakottaa Sidneyn kirjoittamaan tarinan, jonka vaiheet liippaavat kovin läheltä kirjailijan omaa elämää. Mutta mikä on totuus ja miltä se näyttää 20 vuoden jälkeen?

Jälleen tarina, jossa kuvittelu taipuu mutkalle ja vie välillä niin lukijan kuin kirjoittajankin umpikujaan. Kiehtovaa! Auster kenties toistaa itseään ja kierrättää samoja teemoja, mutta homma toimii. Viime vuonna ilmestynyt omaelämänkerrallinen teos Report From the Interior on kirjailijan omien sanojen mukaan järjestyksessään viides. Minkäs sille mahtaa, jos on niin kiehtova elämä ja mieletön mielikuvitus, ettei tarinoiden tuloa voi estää. Lisää, kiitos!

Austerista kirjoittaessa ei voi olla mainitsematta, että Hustvedtin Blazing World etenee, mutta edelleen takkuisesti. Liian vaikea kirja? Mitäh?

Paul Auster 2004: Oraakkeliyö (Oracle Night). 

17.5.2014

Jo Nesbø: Lumiukko

Perheen äiti katoaa. Ainut johtolanka on pihalle ilmestynyt lumiukko, jolla on äidin huivi kaulassaan. Vastaavanlaisia murhia löytyy lisää ja Oslon poliisin Harry Hole on varma, että kyseessä on sarjamurhaaja. Harry saa avukseen Katrine Brattin, joka on hyvä lisä henkilökaartiin. Johtolankoja on joka suuntaan ja juoni on todella kimurantti. Sen lisäksi tarina on pelottava, raaka ja inhottava. Aivan erilainen kuin edellinen, josta niin pidin. Ällöttävin Hole tähän mennessä, tökkii tarttua seuraavaan.


Jo Nesbø: Lumiukko 2008
(Alkuteos: Snømannen 2007)

16.5.2014

Leena Parkkinen: Galtbystä länteen

Galtbystä länteen osui ja upposi. Pidin Leena Parkkisen esikoisteoksesta kovasti ja tämä seuraava aiheutti kirjaston varausjonossa jo pientä polttelua. Asetelmakin on tosi mieluinen, saaristolaismeininki uppoaa Kirjaniiloon kuin mato koukkuun. Miksi? No ainakin siksi, että aika usein saaristo kuvataan maailmasta erillisenä, hyvin omalakisena ja mystisenäkin paikkana.


Tässä teoksessa pääosassa on yli kahdeksankymppinen Karen. Hän on kotoisin Korppoosta länteen sijaitsevalta Fetknoppenin saarelta. Saari on juuri sellainen kuin pitää: sillä on salaisuus! Fetknoppenilla tapahtuu murha ja syyllinen löytyy Karenin perheestä. Se mitä todella tapahtui, käydään läpi kun Karen palaa 60 vuotta murhan jälkeen kotisaarelleen. Osa menneisyydestä kaivautuu esiin takaumien lautta ja osa Karenin pikku-apulaisen avustamana.

Pikku-apulainen tuo tarinaan oman sivujuonteena, mutta pääosassa on Karenin ja hänen veljensä suhde. Fetknoppenin saari on siskon ja veljen suhteessa kuin kolmas osapuoli tai ainakin kaikki tapahtumat toisiinsa liimaava elementti.

Kiehtova, jännittävä, koukuttava ja kaikin puolin sujuvasti soljuva lukukirja. Ei ole Parkkiselle ainakaan häpeäksi, että mieleen tulee aika vahvasti Ulla-Lena Lundberg. Jonka saaristokirjat ovat timanttia!

Leena Parkkinen 2013: Galtbystä länteen.

15.5.2014

Stefan Spjut: Staalo

Miksi kirjaa kirjaa mainostetaan Karl -Taisteluni- tyypin kommentilla? Kirja kiinnitti huomioni ilman hänen sanomisiaankin. Todella komea kansi, mustavalkoisuus toimii ja kirjan nimi yksinkertaisesti veti puoleensa.

Staalo alkaa pienen pojan katoamisella. Äiti väittää jättiläisen vieneen lapsen. Pohjois- Ruotsissa Susso Myren tutkii ja julkaiseen blogissaan havaintoja yliluonnollisiksi uskotuista olennoista, kuten peikoista.  Vuosien takainen pojan katoaminen nousee uudestaan esille Susson kuullessa karvaisesta oliosta, joka on nähty vaanimassa talossa leikkivää lasta. Tässä alkua erikoiselle, todellakin peikoista kertovalle jännitysnäytelmälle...


Staalo hämmensi ja kiehtoi. Se paljasti pikkuhiljaa itsestään ja päästi mysteerin sisään. Tarina oli välillä niin kummallinen, että juonta piti selostaa vieruskaverille ääneen. Rouva Blanka piti erityisesti siitä, että yliluonnollinen kudotaan osaksi  tavallista maailmaa, eikä luoda erikseen kokonaisia fantasiamaailmoja. En kerrokaan tästä enempää, lukekaa itse!


Stefan Spjut: Staalo 2013 (Alkuteos Stallo, 2012)

11.5.2014

Johanna Sinisalo: Auringon ydin

Auringon ydin on laatukamaa. Mistä se tietää? No ainakin siitä, että iltaisin oli ihan pakko päästä kotiin ja lukemaan. Epäilemättä tuttu tunne kaikille kirjaniiloille!

Alunperin kuvittelin, että tämä on se mehiläisten katoamisesta kertova kirja, josta Blankakin taannoin kirjoitti. Mutta Auringon ydin ei kerro mehiläisistä vaan chileistä. Tai oikeastaan Suomesta aikana, jolloin kaikki huumausaineet on kitketty yhteiskunnasta ja parhaimmat laittomat fiksit saa chilistä. Ja aikana, jolloin naisten osa on palvella miestä ja toimia koriste-esineenä. Huh.

Tarinan kertoo Vera ja Veran ystävä Jare. Vera ei sovi naisille tarkoitettuun muottiin, mutta valtion valvovan ja kontrolloivan silmän alla asia on pidettävä salassa. Moni muukin salailtava asia osuu Veran elämäntehtäväksi ja sankarimainen Jare auttaa. Kirjassa on monta tasoa ja itse tykkäsin ihan jokaisesta. On Veran ja hänen siskonsa historia, on yhteiskunnallinen taso, jossa esittäytyy vähän erilainen Suomi, on feministinen taso ja vielä huumausaineksi luokiteltavan chilin taso. Neroutta!

Kirjaniilo on kirjahuumassa, pidän erityisesti näistä tällaisista kuvitelluista todellisuuksista. Oma ajatteluni ei taivu kovin suurelle mutkalle, siksi pidänkin siitä kun lahjakas kirjailija pakottaa aivoni uusille tasoille. Se mikä tuntuu epätodelta, muuttuu taitavan kirjailijan käsissä todeksi.

Olen tosi iloinen siitä, että meillä on Suomessa Sinisalon kaltaisia kirjailijoita. Laatukamaa, sanoinko jo? Ja seuraavaksi sitten metsästämään niitä mehiläisiä!

Johanna Sinisalo 2013: Auringon ydin.

1.5.2014

Kristiina Vuori: Siipirikko

Olinkin odotellu tätä pitkään Näkijän tyttären jälkeen. KristiinaVuorta on pidetty Kaari Utrion manttelin perijänä ja myönnettävä on, että molemmista kirjoista löysin paljon tuttua. Historialliset romaanit, joissa pääjujuna on romantiikka on vaan niin mun juttu.

Siipirikon päähenkilönä on orjaksi ryöstetty Selja, joka ei tyydy kohtaloonsa, mutta niin kuin elämässä (ja kirjoissa) aina, virta vie sattumanvaraiseen suuntaan. Selja kohtaa ritari Aijon, jonka tekemiset ohjaavat nuoren naisen elämää. Virta ei kuitenkaan näytä saattavan heitä yhteen. Aikakausi, jolle romaani sijoittuu on 1300-luvun alkupuolisko, epilogi sijoittuu vuoteen 1323 Pähkinäsaaren rauhaan. Ainut vuosiluku historian tunneilta, mikä on todella jäänyt mieleen. Siipirikko muuten viittaa kotkaan, joka kulkee Seljan mukana. Lintujen kasvattaminen ja myyminen oli tuolloin arvokasta touhua. Teksti on sujuvuaa ja nopealukuista. Joissain kohtia kohtaukset vaihtuivat yllättäen, kappaleen vaihto ei toiminut.

Utrion keskiaikaan sijoittuvissa romaaneissa ritari pelastaa neidot aina viime hetkellä, mutta Vuori on traagisempi ja tavallaan realistisempi siinä suhteessa. Historian kuvaus on Utriolla paljon laajempaa ja yksityiskohtaisempaa. Vuori tyytyyy kuvaamaan hahmojaan sen aikaisemmassa maailmassa, mutta esim. valtasuhteisiin mennään lähinnä päähenkilöiden pohtimusten kautta. Tsorry, en voi olla vertaamatta

Miellyin Siipirikkoon kovin. Selja ei ole täydellinen ja viaton vaan inhimillinen ja aika itsekäskin. Aijo oli Rouva Blankan silmissä aivan kuten Sleepy Hollow-sarjan Ichabod Crane. Heppu on tosin 1800-luvulta...


Kristiina Vuori: Siipirikko 2013