29.4.2014

Jo Nesbø: Pelastaja

Mies ammutaan pelastusarmeijan taphtumassa. Murhaa käy selvittämään legendaarinen Harry Hole, Oslon poliisilaitoksen nerokkain ja samalla hankalin tutkija. Kinkkinen on tämäkin tapaus, sillä ampujan ainut tuntomerkki on punainen huivi, eikä hänen kasvojaan kyetä tunnistamaan. Kaiken lisäksi kyseessä on palkkamurha, eli ampujan lisäksi on löydettävä kytkökset murhan tilaajaan. Hole tonkii Pelastuarmeijan toimintaa ja sen jäsenien välisiä suhteita. Jotenkin kaikkeen liittyy vuosien tapainen raiskaus Pelastusarmeijan kesäpaikassa. Lukijaa johdetaan taas nimettömillä henkilöillä ja ajasta irti olevilla tapahtumilla suuntaan jos toiseen. Lukijoille esitellään uusi poliisipäällikö sympaattisen, mutta väsyneen pomon Bjarne Møllerin siirryttyä eläkkeelle. Mietin millainenkohan rooli uudella päälliköllä tulee olemaan tulevissa kirjoissa..
 
Mielestäni Pelastaja on paras Hole tähän asti. Palkkamurhaajallakin on kirjassa oma roolinsa ja lukijan myötätunto kääntyy tämän puolelle. 
 
 
 
Jo Nesbø: Pelastaja 2007 (Alkuteos Frelseren 2005)

23.4.2014

Tuomas Vimma: Ruutukymppi

Tuomas Vimman Ruutukymppi on jatkoa vuonna 2011 ilmestyneelle Raksalle. Raksan kohdilla pohdiskelin viha-rakkaussuhdettani Vimman kirjoitustyyliin, mutta koska viha on niin raskas taakka kantaa, niin... No tiedättehän, paljon kivempaa on vaan rakastaa!

Raksamies/projektipäällikkö Samin tarina saa jatkoa ja Sami eksyy kesäksi tv-tuotannon pariin. Irtiotto Remontti Reiskana siis. Tarina sisältää jälleen aimo annoksen korjausrakentamisen hienouksia ja muuta raksadataa ja se on kieltämättä kiehtova maailma. Juonessa on myös aimo annos tissejä ja muuta sinkkumiehen aineistoa. Kokonaisuus on viihdyttävä ja vauhdikas, Ruutukymppi on lähes ahmimiskirja.

Eniten pidän oivaltavasta ja koomillisesta otteesta nykypäivään; kirjassa juodaan erikois-erikoiskahveja, suunnitellaan downshiftaamista Panamassa, kasvatetaan kalapuikkoviiksiä ja sisustetaan limehedelmillä. Siis naureskellaan 2010-luvun hupsutuksille! Television remonttiohjelmistakin saa jotain uutta irti, kun kirja pureutuu nimenomaan kulisseihin ja niihin kameraotosten ulkopuolella tapahtuviin hetkiin.

Ruutukympin voi lukea toki itsenäisenä teoksena, mutta eniten irti saa jos Raksa on jo tuttu. Kolmattakin osaa lupaillaan. Nyt jäin vaan miettimään, että mihin tuo teosnimi viittaa...

Tuomas Vimma 2013: Ruutukymppi. 

21.4.2014

Riikka Pulkkinen: Iiris Lempivaara

Kirjaniilo ihan hämmästyi, kun kirjaston uutuuskärryssä keikkui Riikka Pulkkisen uusin. Eihän tuota Iiris Lempivaaraa voinut kirjastoon jättää, varsinkin kun Siri Hustvedtin Blazing World etenee niin tahmeasti. Pari kevennyskirjaa tulee tarpeeseen. 

Rouva Blankan kanssa yhdessä pohdittiinkin, että Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän on aika yllättävä veto Pulkkiselta. Sellainen välikirja ennen seuraavaa täysosumaa (kai se tulee?). Ja hyvin viihdyttävä välikirja onkin! Ja hei, monenko naistenlehtinovellistin tarinat julkaistaan kirjana?


Iiris Lempivaara on vastaeronnut nykynainen. Siis sellainen itsensä huonosti tunteva, mutta täysin minä-maailman ympärillä pyörivä nuori korkeakoulutettu aikuinen. Näitä tyyppejä pyörii nykykirjallisuudessa uuvuttavan paljon, mutta naistenlehtien kontekstissa Iiris on juuri oikeanlainen tyyppi. Iiris siis etsii itseään ja rakkautta eron jälkeisessä todellisuudessa. Toinen löytyy, löytyykö molemmat?

Viihdyttävä, kevyt, välillä myös oivaltava ja hauska. Puhdasta chick-littiä. Ja ihan oikeanlainen kevennyskirja vähän raskassoutuiselle Hustvedtille. Paljastetaan nyt vielä, että toinen kevennyskirja on hartaasti odotettu Tuomas Vimman Ruutukymppi. Kirjaniilo <3 Tuomas Vimma.

Pulkkista on muuten luettu tässä blogissa ennenkin.

Riikka Pulkkinen 2014: Iiris Lempivaaran levoton ja painava sydän.

17.4.2014

Keitäs ne on ne Blanka ja Niilo?

Pitkän lukuvapaan kunniaksi Rouva Blanka ja Neiti Niilo esittäytyvät vastaamalla toistensa esittämiin kysymyksiin. Ohessa myös ns. suoraan pakasta otetut kuvat juuri nyt luvussa olevista kirjoista. Niistä lisää myöhemmin!

Niilo kysyy, Blanka vastaa:

Missä ja miten tyypillisesti luet?
Tyypillisesti illalla sängyssä. Painavan kirjan kanssa makuuasento on tosin erihankala. Todella vetävän kirjan ollessa kyseessä luen ihan joka paikassa. Myönnän, jopa vessassa.

Minkälaisiin kirjallisuuden henkilöhahmoihin samaistut?
Hmm. Hmm. Viimeksi taisin kokea samaistumista Jennifer Weinerin Hyvä sängyssä -romaanin päähenkilöön. Bridget Jones -tyyppeihin ehdottomasti, niihin, joilla hommat ei mene niin sanotusti putkeen. Itsenäisiin naisiin. Bridesmaids  -elokuvassa samaistuin vahvasti Anniehin. En tiedä, epäonnistuuko multa aina kaikki??

Kenen runoja luit viimeksi ja missä yhteydessä?
Kääks mikä kysymys. Nyt pitää ihan toden teolla miettiä. Todennäköisesti olen lukenut lasten runoja, Kirsi Kunnasta ehkä...hän on kyllä hauska.

Mikä kirjahyllysi teosnimi miehesi mielestä kuvaa luonnettasi parhaiten? - entä omasta mielestäsi?
Aargh, voin heti kertoa, että mies ahdistuu tällaisista kysymyksistä, mutta minä NAUTIN! Raukka pelkää vastaavansa väärin (ja niinhän se menee...liian rehellinen kaveri). No, hetkisen jälkeen voin kertoa olleeni täysin väärässä, mieshän ryhtyi heti toimeen ja valitsikin vielä kauniisti teosnimen Uniin piirretty polku. Itse valitsin Ja aurinko nousee -nimen.

  

Blanka kysyy, Niilo vastaa:

Dragon Lancen Raistlin-velho tunkeutui aikoinaan vallan uniini. Oletko itse koskaan ollut rakastunut kirjan hahmoon?
Pitkiin aikoihin en. Miksiköhän niin. Mutta taisin pikkasen aikoinaan ihastua Donna Tarttin Jumalat juhlivat öisin kirjan Henryyn. Tämän hahmon muistan myös siksi että olen lukenut ko. kirjan pirun monta kertaa, mikä taasen voi johtua siitä, että Henry on niin kiehtova.
 
Kirjan henkilöt saavat mielikuvissa usein todellisen ihmisen ulkonäön. Jostain syystä Riikka Pulkkisen Raja:ssa miesopettaja näytti ihan Jyrki Kataiselta. Onko mielikuvitus tehnyt sinulle tällaisia hassua temppuja?
Muistan hyvin tämän Rouva Blankan mielleyhtymän. Aika usein kirjojen hahmoista syntyy myös ulkoinen kuva, mutta mitään mieleenpainuvaa tai traumaattista (he hee) kokemusta ei ole jäänyt mieleen. Joskus kirjan hahmo näyttää omassa päässäni teoksen kirjailijalta. Hmm..
 
Tunnetko sielun sisaruutta ihmisten kanssa, jotka pitävät samoista kirjoista ja kirjailijoista kuin sinä?
Kyllä ehdottomasti! Osittain siksi, että oikeasti hyviä kirjailijoita on niin vähän. Siis omasta mielestäni hyviä, jolloin on mahtavaa löytää ihminen jolla on sama maku. Samanmakuiset voivat myös vinkata uusia kirjailijatuttavuuksia, joita aina etsin. Mutta koska emme elä täydellisessä maailmassa, niin kirjallisuudesta tulee puhuttua ihmisten kanssa aika harvoin ja vielä harvemmin löytyy niitä samanmielisiä lukijoita. Oih!
 
Valitse yksi Rouva Blankan lukemista kirjoista, johon voisit hänen bloggauksensa perustella tutustua! Surprise me :)
Aika montakin kotimaista kirjailijaa on tullut Blankan postauksissa vastaan. Se Teemestarin kirja on keikkunut listalla pitkään. Morgensternin Yösirkus teki todella ison vaikutuksen, eli siis suurella mielenkiinnolla aina luen mitä olet lukenut!
 
Kirjallisuusgenre, jota välttelet, miksi?
Välttelen sotakirjallisuutta, näytelmiä, suurinta osaa dekkareista ja hömpästä, liiallista realismia.. Elämänkertojakaan en pahemmin lue. Siis tämä välteltävien lista on pidempi kuin kelpuutettavien lista! Pitäisi käydä enemmän omalla epämukavuusalueella ja varsinkin dekkareista usein tykkään, vaikken osaa niitä kirjastosta mukaani ottaa. Mutta ihan jos tosissaan vastaan, niin näytelmiä en vaan pysty lukemaan.
 
Totesin juuri itsekseni että luopuisin mielummin laulamisesta kuin lukemisesta. Onko Niilosella jokin asia mikä ylittäisi kirjojen mahdin?
Lukeminen on Niilosen lempiharrastus. En tiedä uskallanko sanoa ääneen, että luopuisin mielummin matkustamisesta kuin lukemisesta. Huh.

9.4.2014

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Sielut kulkevat sateessa

Kirjaniilo touhotti Pasi Ilmari Jääskeläisen uusimmasta jo viime vuoden toukokuussa. Huh, miksi ihmeessä luin tämän nyt vasta? Ehkä siksi, että hyvän kanssa ei ole kiire.

Sielut kulkevat sateessa oli juuri sitä mitä odotin ja hittovie, nyt pitää taas odottaa seuraavat pari vuotta, että Pasia saa lisää. < oh hoh! :) Erityisesti pidän siitä miten Jääskeläisen kuvittelu taipuu mutkalle ja siitä mutkasta syntyy uskottava ja koskettava tarina. 


Tarina kertoo sairaanhoitajasta, joka siirtyy työskentelemään uskonnolliselle hoitofirmalle. Firmalla on melko poikkeavia työskentelytapoja ja hoitsumme Judit päätyy tunnetun ateistin ja hänen taustaryhmänsä käsiin. Judit joutuu myös teosniemen mukaisten sateessa kulkevien sielujen käsiin. Ja sitten käydäänkin jo maailmojen sotaa, mihin liittyy uskisten ja ateistien lisäksi yksi kuolemansairas kummipoika, paavi, Jumala, taivas, kirjavampyyri(!) ja lapsuuden leikit.

Millaiselle mutkalle teoksen maailma sitten kääntyy? Kirjassa esitellään scifin ja fantasian aineksista ammentava maailma, mikä ei tässä todellisuudessa järjellä ajateltuna ole mahdollinen. Mutta kirjan maailmassa se muuttuu todelliseksi ja tarina hyvinkin uskottavaksi ja eipä siitä sen enempää ettei tule spoilattua. Todellisen maailman luominen epätodellisista aineksista on hyvän kirjailijan merkki. Jääskeläinen on ehdottomasti yksi kiinnostavimpia kotimaisia kirjailijoita. En malta odottaa seuraavaa avausta.

Onko Rouva Blanka jo lukenut Jääskeläistä? 

Pasi Ilmari Jääskeläinen 2013: Sielut kulkevat sateessa.

Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa

Kirjan nimi oli jotenkin kutkuttava, ja kansikin. Vampyyreissa vetoo jokin .. eläimellisyys, himo, vaaran tunne. Ajatelkaa kuusi-vuotiaana tuli vängättyä isältä, että saisin katsoa Christopher Leen Draculan, minkä seurauksena sain hillittömän vampyyrikammon. Edes pikkuvampyyrikirjoihin en uskaltanut koskea. No, ensimmäinen Twilight-elokuva (on muuten tosi hyvä, päinvastoin kuin muut osat)  lievitti tämän pelon, ymmärrätte varmaan, olihan ne vampyyrit siinä vähän vässyköitä. Sittemmin vampyyrit ovat ruvenneet vetämään suorastaan puoleensa. Ai, on huomattu..haha!


Se vähä mitä kirjasta luin etukäteen antoi hieman erilaisen kuvan siitä mitä tuleman pitää, kuin mitä sisältö lopulta oli. Taisin olettaa kirjan pyörivän todellakin illallisessa ja ja keskustelussa, mutta tapahtuma-aika on useita kuukausia, mikä on tietysti tunteiden kehittelyn kannalta hyvä juttu. Mikään muu ei ärsytä kirjoissa niin paljon kuin parissa päivässä tapahtuva äkkirakastuminen, jonka seurauksena ollaan valmiit kuolemaan ja sitä rataa.

Tarinan alussa vampyyrit ovat vaarallisia petoja. Suoraan sanottuna Kaspar-vampyyri on todella vittumainen kaveri. Itsekäs ääliö, joka tekee mitä huvittaa, eikä tunne minkäänlaista tunnontuskaa aiheuttamastaan pahasta. Vampyyrien poliittiseksi vangiksi vahingossa joutuva Violet on tietysti kipakka 18-vuotias, joka pitää pelkonsa aisoissa ja sanoo  vampyyreille suoraan mitä ajattelee. Mutta kukapa voisi vastustaa vampyyrien viehätysvoimaa ja varsinkaan sellaisen vampyyrin, joka on tajuttoman komea ja seksikäs, päältä päin inhottava ja sisältä jotenkin traumatisoitunut ja kovettunut. Tämä menee tälleen klassisella tavalla, mutta siihen asti kunnes väistämätön tapahtuu ja rakkaus saa täyttymyksensä, kirjaa on oikeasti vaikea laskea hyppysistään. Juuri se, että Kaspar on täydellinen kusipää ja Violet yrittää kaikin voimin vastustaa tämän houkutusta on se kiehtova juttu. Toisaalta Kaspar on alussa niin inha, että oikeasti se pitäisi hirttää haarovälistään jonnee, mutta naiset ovat anteeksi antavia.

En tiedä alkuperäistekstistä, mutta tapahtumien eteenpäin vieminen on jotenkin tökköä, mutta kyllä päähenkilöihin eloa saadaan. Loppupuolella juonen
käänteet menevät överiksi, en tykännyt yhtään. Parempi olisi ollut pysytellä edes pikkusen todellisuuden parissa. Ei mitään toisia ulottuvuuksia ja kummia heppuja. Voi huoh. Myös henkilöiden pehmeneminen vie terän. Kaspar muuntui mielikuvissani ihan eri näköiseksi muuttuessaan yhtäkkiä paremmaksi tyypiksi. Tämä yhtäkkinen muutos ei ollut oikein looginen. Kaikesta huolimatta todella pidin tästä. Vieläkin tulee kuumottava fiilis, kun kirjoittelen ja mietin..

Kaspar oli muuten ensin mielikuvissani kuten Tom Hiddleston Suomessakin pyörivässä elokuvassa Only lovers left alive (katsokaa traileri, ihan todelline must-see). Kun Kaspar sitten muuttui vähemmän kusipäiseksi (ja tylsemmäksi) hän olikin Vikings-sarjan Ragnar Lothbrok. Siinä on muuten tolkuttoman kuuma äijä...Tom Hiddlestonia en ole muuten aikasemmin juurikaan edes huomannut....Mutta tossa trailerissa ai ai jai...


Abigail Gibbs: Illallinen vampyyrin kanssa 2013 (The Dark Heroine: Dinner with a vampire 2012

7.4.2014

Theo Lawrence: Salatun voiman kaupunki

Huomaan olevani ennakkoluuloinen. Mieskirjailija tunkeutuu naisten alueelle, nuorten neitosten ensirakkauteen. Kääks. Eikä se ala, eikä pääty hyvin. Salatun voiman kaupunki oli pinoni pohjimmainen ja ehdottomasti huonoin. Konteksti on ihan jees. Kahtiajakautunut yhteiskunta sijoittuu Manhattanille luonnonmullistusten jälkeen. Ylemmän luokan ihmiset asuvat kirjaimellisest korkealle rakennetussa kaupungissaan, sillä vedennousu on vallannut entisen Manhattanin. Kurjalistossa alakaupungissa asuvat vainotut mystitkot ja muut "surkea"  slummiväki..
 
Korkealla kaupungissa asuu hyväosainen Aria Rose, jonka elämä on juuri nyt kovin kummallinen. Hän on kihloissa kaupungin toisen valtaperheen pojan kanssa, jota ei edes muista. Arian kerrotaan saaneen muistinmenetyksen, mutta oudolla tavalla asiat eivät tunnu kohtaavan. Mistä hän on saanut mystisen medaljongin ja miksi kurjalistossa asuva Hunter tuntuu niin tutulta?? Näihin kovin visaisiin (öh..) kysymyksiin saadaan ennalta arvattavia vastauksia kirjan edetessä kohti vääjäämätöntä ylä- ja alamaailman kohtaamista.
 
Salatun voiman kaupunki on Mystic city-nimisen sarjan aloitusosa.


Theo Lawrence: Salatun voiman kaupunki 2013 (Mystic city 2012)

1.4.2014

Miina Supinen: Säde

Rouva Blanka luki maaliskuussa melkoisen pinon kirjoja! Ainakin kahdeksan päätyi blogiin asti, huh! Jään mielenkiinnolla seuraamaan kiihtyykö tahti vaan entisestään?

Kirjaniilo sai viimeisimmän kirjansa Rouva Blankalta. Iso kiitos vielä ja kerrassaan kiva valinta! Miina Supisen Säde miellytti muutenkin kuin kauniilla kannellaan. :)

Kirjan Säde on ateistiperheen tytär, joka päätyy muutaman mutkan kautta uskonnolliseen yhteisöön vähän niinkuin hengailemaan. Säde kuvaillaan luonnonlapseksi, joka viettää aika huoletonta nuoren naisen elämää. Se mutka, jonka kautta Säde päätyy Tiedon Akatemiaan, on kreikkalainen arkeologi Vic, joka pestataan yhteisöön kaivamaan kivikasoja ja etsimään reittiä toiseen maailmaan. Ja jonkinlaisen toisen maailman Vic eittämättä löytää, koska kertoo Säteen tarinan kuolleista. Hmm.

Kirjassa on paljon kiehtovia palasia muinaisuskosta, kansantaruista, kulteista ja uskonnollisista yhteisöistä. Kovin syvälle ei kuitenkaan päästä, oikeastaan mihinkään. Tarinaan on laitettu hieman liikaa tavaraa, mutta siitä huolimatta kiva kirja. Veikkaanpa, että Rouva Blanka saattaisi tästä itsekin pitää!

Miina Supinen 2013: Säde.