24.5.2013

Charlaine Harris: Club dead

Ah, True bloodin viides kausi pyörii Ylellä ja puolet jaksoista voi katsoa etukäteen Areenalla. Ikävä kyllä ne tuli katsottua aika nopeasti, joten riippuvuuden helpottamiseksi oli pakko tarttua Sookie Stackhouse-romaanien kolmanteen osaan. Kaksi aikaisempaa olen jo lukenut suomeksi, mutta nyt Rouva Blankakin astui oman mukavuusalueensa ulkopuolelle ja luki englanniksi ihan kokonaisen kirjan. Muutaman sanan tarkastin sanakirjasta, muuten lukeminen sujui kuin rasvattu, niin sanotusti. Taidan lukea loputkin Sookie Stackhouse- romaanit alkuperäiskielellä.

True bloodin kolmas kausi seuraa aika tarkkaan romaanin tapahtumia, joten tarinan käänteet eivät tulleet yllätyksenä, siitä huolimatta se kyllä tempaisi mukaansa niin, että huh huh. Vampyyrien ja muodonmuuttajien lisäksi Sookie tutustuu nyt ihmissusiin ja erityisesti komeaan Alcideen etsiessään yllättäen kadonnutta vampyyripoikaystäväänsä Billiä. Sookie käyttää erityistä kykyään hyväkseen löytääkseen Billin ja pian hän joutuukin mukiloiduksi, eikä kerta riitä. Onneksi Sookie putoaa aina jaloilleen ja upea viikinkivampyyri Erickin on kuvioissa mukana. Pakkohan tämän sarjan lukeminen oli aloittaa uudestaan, kun kuulin, että Eric on paljon kuumempi kirjassa kuin sarjassa! Rouva Blankan kokemuksen mukaan kirja ja tv-sarja täydentävät toisiaan.

Kaikkein kivointa tässä lukemisessa on se, että sarjan hahmojen ajatuksista ja motiiveista pääsee kirjojen kautta paljon paremmin selville. Erichän vaikuttaa suorastaan rakastuneen Sookieen, mikä ei tv:ssä käy aivan samalla tavalla selväksi. Kirjoissa on huomattavasti laajempi henkilögalleria ja tv-sarjassa esiintyvää Merlotte's baarin kokki Lafayetteä ei kirjoissa ole lainkaan. Lafayette on muuten varsinainen hahmo, onneksi hänet on käsikirjoitettu mukaan. Myös Tara, Sookien hyvä ystävä on sarjassa paljon isommassa ja myös erilaisessa roolissa kuin kirjoissa.


Tässähän kävi nyt niin, että Sookie tempaisi mukaansa niin, että luen jo sarjan seitsemättä osaa. Eli lisää tekstiä luvassa vampyyreista ja muista yliksistä!

p.s Uudet jaksot tulivat juuri Areenalle. Onpahan muutamaksi tunniksi taas tekemistä.


Charlaine Harris 2003: Club dead

23.5.2013

Haruki Murakami: 1Q84

Olen jo ennakkoon hehkuttanut vuoden huiminta lukukokemusta ja yhden suosikkikirjailijani "uutuuskirjaa". Eikä Haruki Murakami totisesti pettänyt tälläkään kertaa, olen lumoutunut. Vuosina 2009 ja 2010 julkaistu 1Q84 tarttui mukaan Amerikan reissulta. Paljon järkeähän siinä ei ollut, raahata nyt 1200-sivuinen pokkari rapakon ylitse kotiin. Mutta kannatti!


Kyseessä on kolmiosainen kirja, jonka ykkös- ja kakkososa julkaistiin ensin ja kolmas sitten perässä. Itse olen tyytyväinen, että sain kaikki kolme osaa kerralla, loppuratkaisun odottelu olisi ollut puhdasta piinaa. Kirjan päähenkilöt Aomame ja Tengo ovat kolmekymppisiä japanilaisia, joiden elämä on kietoutunut yhteen jo alakoulussa. Silloin tapahtui, yhden pienen hetken aikana, jotain maagista ja kirjan juoni paneutuu sen hetken uudelleentavoittamiseen ja selvittämiseen. Päähenkilöt ovat ajautuneet elämässä toisistaan eroon, mutta tekevät tietoisesti (tai toisen tietoisuuden pakottamina..) ratkaisuja ja valintoja, jotka ajavat heidät jälleen yhteen.

Murakamille tyypillisesti tarinassa mennään todellisuuden toiselle puolelle, tällä kertaa maailmaan, jossa on kaksi kuuta. Kahden kuun maailmassa, eli vuoden 1984 rinnakkaistodellisuudessa, vuodessa 1Q84 on myös hieman uudenlainen marssijärjestys. Tarinassa mennään myös syvemmälle uskonnollisen yhteisön reviirille, paljon käytetty aihe nykykirjallisuudessa, mutta aina yhtä kiehtova. Näin massiivisessa kokonaisuudessa aiheita on vielä vaikka kuinka paljon lisää ja niiden kaikkien tarpeellisuudestakin voidaan olla montaa mieltä.

Kirjan rakenne on erityisen onnistunut, jopa hieman trillerimäinen. Lukija tietää toisinaan vähän enemmän kuin Tengo ja Aomame, ja efekti pakottaa etenemään kirjassa vauhdilla. Kirjan nimi viittaa tietysti George Orwellin klassikkoteokseen ja jää jokaisen itse tulkittavaksi millainen dystopia tuo kahden kuun maailma onkaan ja voiko sitä verrata Orwellin Isoveli valvoo -todellisuuteen.  

Summa summarum: Kiehtova, koukuttava, hämmentävä, hieno ja harvinainen kirja ja mieletöntä tarinankerrontaa. Haluaisin lukea tälläista kirjallisuutta paljon enemmän, mutten löydä, tiedä enkä tunne tekijöitä!

Haruki Murakami 2009-2010: 1Q84

Hehkutus on hyvä päättää haasteeseen. Kirjaniilo haastaa Rouva Blankan osallistumaan Hesarin kirjallisuusäänestykseen, eli nimeämään 2000-luvun parhaan kotimaisen romaanin. Äänestys päättyy 29.5. Onko vaikea vai helppo tehtävä? Mahdoton vai mahdollinen?

16.5.2013

Melanie Gideon: Vaimo 22

 Kummitustarinoiden jälkeen päätin lukea jotain ihan muuta ja mielellään jotain sellaista, josta jää hyvä mieli. Vaimo 22:ta mainostettiin parissa naisten lehdessä kivana ja kepeänä, kansi on herkullinen, ja siinä kysytään "Voiko rakkauden löytää uudelleen?". Kuulostaa oikein sopivalta Blankan edellisen kirjan jälkeen jättämälle levottamalle mielelle.

Hiukan epäuskottava tämä tarinan lähtokohta on, mutta jos ei anna sen vaivata, on kirja mitä mainion keväiseen aurinkoiseen aivojen leputukseen. Vaimo 22 meinaa nimimerkkiä, jonka kirjan päähenkilö Alice saa osallistuessaan avioliittotutkimukseen. Nimimerkkinsä turvin Vaimo 22 aloittaa keskustelun tutkimuksesta vastaavan Tutkija numero 101:n kanssa. Keskustelu kääntyy molempien puolelta henkilökohtaiselle tasolle ja ihastumista tapahtuu puolin ja toisin. Samaan aikaan Alicen suhde aviomieheen vetelee henkeä eikä ymmärrys lapsiinkaan ole oikein kohdallaan. Alice pakenee arjen vaikeuksia nettikeskusteluiden syövereihin.

Kursiivilla kirjoitetut Facebook-päivitykset ja tutkimuksen kysymyksien vastaukset (kysymykset ovat vasta kirjan lopussa, hauskaa) pätkivät mukavalla tavalla päähenkilöiden arjen rullausta. Lukijalle syntyy kuva tutkimuksen kohteena olevasta suhteesta, kun Alice pohtii avioliittoaan. Pitäisi ehkä vastata kysymyksiin itsekin. Lopussa tulee hiukan ennalta arvattava käänne, mikä vähän vesittää lukukokemusta.

Melanie Gideon 2012: Vaimo 22 (Wife 22)

15.5.2013

Audrey Niffenegger: Hänen varjonsa tarina

 Ystäväni suositteli kepeää, hieman romanttistakin ja helposti luettavaa aavetarinaa. Tartun yleensä kirjavinkkeihin, sillä sama elämys voi olla tarjolla minulle siinä missä toisellekin. Aina näin ei kuitenkaan käy, eikä tämä nyt ollut Blankan pala kakkua. Sorry kaveri.

 Kirja kertoo parikymppisistä kaksosista, Juliasta ja Valentinasta, jotka perivät tätinsä asunnon Englannissa. Tädistään tytöt eivät ole ennen kuulleet, joten vanhalla mantereella odottaa itsenäistymisen lisäksi myös monta mysteeriä. Muuttaessaan uuteen kotiinsa kaksoset tutustuvat myös edesmenneen sukulaisensa entiseen miesystävään sekä neuroottiseen naapuriin. Pian Julia ja Valentina huomaavat asuntonsa valojen välkkyvän ja tavaroiden siirtyvän itsestään. Ohhoh, hei eivät olekaan yksin, vaan talossa on aave. Siitä alkavatkin ihan uudenlaiset kuviot.

Olen aikaisemmin lukenut Niffeneggeriltä Aikamatkustajan vaimon. En pitänyt siitä, enkä innostunut tästäkään. Toki kirjailijalla on hallussaan tuo yliluonnollinen elementti, johon Blanka on niin hurahtanut, eikä tarinana etenemisessäkään ole mitään vikaa. Mutta kun, mutta kun. Kirjan henkilöt ainakin tässä Hänen varjonsa tarinassa ovat kaikki jokseenkin epämiellyttäviä ja kaksosten välinen kiinteä side tuntuu karmivalta. Pelkään aaveita, vaikka tarinan aave ei olekaan paha, jäi lopusta kuitenkin inhoittava fiilis. Seuraavaksi jotain ihan muuta!

Audrey Niffenegger 2009: Hänen varjonsa tarina (Her fearfyl symmetry)






13.5.2013

10 kuukautta - 10 luetuinta

Rakkaat lukijat, on kymmenkuukautiskatsauksen paikka! Blanka ja Niilo sanovat pyh ja huithait kvartaaleille, osavuosikatsauksille ja muille säännönmukaisille seurantaraporteille. Meillä tehdään kymmenkuukautiskatsaus, eikä sitäkään ihan jämptisti..

Tässä katsauksessa ei kerrata Blankan ja Niilon lukulistoja vaan kurkistetaan tilastoihin. Eli mitkä kirjat ovat kiinnostaneet lukijoita viimeisen kymmenen kuukauden aikana?

Lukijoiden top3:
- Suzanne Collins: Nälkäpelitrilogia
- J.S.Meresmaa: Mifongin perintö
- Annukka Salama: Käärmeenlumooja

Top10 näyttää puolestaan tältä:
- Suzanne Collins: Nälkäpelitrilogia
- J.S.Meresmaa: Mifongin perintö
- Annukka Salama: Käärmeenlumooja
- Elina Rouhiainen: Kesytön
- Emmi Itäranta: Teemestarin kirja
- Jennifer Egan: Aika suuri hämäys
- Will Wiles: Puulattian kunnossapito
- Aino Kallas: Sudenmorsian
- Vivi-Ann Sjögren: Mustaa kahvia ja Elämää pitempi matka
- Milla Keränen: Sisilian ruusu

Aika paljon kotimaista! Ja muutama yllätyskin löytyy joukosta, vai mitä sanotte Puulattioiden kunnossapidosta ja Sudenmorsiamesta? Kerrottakoon vielä, että top3 on kokonaisuudessaan Rouva Blankan lukemaa ja top10 -listaltakin löytyy vain kolme kirjaa Neiti Niilon yöpöydältä. Katsotaan mihin suuntaan kelkka kääntyy vuoden 2013 aikana vai kääntyykö mihinkään?

Kuva ei liity millään lailla mihinkään..

9.5.2013

Vuoden ensimmäinen Self-Help

Amerikan kirjanhakureissu ei jäänyt ainoastaan yhden kirjan varaan, sillä viime metreillä mukaan lähti vielä hieman self-helppiä. Kirjalla on sellainen tausta, että sen nimi löytyy pienestä mustasta muistikirjastani. Itselleni on hieman mysteeri milloin ja missä tilanteessa muistiinpano on tehty, mutta koska se siellä ja on, ja koska kirja sattumalta löytyi lentokentän kirjakaupasta, niin tokihan se piti hankkia. Kaikki tähdet olivat taas kohdillaan!


The Happiness Project on amerikkalaisen Gretchen Rubinin omakohtainen onnellisuusprojekti. Rubin toteutti yhden vuoden kestävän projektin, jolle hän asetti omaa onnellisuuttaan edistäviä tavoitteita. Kirjailija laati jokaiselle kuukaudelle oman teeman ja välitavoitteen, esim. maaliskuun teema on "Aim Higher" ja kesäkuun "Make Time for Friends". Kirjassa sitten seurataan, miten projekti etenee ja miten tavoitteissa onnistutaan. Ja tietysti sitä, miten onnellisuus lisääntyy, muuttuu ja kehittyy.

Happiness Project on kiinnostava ja se herättää ajatuksia. Luonnollisesti se haastaa ja kannustaa myös pohtimaan oman onnellisuuden tasoa ja syvyyttä ja keinoja sen kehittämiseen. Ei siis ollenkaan hassumpi ostos, mutta ei myöskään mikään maailmaa mullistava teos. Tosin onko self-help -kirjallisuuden tavoitteenakaan maailman mullistaminen, eipä kai. Parhaimmillaan näistä saa buustia itsensä kehittämisen loputtomaan projektiin :)

"It is easy to be heavy, hard to be light"

Gretchen Rubin 2009: The Happiness Project

8.5.2013

Seita Parkkola: Usva


Seita Parkkola oli yksi Hesarin esiin nostamista uuden suomalaisen maagisen realismin merkittävistä nimistä. Neiti Niilo vinkkasi Rouva Blankalle muutamia nimiä ja aika moneen olen jo tutustunutkin (mm. Emmi Itäranta ja Jenny Kangasvuo). Parkkola jatkaa edellä mainittujen tapaan vahvalla persoonallisella otteellaan ja mielenkiintoisella tarinallaan ko. genren juhlaa. Blanka on aivan täpinöissään nähdessään suomalaisen kirjallisuuden tyylikirjon laajenevan ja esikoiskirjailijoiden kustannusten määrän nousevan. En ole kovinkaan selvillä tämän vuoden tilanteesta, mutta ainakin pari viime vuotta on ollut ahkeralle suomalaisen kirjallisuuden lukijalle mahtavaa aikaa. Tosin juuri lukemani Usva on julkaistu jo nelisen vuotta sitten, joten todennäköisesti maagisen realismin saralla on tapahtunut jo pidemmän aikaa. No, sitä tullaan vähän jälkijunassa, vähän niinkuin tuo Niilonen lempikirjailijoidensa uutuuksiensa kanssa!

Parkkola ei kuitenkaan ole mikään uusi tekijä mitä kirjoittamiseen tulee. Hänen seitsemäs romaaninsa kertoo Usvasta, joka on kolmetoista. Mikä hankala ikä jossain siellä lapsuuden ja aikuistumisen hahmottomassa välimaastossa. Entinen paras ystävä on nykyään pahin kiusaaja ja Usva on venähtänyt pituutta niin, että häntä kutsutaan pilvenpiirtäjäksi. Kirjan teemoja ovat erilaisuus ja kiusaaminen, mutta niitä ei ole mitenekään alleviivattu, vaan ne ovat luontevasti tarinan merkittäviä osasia. Samaan taloon Usvan kanssa muuttaa ärsyttävä pikkupahis Kodak, joka valloittaa Usvan omanaan pitämän ullakon. Pakoillessaan kiusaajiaan Usva kohtaa Tavaratalossa pojan, joka pyytää Usvaa etsimään Parantajan. Kodak lyöttäytyy yhteen Usvan kanssa, mutta kummallisen parin etsiessä yhdessä parantajaa, alkaa kiusaaminen saada sairaalloisia piirteitä.

Tekstistä nousevat todella vahvasti esiin erilaiset värit. Kokonaisukuva on tumma, liila ja synkkä. Tavaratalo, joka on yksi keskeisistä tapahtumapaikoista on hillittömän värikäs ja epätodellinen paikka. Lopussa tummuuteen soljuu vaaleaa päivänpaistetta. Tarina leijuu jännittävällä tavalla toden ja epätoden välimaastossa. Usvan koti ja kaupunki ovat tavallaan samanlaisia kuin todellisessakin maailmassa, mutta samaan aikaan kuitenkin erilainen. Ikään kuin aika olisi eri tai sitten kaikki tapahtuu hiukan vinksahtaneessa rinnakkaistodellisuudessa.

Kirja on selvästi suunnattu nuorille, mutta se toimii mielestäni hyvin ikää katsomatta. Suosittelisin tätä niin aikuisille kuin alakoululaisillekin ja juuri tämä ns. kohdeyleisön laajuus onkin yksi tarinan vahvuuksista. Itse innostuin sen verran, että ajattelin tutustua Parkkolan tuotantoon lähemmin.

Parkkola on muuten ollut Finlandia-junior palkintoehdokas vuosina 2002 ja 2006 sekä palkittu Ranskassa parhaasta nuortenromaanista vuonna 2011. Kyseessä oli Suomessa jo vuonna 2006  julkaistu Viima, ranskaksi Une derniére chance.

Seita Parkkola 2009: Usva

5.5.2013

Tämän vuoden odotetuimmat

Kirjaniilo kauhistui tässä taannoin, kun ei ollut kuullut Leena Krohnin uusimmasta teoksesta. Virhe on nyt korjattu ja kirja luettu, mutta näitä samanlaisia kauhistumisia ja innostumisia tulee nyt ovista ja ikkunoista.

Osa 1: Tämä on jo taakse jäänyttä elämää, eli tapaus Leena Krohn.

Osa 2: Donna Tartt on julkaissut uuden teoksen. Kymmenen vuoden hiljaiselon jälkeen! Ooh x 100! Kaivoin uutuuskirjan nimen, kirjoitin sen muistivihkooni ja lähdin Amerikkaan kirjanhakureissulle. No ainakin melkein.. Eipä sitä kirjaa sillä reissulla hankittu, kun The Goldfinch julkaistaan vasta syksyllä. Noh, maltan kyllä odottaa.

Osa 3: Haruki Murakamin uusin tiiliskivi odotti hakijaansa kirjakaupassa, lepäsi kauniina pöydällä ja varmasti naureskeli Kirjaniilon täriseville käsille ja pikkupaniikille! Miksen taas tiennyt mitään? 1Q84 oli siitä paikasta otettava mukaan ja olen sitä jo pitkän matkaa lukenutkin ja aivan lumoissani. Totuus tosin on, että kirjan ensimmäinen ja toinen osa on julkaistu vuonna 2009 ja kolmas osa 2010. He hee, armoitettu fani ei ole ollut ihan kartalla.. Noh, parempi myöhään kuin..

Osa 4: Pasi Ilmari Jääskeläiseltä on tulossa Sielut kulkevat sateessa ilmeisesti ihan näillä näppäimillä vai onko julkaistukin jo? Odotan kovasti. Jääskeläinen on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen etenkin Lumikollaan.

Osa 5: Margaret Atwoodin uusin teos ilmestyy elo-syyskuussa. Atwood on puhdasta neroutta ja uskon, että MaddAddam räjäyttää tajunnan. Tätä en kyllä malttaisi odottaa!


Mikä vuosi! Ihan taatusti paljon muutakin kiinnostavaa tulee matkan varrella vastaan, mutta tässä on suuret suosikkini. Elävät kirjailijat ovat parasta, aina voi odottaa uutta ja eihän tuo kymmenen vuottakaan ole pitkä aika, varsinkaan jos lopputulos on timanttinen! Siispä Live, Work, Create. (kuva sieltä kirjanhakureissulta)

Uusiakin suosikkeja olisi mukava löytää, eli suosituksia otetaan vastaan!!

1.5.2013

Leena Krohn: Hotel Sapiens

Leena Krohn on ollut Kirjaniilon suosikkikirjailija ensimmäisestä kohtaamisesta saakka. Jos en ihan väärin muista, niin se ensikohtaaminen tapahtui Donna Quijoten kanssa, saattoi se olla Tainaronkin, mene ja tiedä. Ehkä juuri Krohnin kautta olen hoksannut minkälaisesta kirjallisuudesta pidän ja millaisia kirjoja etsin. En uskalla lokeroida sen enempää, mutta yhdistävänä tekijänä ovat kuitenkin yhteiskunnallisuus, scifi, filosofisuus, ihmismielen tutkimus, maailmakaikkeuden tutkimus ja hei, nyt lähdettiin taas korkealle ja kovaa! :)

Aikaisemmin huhtikuussa kauhistelin, että Krohnin uusin, Hotel Sapiens, on julkaistu ilman, että kukaan on kertonut minulle! Mikä järkytys! Tosiasiassa näin tapahtuu melkein kaikkien suosikkikirjailijoideni kanssa ja erityisesti tänä keväänä. Niistä lisää pian, lukupöydällä on meinaan reissussa sydämentykytyksiä aiheuttanut, toisen lempparikirjailijan uutuus.

Asiaan! Hotel Sapiens on Krohnille tyypillisistä, lyhyistä kertomuksista koostuva tarina talosta, jossa majoittuu erikoista porukkaa. Vähän kuin eristyksiin maaseudulle unohtunut vanhusten hoitokoti, mutta ei kuitenkaan. Talon asukkaat ovat ihmisiä laidasta laitaan ja kaiken yllä kohtalokkaana kolisee maailmanlopun fiilis: onko talon ulkopuolella enää ketään, ovatko asukkaat maailmankaikkeuden viimeiset homo sapiensit? Talon emännät, ns. hoitajat eivät ainakaan enää ole "meikäläisiä". Se mitä talossa lopulta tapahtuu jää jokaisen lukijan itse luettavaksi ja tulkittavaksi.

Kirjan on ihan tuttua Krohnia ja oikeastaan niin tuttua, että sanoisin tämän olevan ns. välikirja. Eikä saa ymmärtää väärin, kirja on hyvä, mutta Krohnilta tulee kirja lähes joka vuosi ja niistä jackpotteja on ehkä joka kolmas tai neljäs. 2000-luvun Krohneista mielettömiksi ovat yltäneet ehdottomasti Mehiläispaviljonki ja Unelmakuolema, suosittelen!

Leena Krohn 2013: Hotel Sapiens ja muita irrationaalisia kertomuksia