27.2.2013

Scott Cunnigham: Wicca - Opas wiccan harjoittajalle


Melko vieras asia itselleni tämä wicca, siispä päätin tutustua aiheeseen hieman syvemmin. Scott Cunningham on ilmeisesti jonkin sortin kuuluisuus wiccalaisuuden parissa, ainakin jenkeissä. Suomessahan tämä ns. pakanauskonto taitaa olla aika marginaalissa. Toisaalta wicca ei pdä itsestään meteliä vaan "jäsenet" harjoittavat uskoaan yksityisesti ja itsenäisesti. Minkäänlaista käännytystarvetta ei ole.

Oppaan ensimmäisessä osassa kerrotaan lyhyesti wiccan periaatteista, toisessa osassa tutustutaan wiccan harjoittamisen käytäntöihin kuten magiaan ja erilaisiin rituaaleihin, joissa pyritään saamaan yhteys jumalaan ja jumalattareen. Kolmas osa on kokonaisuudessaan kirjailijan oma varjojen kirja ja siinä kerrotaan hänen omasta tavastaan harjoittaa wiccaa, eli käytännössä ohjeita, loitsuja, runoja ym.

Wiccassa harjoitetaan yksinkertaista magiaa, joten se on saanut itseensä noitaleiman. Itsekin luulin aikaisemmin wiccojen leikkivän noitia. Näin ei kuitenkaan ole, vaan magiaa voi verrata esim. Rhonda Byrnen Salaisuus - kirjasssa esitettävään ajatuksen voimaan.

Oppaassa ei perehdytä wiccan taustoihin vaan sen tarkoitus on opastaa itsenäistä wiccan harjoittajaa toteuttamaan uskoaan. Koen kuitenkin saaneeni kokonaiskäsityksen siitä mitä wicca on ja miten itse voin wiccana toimia, mikäli niin haluaisin.


Scott Cunnigham, 1988: Wicca - Opas wiccan harjoittajalle

23.2.2013

Jo Nesbø: Torakat

Ystäväni on rakastunut Harry Holeen. Eikä ilmeisesti ole ainut. Äitinikin taitaa olla rakastunut. Luin joskus aikasemmin ensimmäisen Australiaan sijoittuvan Harry Hole- romaanin, mutten innostunut. En välitä dekkareista tai jännäreistä. Olette varmaan huomanneet. Monelta suunnalta tulleiden suositusten myötä päätin kuitenkin antaa Harrylle mahdollisuuden. Kuulemma vasta kolmososasta eteenpäin kirjat ovat tosi hyviä, mutta en halunnut jättää yhtä osaa välistä, jos vaikka kuitenkin rakastuisin.

Harry saa tällä kertaa komennuksen Bangkokiin. Norjan suurlähettiläs on löydetty murhattuna paikallisesta bordellina käytettävästä motellista. Harry lähetetään selvittämään murhaa matalalla profiililla. Harry pistää putken poikki ja syventyy murhaajan kiinni saamiseen. Thaimaassa tutuiksi tulevat mm strippibaarit, paritus, ooppiumiluolat ja pedofilia.Murhaaja saadaan kiinni ja ihan mielenkiintoinen koukku tarinaan on saatu.

Pidän Harrysta, mutta en vielä ihastunut. Annan hänelle vielä mahdollisuuden seuraavaassa osassa. Se on nimeltään Punarinta ja se sijoittuu Norjaan. Tämän jälkeen luettavaa riittää vielä kuuden romaanin verran.


Jo Nesbø 1998: Torakat

Johanne Hildebrandt: Freija - Valhallan tarinoita


Freija on aloitusosa Skandinaaviseen jumaltarustoon pohjautuvassa Valhalla-trilogiassa. Teoksissa päähenkilöitä ovat muinaiset pohjoiset jumalat, joista tutuimmat Freija, Tor ja Odin. Freija on Kuujumalatterelle vihitty papitar, joka lähtee vaanien heimon edustajana rauhanneuvotteluihin aasojen kanssa. Unessa Freija näkee näyn, jossa hän antautuu vaanien päällikön Odinin pojalle, Torille. Freija ei halua uskoa uneensa, sillä se olisi häpäisy Jumalatarta kohtaan. Kohtalon määräämiä tapahtumia ei kuitenkaan voi estää ja Freijan ja Torin kohtaamisen lisäksi Freija näkee ennaltaVanaheimin tuhon ja uuden ajan alun. Kuten muinaisessa mytologiassakin, tässäkin tarinassa rakastetaan, ja vihataan sekä toimitaan tunteiden ja viettien vieminä.

Koko kirjasarja on erittäin paljon Rouva Blankan mieleen. Magia, kiellytty rakkaus, intohimo, valtataistelut, myytit ja ikiaikaiset voimat ovat teemoja, joilla tämä lukija saadaan pauloihin.

Freija on keskiössä myös sarjan seuraavissa osissa Idun ( 2003) ja Saaga (2004). Luin trilogian väärinpäin, mutta se ei haitannut lainkaan.

Johanne Hildebrandt 2002: Freija - Valhallan tarinoita

22.2.2013

Regina Rask: Hyvä naapuri

Nappasin kirjan kirjastosta, palautettuja-hyllyltä. Takakannen teksti kuulosti kivalta ja kevyeltä, ja Gloriasta siteerattu teksti "Sopii elämänsä suuntaa etsiville" puhutteli minua.

Lyhyesti kerrottuna Vappu Helander on toimittaja, joka vanhempiensa onnettomuuden vuoksi on palannut Oslon suurlähetystöstä takaisin Suomeen, kotipaikkakunnalleen piskuiseen maalaiskuntaan. Vanhemmat toipuvat ja  nauttivat elämästään, kun taas Vappu joutuu pakon saattelemana  pohtimaan elämänsä suuntaa. Onko pienellä Järvelällä mitään annettavaa maailmaa nähneelle itsenäiselle naiselle vai onko onni jossain muualla?

Pidin kirjailijan kevyestä otteesta, samalla Rask on onnistunut poimimaan sujuvaan dialogiin osuvia havaintoja ihmisen elämästä. Jossain kohtiin dialogin nokkeluus alkoi ärsyttää, Vappu itse on kovin fiksu ja sanavalmis, mutta miten kaikki muutkin hänen ympärillään? Liiallisesta nokkeluudesta huolimatta Vappu on inhmiillinen hahmo, jota sisar kuvailee ihmiseksi, joka elefanttiakin katsellessaan miettii mitä tämä ajattelee katselijastaan.

Naapureita Vapulla on muuten kaksi, miehiä molemmat. Siitäkin voinee lukija jotain päätellä.

Vappu Helanderista voi lukea myös romaaneissa Paikka auringossa ja Puhtaata pöydältä.

Regina Rask: Hyvä naapuri, 2007

19.2.2013

Pete Suhonen: Hitlerin kylkiluu

Miniloma ja matkapokkari kiilasivat yhden kirjan ohitse ja yöpöydälle jäi keskeneräinen Hitlerin kylkiluu. Pete Suhosen esikoiskirja on nyt saatettu loppuun ja seuraavaa kirjaakin on jo aloiteltu.

Hitlerin kylkiluu löytyi tietysti kirjaston uutuushyllystä, olen täysin vailla yllätyksiä! Kirja lähti mukaani lähinnä siksi, että se kertoo ääriliikkeistä ja niistä kertovia kirjoja on nyt liikkeellä muitakin. Pirjo Hassisen Populaa muuten odotellessa. Aikalaiskirjallisuutta, sitä kai se on.

Hitlerin kylkiluu on mielestäni myös tyylipuhdas veijariromaani. Tarinan ytimessä on melko erikoista äijäsakkia ja sehän sopii veijarointiin kuten myös ääriliikkeisiin. Kirja kertoo siis uusnatsiliikkeestä, Veljeskunnasta, joka pyhittää kaiken omalle asialleen. Aika lailla kieli poskessa kirjaa saa lukea, mutta aina välillä havahduin miettimään, että miksi olinkaan tähän tarttunut.. Siksi kai, että taas oppisin lisää siitä, mikä ihmisiä ajaa, mikä käynnistää toiminnan. En tiedä sainko vastauksia, mutta kieltämättä viihdyin kirjan seurassa ihan mainiosti. Tarina kulkee jouhevasti ja väistämättä kohti lopputulemaansa. Henkilöhahmot ovat kuten todettua, viihdyttävää seurattavaa, mutta harmistuttavan perinteinen on teoksen henkilögalleria: naiset ovat vaimoja, äitejä ja huoria. Hmpf!

Miten ääriliike teoksessa sitten kuvataan? Peräkylän poikien intohimoisena, huvittavanakin harrastuksena.

Pete Suhonen 2012: Hitlerin kylkiluu

17.2.2013

Yann Martel: Piin elämä

Edellisessä postauksessani jo hieman hehkutin tulevaa, eli matkakirjaksi valitsemaani Piin elämää. Oma matkani suuntautui Pariisiin, Piin matka hieman pidemmälle, eli Intiasta Meksikon kautta Kanadaan. Kirja ei kuitenkaan ole matkakirja, koska Pii tekee matkaa lähinnä haaksirikkoutuneena pelastusveneellä. Olisiko se sitten pikemminkin seikkailukirja? Seikkalua ja selviytymistarinaa ainakin on luvassa, kun poika ja tiikeri ajelehtivat seitsemän kuukautta merellä.


Pidin erityisesti siitä, miten kirja pohjustaa Piin rohkeutta ja selviytymistä merellä. Piin elämä kertoo tarinan koko kaaren, lapsuusvuosista vanhuuteen ja kehystarina todella tukee sitä, miten ja millä keinoilla Pii selvisi äärimmäisistä olosuhteista hengissä ja järjissään. Yritän kai sanoa, että Piin tarina on uskottava, sen lisäksi että se on kiehtova, jännittävä ja mukaansatempaava.

Minulla oli teoksesta se ennakkokäsitys, että haaksirikkoutuneena Pii tekee filosofisia oivalluksia, pysyy hengissä meditoimalla ja muuta hienoa henkistä huttua. Oikeasti aika merellä on raadollista, jokapäiväistä selviytymiskamppailua. Kenties osa selviytymiskeinoista tulee nuoruusvuosien pohdintojen kautta, eli kirjan ensimmäisen osan tarinassa. Veikkanpa, että kirjan lukijat jakaantuvat kahteen, toiset tykkäävät meriosuudesta, toiset kirjan ensimmäisestä osasta, jossa liikutaan vielä kuivalla maalla. Joko arvaat kumpaan klaaniin Kirjaniilo kuuluu?

Sen enempää jaarittelematta, pidin kirjasta. Aion lukea Martelilta ilmestyneen Beatrice and Virgil -teoksen kunhan saan sen käsiini. Mieheltä on myös julkaistu Helsinkiin sijoittuva(?) novellikokoelma, jota täytyy ehkä käydä kirjastossa ainakin vilaisemassa.

Ja vielä omasta matkastani sen verran, että Pariisissa kirjakauppa oli joka päivä auki ilta yhteentoista. Arvostan!

Yann Martel 2001: Life of Pi

3.2.2013

Tarinoita ulkopuolisuudesta


Suomessa ei ole kovin montaa kirjoittavaa maahanmuuttajaa. Tuleeko ketään mieleen? No Umayya Abu-Hannan muutto Hollantiin ei kai jäänyt keltään kuulematta. Sitten meillä on Ranya Paasonen (muistan paremmin ElRamlynä), Roman Schatz ja Zinaida Lindén. Wilson Kirwakin on kirjoittanut. On oltava muitakin?

Zinaida Lindén on venäläinen, joka asuu Turussa ja kirjoittaa ruotsiksi. Hänet kai voidaan siis lokeroida suomenruotsalaiseksi kirjailijaksi ;) Olen lukenut Lindénin tuotannon (Ennen maanjäristystä 2005 ja Kirjeitä Japanista 2007) eikä siis kirjailijan kolmanteenkaan teokseen ollut vaikea tarttua. Nuorallatanssija on novellikokoelma ja kertoo tarinoita nimenomaan maahanmuuttajan näkökulmasta. Osa kertomuksista voi olla Lindénin omakohtaisia kokemuksia. Tarinoissa korostuu ulkopuolisuus, tarkkailijan rooli ja kulttuurien sopuisat yhteentörmäykset.

Tämä ei jättänyt mitään ihmeempiä jälkiä, tarinat olivat ihan mukavia ja niissä oli osin hauskojakin havaintoja siitä millaista on olla ulkopuolinen. Novelli on mielestäni haastava laji, jota lukijana huomaan vähän vältteleväni. Kuitenkin ne jotka muodon taitaa, ovat neroja. Josta tulikin mieleen, että Eeva Kilven Kuolinsiivous on saatava käsiin pianpianpian. Eeva Kilpi on nero!

Zinaida Lindén 2009: Nuorallatanssija (Lindanserskan)

PS. Pöydällä kuumottelee Life of Pi, jonka ostin matkakirjaksi. Vielä joudun himmailemaan sen kanssa, mutta odotukset ovat suuret!

1.2.2013

Damaskoksen rakastavaiset

Tammikuun lukemiset jäivät vain muutamaan kirjaan, mutta kyllä kannatti. Rafik Schamin Damaskoksen rakastavaiset soitti kelloja kirjakaupan hyllyllä, eli olin jonkun kritiikin luettuani painanut kirjan mieleeni ja olihan se saatava. Eikä ainoastaan siksi, että Damaskos on lähiaikoina ollut aika kovan paineen alaisena ja itselläkin on kaupungista aika lailla rakastettavia muistoja.. Oma vierailuni kaupungissa ei kestänyt edes kokonaista päivää, mutta Schamin teoksen aikajänne kattaa vuodet 1907-1970.

Damaskoksen rakastavaiset on kirja kahdesta, toisilleen vihamielisestä suvusta. Sukukauna painaa, mutta rakkaus ei katso sukunimeä. Kuulostaako tutulta? Kirjan takakansikin viittaa Romeoon ja Juliaan, mutta Schamin rakastavaiset ovat Farid ja Rana, joiden tarina ei lopu ihan yhtä nopeasti kuin Italian serkkujen.

Vähän huiputukseltahan se tuntuu, mutta tässä teoksessa yhdistyy hyöty ja hupi. Kirja on hyvä jollei erinomainen, sen tarina pitää hyppysissään ja sen rakenne on erityisen onnistunut. Teoksen rakkaustarina on kaunis ja koskettava ja on aivan mahtavaa, että ikään kuin kaupan päälle saa sukeltaa Syyrian kulttuuriin, tapoihin, uskontojen pelikenttään, maisemiin, tuoksuihin ja todellisuuteen. Maailma on kyllä mieletön paikka, kaikista eroista huolimatta perusasiat ovat kaikilla ja kaikkialla samat: rakkaus, viha, kateus, kauna, ilo, intohimo, kaipaus.. Jokainen sukupolvi ja jokainen perhe ovat erilaiset mutta kuitenkin niin samalaiset.. Todella nautin näistä 900 sivusta enkä ole ollenkaan pahoillani, että viivyin lähes kolme viikkoa Faridin ja Ranan seurassa.

Kirjailija on Saksassa asuva syyrialainen kirjailija. 

Rafik Schami 2004 (suom. 2009): Damaskoksen rakastavaiset