29.1.2013

Tessa Gratton: Veritaika

Yliluonnolisuuden aallonharjalla luin taas yhden aloitusosan genren kirjallisuutta. Tällä kertaa yliluonnollinen aines on magia, josta päähenkilö Silla Kennicott saa tietää vanhempiensa väkivaltaisen kuoleman jälkeen. Samaan aikaan Silla tutustuu uuteen naapuriinsa Nicholasiin, jolle magia on myös tuttua. Yhdessä nuoret ryhtyvät kokeilemaan verensä voimakkuutta sekä selvittävät miten veritaikuus liittyy Sillan vanhempien kuolemaan. Isänsä jälkeen jättämää loitsukirjaa seuraten Sillalle selviää etteivät he ole ainuita taikojen taitajia. Silla varmistuu myös siitä, että joku murhasi hänen vanhempansa. Veritaikoja, jännitystä, nuorta rakkautta ja tylsiä kuumia suudelmia. En oikein innostunut, mutta tulipahan luettua.

Tessa Gratton: Veritaika (Blood Magic), 2011

Katja Kettu: Kätilö

Neiti Niilo ehti ensin, mutta tässä vielä Rouva Blankankin ajatuksia kirjasta.

Joitain kirjoja tietää jo etukäteen rakastavansa. Näin kävi Kätilön kanssa. Koin samanlaisen tunteen kuin Turun kaupunginteatterissa esitetyn Anne Kareninan kanssa. Vapisin jo ensiminuuteilla ja aavistin kokevani jotain, mikä tekisi suuren vaikutuksen. Kätilön lukeneet kertoivat etukäteen kirjan olevan järkyttävä ja roisi. Enempää en suostunut kuulemaan, halusin olla ilman ennakkoajatuksia, mutta minkäs teet, kuten jo sanoin, tiesin rakastuvani. Ketun luomat hahmot olivat niin äärimmäisen inhimillisiä, järjettömiä sodan keskellä. Tapahtumat, puheet, kaikki oli niin todentuntuista. Mikäli olisin lukenut tämän vuoden 2012 aikana olisi se varmasti ollut top 3 - listallani. Katsotaan mitä vuosi 2013 tuo tullessaan ja säilyykö kirjan jättämä jälki vahvana.

Katja Kettu: Kätilö, 2011

13.1.2013

Jennifer Egan: Aika suuri hämäys

Otavan Keltaisen kirjaston teokset ovat aina turvallisia valintoja. Niistä melkein poikkeuksetta saa itselleen jotain. Konsepti toimii ja olen sen kautta tutustunut moneen lempikirjailijoistani, unohtumattomin hurahdus kävi Haruki Murakamin kohdalla, kirja oli Suuri lammasseikkailu

Mutta nyt yöpöydälle ajautui amerikkalaisen Jennifer Eganin Aika suuri hämäys. Kirja kertoo usean ihmisen tarinan, keskiössä ovat kohtaamiset ja se miten elämä ihmiskohtaloita kuljettaa. Kirjaniilo hihkuu aina, kun kirjan rakenne tarjoaa toistensa tarinoissa vierailevia henkilöhahmoja ja kun kyseessä on tälläinen risteävien hahmojen kertomuskokonaisuus. Toimii toimii toimii.

Pidin myös kirjan modernista otteesta. Siitä, että elämä heittelee kirjan hahmoja yllättäviinkin suuntiin eikä aina mene suunnitelmien mukaan. Mukana on monta epätäydellistä ja outoa hahmoa, mutta ei surkeitakaan kohtaloita jäädä surkuttelemaan. Jotain todellista tässä teoksessa on, kerronta on elämänmakuista. Ainoa mikä ei itseä niin kiinnostanut oli kirjalle kehyksen tarjoava musiikkiskene.

Suurempaa hurahdusta tai ihmeempiä intohimoja kokematta voisin kuitenkin lukea Egania enemmän. Aika suuri hämäys oli kirjailijan neljäs teos.

Jennifer Egan 2010 (suom. 2012): Aika suuri hämäys (A Visit from the Goon Squad)  

9.1.2013

Olihan se jäätävä!

Hihkuin tuoreinta Finlandia-palkintoa työpaikan avokonttorissa ääneen ihan vain siksi, että Ulla-Lena Lundberg ansaitsee päästä suuren yleisön tietoisuuteen.

Ei siis tarvitse lukea rivien välistä, että pidän Lundbergin teoksista valtavasti. Ja uusimmasta F-voittajasta myös, ehdottomasti kyllä! Otin kirjastosta neljän päivän pikalainan, eli vauhdilla piti lukea, mutta ainakaan kirjan sujuvuus ei ollut lukemisen tiellä. Vaikka puolessavälissä jo pysähdyinkin miettimään, että mitäköhän kirjan loppu tarjoilee ja mihin teosnimi oikeastaan viittaa.. sitten aloinkin olla jo peloissani. Mutta ei siitä sen enempää, koska hyvää tarinaa ei sovi spoilata.

Tutustuin Lundbergin tuotantoon kymmenisen vuotta sitten vähän pakon kautta, mutta jäin kerrasta nalkkiin. Ahvenanmaalaisista talonpojista kertovat kirjat Leo, Suureen maailmaan ja Mitä sydän halajaa piti ahmia kerralla. Ja kyllä, Jäässä tulee vastaan tuttuja hahmoja aikaisempien romaanien sivuilta. Rohkenen myös toivoa, että Jään tarina saa vielä jatkoa.

Sen enempää jaarittelematta totean, että hieno kirja hienoista ihmisistä. Taitavasti rakennettu juoni ja kokonaisuutena monella tapaa koskettava kirja, joka todellakin jättää vielä kaipauksen tulevasta. Tuleehan jatkoa, tuleehan!

Lukulistalle Lundbergin Marsipaanisotilas, jossa Jään pastori Petter Kummel saa alkunsa. Hurjaa, millainen verkko näistä useista, monen vuosikymmenen aikana julkaistuista teoksista syntyykään.  

Ulla-Lena Lundberg 2012: Jää (Is)

2.1.2013

Roona saa vastauksen

Joskus käy niin, että summassa lainaa jonkun kirjan ja tykästyy niin, että kirja on saatava ikiomaksi omaan kirjahyllyyn. Niin kävi Markku Pääskysen esikoiskirjan Etanat kohdalla, ja vuosi oli 2002. Olen lukenut Etanat lukemattomia kertoja, hmm. Ja toki odottanut aina uusia ja uusia pääskysiä. Ja lukenutkin niitä. Ja tässä kohtaa tulee arvatenkin mutta..


Roona saa vastauksen on Pääskysen kuudes kirja ja jälleen suurin odotuksin tartuin siihen, enkä vähiten siksi, että kirja nimetään heti kannessa rakkausromaaniksi. Kukapa ei rakkaudesta tykkäisi! Tarina kertoo tytöstä ja pojasta ja köyhyyden yllyttämästä teosta, jonka jälkipyykkiä pestään Italiassa, Kreikassa, Turkissa.. Jotain kuitenkin tapahtuu ja Roona pyrkii romaanissa selvittämään, että mitä. Salaperäistä on ja oikeastaan koko kirja on yhtä ja samaa salaperäisyyttä. Johtuu paljolti kielestä, mikä on vähän sotkuista ajatuksenvirtaa. Joku toinen sanoisi, että runollista..

Ja mitä siihen rakkauteen tulee, niin onhan sitä. Ja sitten on paljon intohimoa ja olisikin hauskaa, jos joku viitseliäis lukiessaan laskisi, että montako rakastelutuokiota kahteensataan sivuun mahtuu.

Lakkaan nyt lukemasta näitä pääskysiä. Tässä taisi käydä niinkin perinteisesti, että esikoiskirja nosti odotukset pilviin ja ne ovat vain liian korkealla. Pakko kyllä mainita, että Etanat edustavaa rakenteeltaan juuri sitä tyyliä, mistä pidän sekä kirjallisuudessa että elokuvissa. Siis siitä, missä usean ihmisen kohtalot kietoutuvat toisiinsa. Toimii - jos ei aina niin ainakin usein.

Markku Pääskynen 2012: Roona saa vastauksen