26.10.2016

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan

Kirjaniilo on fanittanut Riku Korhosta aina, no oikeammin Kahden ja yhden yön tarinoista alkaen. Enkä vähiten siksi, että Turulla on Korhosen kirjoissa niin suuri rooli. Kävi muuten niin, että näin Korhosen fillaroimassa Puutarhakatua, vain tuntia ennen kuin aloitin junassa tämän uuden kirjan! Tähdet olivat kohdallaan.

Emme enää usko pahaan sai pauloihinsa heti ensimmäiseltä sivulta. Kirjan todella tiivis tunnelma pitää otteessaan loppuun asti. Tarina kehittyy ja voimistuu alun filosofisistakin pohdinnoista kohti jännityskertomusta. Loppu on jo ihan dekkarikamaa. Ja entäs sitten se Turku? Vahvasti läsnä, erityisesti Ispoinen.



Tarinan aiheita ovat parisuhde, lapsiperhe, nelikymppisyyden kriisi, miehisyys ja tuttuuden tylsyys. Kun keskiluokkaista tavallisuutta lähdetään väkisin murtamaan ja muuttamaan, päästään nopeasti jännän äärelle. Juonesta sen verran, että perheenisä päättää yllättää vaimonsa kidnappaamalla hänet. Arvatenkaan ei mene ihan käsikirjoituksen mukaan.. 

Keskiluokan tylsään ja tavalliseen elämään verrataan alusta asti yhteiskunnan ulkopuolelle lipsahtaneiden elämää. Tästä vastakkainasettelusta kasvaa hyvin merkittävä teema ja juonen taso. Siis hyvin monitasoinen ja ajassa kiinni oleva teos, nautin kovasti.

PS. Lukukokemusta kiusasi vahva tunne siitä, että olen lukenut tämän tarinan ennenkin. Epäilen hieman Matkanovelleja-kirjaa, jossa on Korhoseltakin teksti. Olikohan siinä aihio tästä uusimmasta? En muista ollenkaan, argh! 

Riku Korhonen 2016: Emme enää usko pahaan.

3.10.2016

Paula Havaste: Veden vihat

Kerten tarina muinaisessa 1100-luvun Suomessa jatkuu sarjan kolmanneessa kirjassa ja aina vain paranee. Kerten matka Suomesta Tokholmiin alkoi himosta toiseen mieheen, mutta nyt pelko on ajanut hänet toisen miehen matkaan, kohti Koluvania, joka nykyisin Tallinnana tunnetaan.


Mies on Osmi, rikas kauppias, joka lupaa viedä Kerten takaisin hänen kotiseudulleen Turukylään. Kotiinpaluu kuitenkin viivästyy ja Kertte kotiutuu Osmin ja tämän kumppanin Pärnin talouteen. Arkea värittävät kylän markkinat, mutta Kertellä on paljon pohdittavaa.  Onko metsän Mielikki vielä hänelle suotuisa ja voittaako hän veden vihat päästäkseen kotiin, jossa Larri kenties vielä odottaa.

Kertte hahmona on aika lailla varjo entisestään. Toivoisin Kerten saavan voimansa ja ylpeytensä takaisin, sillä minua kiehtoi tämä itsensä muiden edelle laittava nainen, joka sai mitä tahtoi. Veden vihat jatkaa mielenkiintoisella tavalla Kerten tarinaa ja tässäkin osassa loitsut ja taiat näyttelevät omaa osaansa. Saapa nähdä mitä vihoja Kertte seuraavaksi kokee, sillä tarina ei ole saanut vielä päätöstään.


Paula Havaste: Veden vihat, 2016

1.10.2016

Paula Havaste: Maan vihat



Tuulen vihat -kirjaan Paula Havaste loi mielenkiintoisen maailman, mutta en jaksanut kiinnostua henkilöistä enkä heidän tarinastaan. Maan vihat yltää aloituosaa paremmaksi ja nyt tarina piti otteessaan. Ollaan 1100-luvulla ja Lalli surmaa piispan. Pelastaakseen miehensä Lallin vaimo Kertte tarjoaa itseään piispan miehen Arimon kumppaniksi. Kertte päätyy Tokholmiin, jonne kristinusko on levinnyt jo aivan toisella tavalla kuin syrjäiseen Suomeen.

Kertte, ylpeä emäntä pehmenee matkallaan.  Elämä ei ole enää hänen omissa käsisssään, eivätkä tutut haltijatkaan ole entiseen tapaan läsnä Tokholmin suuressa kaupungissa. Arimokin muuttuu tarinan edetessä toisenlaiseksi ja koinkin tämän melko epäselväksi hahmoksi. Loppuratkaisuun tultiin yllättäen, mikä taas johdattelee seuraavan osan muutosten tuuliin.

Jäin miettimään miten paljon kirjailija on muokannut ja itse keksinyt vanhoja loitsuja. Kirjassa olevat loitsut ovat varsin ymmärrettäviä verrattuna esim. suomalaisista loitsuista kertovaan kirjaan, johon tutustuin jokunen aika sitten. Sanan mahti on kyllä ollut aikamoinen näissä muinaisissa loitsuissa. Tekisi itsekin mieli piirrellä viisisakaraisia katon rajaan. Sarjan kolmannen osan Veden vihat olen jo lukenut, kirjoitan siitä piakkoin. 


Paula Havaste: Maan vihat, 2015

29.9.2016

Mhairi McFarlane: Sinusta kaikki alkoi



Tästä alkoi Rouva Blankan viikonloppu Mhairi McFarlanen kirjojen parissa. Anna Alessi on kolmekymppinen italialaista syntyperää omaava historian lehtori. Nykyisestä ammatillisesta menestyksestään huolimatta Anna on entinen koulukiusattu ja tunteet nousevat pintaan Anna törmätessä James Fraseriin, entiseen ihastukseensa ja kiusaajaansa. Yhteisen projektin nimissä Annan on päästävä yli nuoruudestaan kumpuavista vihan ja katkeruuden tunteista, taikka näytettävä entiselle kiusaajalleen närhen munat niin sanotusti.

Olihan tässä lopussa sellaista yltiöromantiikkaa, jota ei voi ihan tosissaan ottaa, mutta toisaalta Anna oli tarpeeksi tavis ja hänen tarinansa elämänmakuinen, joten Rouva Blanka peukuttaa ja ahmi lisää kirjailija tuotoksia.


Mhairi McFarlane: Sinusta kaikki alkoi, 2016 (Here's Looking at You, 2013)

27.9.2016

Mhairi McFarlane: Tyttö muiden joukossa

Rouva Blanka löysi kirjastosta kolme McFarlanen kirjaa ja käytti viikonloppunsa lukemiseen. Ja viikonloppu on ollut aikas jees, vaikka olenkin elänyt jonkun toisen fiktiivistä elämää. Blanka on pikkasen rakastunutkin. Eikä kohde ole mies, jota ei todellisuudessa ole olemassakaan vaan tämän kirjailijan tuotokset, jossa nämä ihqut miehet esiintyvät!




Tyttö muiden joukossa on Edie, nainen joka sotkeutuu varattuun mieheen, tavallaan ja joka pakenee kohua entiseen kotikaupunkiinsa Nottinghilliin haamukirjoittamaan suositun näyttelijän elämänkertaa. Edie palaa vanhaan kotiinsa, jossa asuu hänen alakuloinen isänsä ja riidanhaluinen pikkusiskonsa. Edien täytyy löytää taas oma paikkansa elämässään ja toki kuviossa on eräs järjettömän komea, fiksu ja lämminsydäminen mies.

Tarina onnistuu olemaan taas hauska ja nokkela. Ihastuttava on päähenkilön tapa huokaista helpotuksesta, kun ihastuksen kohde ei yrjöä eikä naura, kun tämä paljastaa herkät tunteensa. En minä vaan sinä aiheutti Rouva Blankalle enemmän sisäistä hihkumista, mutta tykkäsin tästäkin. 36-vuotias Edie antaa toivoa kaikille nelikymppisiään lähestyville naisille, jotka vielä haaveilevat unelmiensa prinssistä. Niitä löytyy ainakin kirjoista, mutta entäs oikeasta elämästä?


Mhairi McFarlane: Tyttö muiden joukossa, 2016 (Who's That Girl, 2016)

25.9.2016

JP Koskinen: Luciferin oppipojat




Luen ensimmäistä kertaa JP Koskisen tuotantoa. Kaveri taitaa olla aika monipuolinen kirjailija, Rasputinista kertova kirja oli Finlandia-ehdokkaanakin.

Koskinen osaa kyllä kirjoittaa kiinnostavaa tarinaa. Luciferin oppipojat on skifiä. Kolkkoa ja pelottavaa jollakin tapaa. Ollaan 2100-luvulla. Gabriel Bonhomme XIV on avaruusaluksen kapteeni ja matkalla  Olympos-planeetalle kuusihenkisen miehistönsä ja kahdentoista kyborgin kanssa. Planeetalla vastassa on Kyborgien kapina, mutta matka ja määränpää näyttelevät omaa osaansa sekä Kapteenin että koko ihmiskunnan elämässä ja menneisyydessä.

Aika yllättävästi Koskinen uudelleen luo ihmiskunnan syntyperän. Bonhomme on karu tyyppi ja kumma pohtiva olo jäi kirjan jälkeen, olisi muuten hyvä lukupiirikirja, herättää varmasti keskustelua.



JP Koskinen: Luciferin oppipojat, 2016

23.9.2016

Mhairi McFarlane: En minä vaan sinä


Aika makea kansi vai mitä, ja makea oli kirjakin! Oikeastaan kaikkea sitä mitä viihteellisestä kirjallisuudessa haen: Sopivan kevyt, naispäähenkilö, johon voin samaistua ja joka ei ole aivan hömelö, hauska ja sisältää nokkelaa dialogia, loppu, joka ei ole ennalta arvattava ja tietenkin mies, johon voisi itsekin ihastua!

Delia Moss kosii pitkäaikaista poikaystäväänsä Paulia. Kihloissa he ehtivät olla noin tunnin verran, minkä jälkeen Delian elämä saa uuden suunnan. Uudet maisemat, uusi työpaikka, ehkä vähän uutta sutinaa ja naftaliinista kaivettu supersankari Kettu, joka Delian veljen Ralphin mukaan on parasta mitä Delia on ikinä tehnyt. Delia on sympaattinen hahmo, tarina on uskottava ja loppua jännittää, vaikka tavallaan tietääkin. Rouva Blanka on todella ihastunut, lukee kaikki muutkin McFarlanet ja suosittelee isosti.



Mhairi McFarlane: En minä vaan sinä, 2016 (It's Not Me It's You, 2014)

22.8.2016

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä

En voinut muuta, kuin hotkaista kerralla toisenkin Lena Anderssonin. Teosten päähenkilön Ester Nilssonin epäonni rakkaudessa on todellinen kaunokirjallinen tapaus!


Omavaltaista menettelyä on seuraajaansa piinallisempi. Ester rakastuu palavasti, jättää miehensä ja omistautuu uudelle rakkaudelle. Harmi vaan, ettei suhde oikein lähde lentoon eikä Ester saa riittävästi haluamaansa vastakaikua. Rakkaussuhteesta muodostuu piinallinen peli, minkä jokainen onnettomasti rakastunut tunnistaa. Jos on joskus huomionosoitusten tai lemmenlupausten kerjuussa kadottanut omanarvontunteensa, niin samaistumisen puistatuksia on luvassa. :)

Teos on alaotsikkonsakin mukaan romaani rakkaudesta. Lisäksi se on viiltävän tarkkanäköinen analyysi onnettomasti rakastuneen mielenliikkeistä ja teoista. Erityisen kiinnostavaa on rakkaussuhteen valta-asetelmien avaaminen. Kummalla on suhteessa enemmän valtaa ja miten valtaa voi käyttää oikein tai väärin? Teos näyttää millaiset seuraukset valtapelillä on. Voi Esteriä!

Luin nämä Anderssonin rakkausanalyyttiset kirjat vähän väärässä järjestyksessä, mutta väliäkös sillä. Teokset toimivat omina kokonaisuuksinaan ja epäilemättä tulen lukemaan ne uudestaan. Anderssonin viiltävä älyllisyys ja ironia ja komiikka kestää kyllä aikaa ja lukukertoja.

Saakohan Esterin tarina muuten vielä jatkoa? Nyt hän saanut kaksi kertaa turpiinsa, toivottavasti se riittää.

Lena Andersson 2014: Omavaltaista menettelyä. Romaani rakkaudesta.

14.8.2016

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta

Oi mikä riemu! Mikä timanttinen kirja! Heti lisää Lena Anderssonia, kiitos!

Vailla henkilökohtaista vastuuta on roikkunut To Read -listalla ja nyt sain sen mukaani kirjaston uutuushyllystä. Kirja on tosin suomennettu viime vuonna, että liekö tuo nyt mikään uutuuskirja enää.  Yhtä kaikki, olipa virkistävä lukukokemus.


Kirjassa ollaan ihmissuhdepelien ytimessä. Päähenkilö Ester rakastuu Olofiin, mutta Olof on naimisissa. Suhde kuitenkin syntyy, mutta Ester joutuu nauttimaan toisen naisen osasta. Mikään nautinto se ei kuitenkaan ole ja sehän ei varsinaisesti yllätä ketään.

No mikä sitten yllättää? Ainakin se, että kirja on sekä kevyt rakkausromaani että piinaavan tarkka analyysi ihmissuhteista ja etenkin suhteisiin littyvästä pelaamisesta. Ester-parka on jumissa suhteessa, joka ei etene haluttuun suuntaan. Olof tarjoaa ristiriitaisia viestejä ja vuoron perään kuumaa ja kylmää. Kansankielellä Olof on melkoinen kusipää tai kirjan nimeen viitaten vastuuton kusipää.

Vailla henkilökohtaista vastuuta on myös todella hauska kirja, suorastaan viiltävän koomillinen. Se osoittaa niin tarkkanäköisesti rakastuneen mielen liikkeet ja aivoitukset, etten ole vastaavaan kaunokirjallisuudessa törmännyt. Siis hieno ja analyyttinen teos. Ja jatkoa Anderssonin Omavaltaista menettelyä -kirjalle, mikä on muuten vielä lukematta..

Pitkälti Tukholmaan sijoittuva kirja voisi myös toimia ravintolaoppaana naapurimaan pääkaupunkireissulle.   

Lena Andersson (2014): Vailla henkilökohtaista vastuuta.

10.8.2016

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen

Blogissa on hipihiljaista! Kirjatoukat matelevat kesällä pitkin kirjoja, vai miten se meni? Luetaan niin paljon, ettei ehditä blogata? No totuus Kirjaniilon osalta kylläkin on, että olen lukenut aivan liian vähän. Tahti taitaa olla taas kiristymässä...


Kazuo Ishiguro on ihan uusi tuttavuus ja löytyi Hesarin kirja-arvostelun kautta. Kertomuksen keskiössä on vanha pariskunta ja kirjassa eletään kuningas Arthurin jälkeistä aikaa. Pariskunnan elinalueella asuu vanha naaraslohikäärme, jonka henkäykset aiheuttavat väestössä muistikatkoksia. Väki asuu sumussa, onnellisina, tietämättöminä, sulassa sovussa toistensa kanssa.

Pariskunta lähtee kylästään etsimään poikaansa. Pojasta on hämäriä muistikuvia, joita lohikäärmeen aiheuttama sumu yrittää peittää ja saattaa unohduksiin. Matka ei ole helppo, mutta sen varrella tulee vastaan kiehtovaa porukkaa. Kuten ritari, kuolleita jättiläisiä, eläviä keijuja ja viekkaita munkkeja. Kaikilla on näppinsä sumun suhteen pelissä ja oma peli pelattavana.

Haudattu jättiläinen on siis seikkailukirja ja fantasiakirja. Tarina pitää hyvin otteessaan ja vie eteenpäin kohti pojan ja naaraslohikäärmeen löytymistä tai löytymättömyyttä. Kirjan teeman pohtii muistia, muistamista, unohtamista ja muistoja. Jos kansojen väliset sodat unohtuvat sumuun, voiko silloin elää sovussa? Jos kipeät asiat pyyhitään muistoista, onko helpompaa olla onnellinen?

Kiinnostava kirja, joskin välillä hieman jankkaava, eli itseään toistava. Siitä huolimatta aion tarttua Ishiguroon uudestaan.

Kazuo Ishiguro 2015: Haudattu jättiläinen (The Buried Giant).

16.5.2016

Arttu Tuominen: Murtumispiste

Rouva Blanka ja Neiti Niilo ovat saanut ensimmäisen kirjalahjoituksen. Kyseessä on Arttu Tuomisen toinen teos Murtumispiste. Pelkän blogin perusteella ei kirja postilaatikosta tupsahtanut vaan Blanka tuntee nuoruudestaan ihka oikean kirjailijan! Esikoisteos Muistilabyrintin lailla tälläkin kirjalla on hieno nimi ja kannesta tykkään myös. Kannessa jatkuu esikoisteoksen teema ja se sopii sisältöön ja herättää mielenkiinnon.



Muistilabyrintti sijoittuu edeltäjänsä tavoin Poriin. Tarina kulkee kahdessa tasossa, joista toinen seuraa kehnoista kotioloista karanneen pojan vaiheita ja toinen keskittyy Poriin vanhemmaksi konstaapeliksi nousseeseen Liisa Sarasojaan ja mielensä menettäneeseen entiseen rikosylikonstaapeli Rautakorpeen. Porissa häärii nyt Veljeskunnaksi itseään kutsuva rikollisjärjestö ja samaan aikaan kaupungissa tapahtuu sarja raiskauksia. Poliisin resurssit ovat kovilla ja vauhti kiihtyy loppua kohden. Juonen käänteitä valotetaan myös rikollisen puolelta, mikä on mielestäni hyvä veto. Liisa Sarasojaan henkilökohtaista elämää ja varsinkin sen romanttista puolta käydään läpi ja Rautakorpi puolestaan käy omaa taisteluaan päänsä sisällä niin Suomessa kuin lopulta Afrikassa asti. Molemmista olisin lukenut mieluusti enemmänkin.

Muistilabyrinttiin verrattuna Murtumispisteessä on enemmän erotiikkaa ja toimintaa. Osa kohtauksista oli Rouva Blankalle hieman liikaa. Blankalle kun riitti jännitykseksi kalakuolemat ja poliittiset puheet kunnanvaltuustojen kokouksissa. Kakkonen on varmaankin tarkoituksella raflaavampi kuin edeltäjänsä. Vaihde on selvästikin siirtynyt astetta kovemmaksi. Tarina etenee todella sujuvasti ja pitää kyllä otteessaan. Itsekin luin tätä yömyöhään asti, kunnes silmät lurpsahtelivat väkisin kiinni. Kirjassa on hyvä koukku, jota alkaa sopivasti aavistelemaan hieman ennen kuin se paljastetaan. Rautakorpi jää edelleenkin etäiseksi hahmoksi. Toivoisin hänen olevan jotenkin enemmän keskiössä muistilabyrintteineen. Taisin toivoa samaa jo ensimmäisen kirjan jälkeen.

Kokonaisuudessaan koukuttava jännäri ihmissuhdemausteineen ja mielenkiintoisine hahmoineen. Seuraavaksi kirja lähtee Neiti Niilon luettavaksi. Voi kumpa välimatkamme ei olisi niin suuri!

Tuomisen esikoisesta Muistilabyrintisitä voit lukea täältä!

20.3.2016

John Williams: Stoner

John Williamsin Stoneria suositeltiin Kirjaniilolle reilusti viime vuoden puolella. Se roikkui lukulistalla aika pitkään ja sitten yöpöydälläkin tuntuvien sakkojen verran. Mutta nyt yöpöydällä odottaa jo Williamsin toinen teos, Butcher´s crossing.


Stoner oli rauhallinen lukukokemus, vaikka välillä kirjaa ei voinut laskea käsistään. Kirja kertoo pojasta, jonka tulevaisuus vaihtuu köyhän maanviljelijän väistämättömästä urasta yliopistolle kirjallisuudentutkijaksi ja -opettajaksi. Se kertoo miehestä, jonka kirjallisuus vie mennessään ja siitä tulee leivän lisäksi rakkaus, intohimo ja etenkin turvapaikka.

Turvapaikkaa kirjan päähenkilö Stoner tarvitseekin: hän on vaatimattomista oloista, menee naimisiin väärän naisen kanssa ja päätyy ikiriitaan kollegansa kanssa. Silti hän pysyy tyynenä ja arvoilleen uskollisena, Stoner on muuten aika zen! No löytyy kirjasta myös yksi yliopistokirjallisuuden klisee, Stoner nimittäin rakastuu oppilaaseensa ja siitähän syntyy kaunis romanssi.

Stoner on otettu vastaan isolla riemulla. Lukiessa saikin pohtia, useaan otteeseen, että mistä se suosio oikein syntyy. Ehkä siitä, että lukija saa tutustua Stoneriin, jonka elämää seurataan monen vuosikymmenen ajan. Stoner pysyy Stonerina: sinnikkäänä, vaatimattomana, rauhallisena ja tinkimättömänä. Siinäkö se salaisuus, zeniläisessä luonteessa? 

John Williams 1965: Stoner.

3.3.2016

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Emmi Itärannan uusin oli Kirjaniilon listoilla yksi viime vuoden odotetuimmista kirjoista. Ja kuinkas sitten kävikään? Lukeminen jäi kaikesta hehkutuksesta ja ennakkovarailusta riippumatta tämän vuoden puolelle.. Mutta käynnistynyt vuosi kannattaakin aloittaa lukemalla Hienoja Teoksia.

Kudottujen kujien kaupunki kertoo dystopian saaresta, jolla asuu muusta maailmasta erityksissä pieni yhteiskunta. Elämä on solahtanut omiin uomiinsa ja eri ammattiluokat huolehtivat omasta tehtävästään ja omista asioistaan. Saaren yhteiskuntaa ohjaa Neuvosto ja esimerkiksi unien näkeminen on kiellettyä. Saari on kuitenkin ilmaston armoilla ja pahenevat tulvat enteilevät saaren ja sen asukkaiden tuhoa.


Kirjan tarinan kertoo kutoja Eliana. Hän löytää saaren rannalta loukkaantuneen ja mm. kielensä menettäneen naisen, jonka hiljalleen rakentuva tarina purkaa auki saaren salaisuudet. Asukkaiden historian ja tulevaisuuden selvittämiseen tarvitaan tietysti anarkiaa ja vallitsevia sääntöjä rikkova joukko ystäviä ja sukulaisia. Ja kun ihmisistä on kyse, niin painoarvoa on ystävyydellä, luottamuksella ja rakkaudella.  

Saaren voimakkaasti säädelty elämä on kirjan painostava puoli, mutta tarinassa ja kirjan kielessä on paljon kauneutta ja herkkyyttä. Tarkasti varjellut salaisuudet avautuvat yksi kerrallaan ja lukiessa saa jännittää, oivaltaa ja liikuttua.

Emmi Itäranta 2015: Kudottujen kujien kaupunki.

1.3.2016

Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät

Kirjablogeja lukeva ei ole voinut välttyä meripihkasilmäiseltä jänikseltä. Kirjaniilo on trendistä myöhässä, mutta väliäkös sillä, kirjan tarina ei ole vanhentunut mihinkään. Lukijat vanhenevat, tarinat säilyvät..


Mistä aloittaisi? No ehkä siitä tarinasta. Omaelämäkerrallisessa kirjassa seurataan de Waalin sukua aina 1800-luvun puolivälistä tähän päivään. Ephrussien juutalaissuku vaikuttaa mm. Pariisissa ja Wienissä ja sen vaikutusalue ulottuu lopulta myös Tokioon. Ja Japanista koko stoori on oikeastaan riippuvainen, nimittäin kaikki kietoutuu netsukeiden, eli pienten japanilaisfiguureiden ympärille. Ja minkälainen tarina siitä tuleekaan, unohtumaton ja koskettava!

Ephrussin suvun ainutlaatuinen tarina on täynnä historian pakottamia käänteintä ja netsuket nivovat sukupolvet ja kokemukset kiehtovasti yhteen. Mahtisuvun vaiheet näkyvät myös eurooppalaisessa taiteessa ja lukiessa saa sekä seikkailla että sivistyä. Tarinan koskettavuus puolestaan syntyy omaelämäkerrallisuudesta ja tietysti juutalaissuvun vaiheista holokaustin aikana.

Isojen teemojen ja sukukronikoinnin lisäksi kirja onnistuu tuomaan monta teemaa hienovaraisesti nykyhetkeen. Itävallan juutalaisvihassa on jotain pelottavan ajankohtaista ja vaikka kirja kertoo mahtisuvusta, tulee suku- ja perhehistoria monta kertaa kovasti iholle.

Tätä oli nautinto lukea.

Edmund de Waal 2010: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät.

12.2.2016

Anna Todd: After - Törmäyksen jälkeen

Pannukakku lässähti nettisarjan kakkososassa. Jaksoin lukea noin puoliväliin asti, kunnes laitoin kirjan kyllästyneenä pois ja jatkoin vasta monen viikon (ja uusittujen lainojen) jälkeen.

After-sarjan toinen osa jatkaa suoraa siitä, mihin ensimmäinen osa loppui. Nyt mukana on myös Hardinin nimellä otsikoituja lukuja, joissa hän kertoo oman näkemyksensä tapahtumien kulusta. En olisi tätä kaivannut, sillä mielelläni olisin säilyttänyt illuusion siitä, että Hardin on salaa kuorensa alla todella älykäs.

Mietin mikä ihme siinä ensimmäisessä osassa niin koukutti. Säätäminen jatkuu Tessan ja Hardinin välillä aivan entiseen tapaan. Nyt he tosin muuttavat yhteen ja josjonkinlaisia traumoja paljastetaan. Tää jää ny tähän.




Anna Todd 2014: After - Törmäyksen jälkeen (After we collided)