22.8.2016

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä

En voinut muuta, kuin hotkaista kerralla toisenkin Lena Anderssonin. Teosten päähenkilön Ester Nilssonin epäonni rakkaudessa on todellinen kaunokirjallinen tapaus!


Omavaltaista menettelyä on seuraajaansa piinallisempi. Ester rakastuu palavasti, jättää miehensä ja omistautuu uudelle rakkaudelle. Harmi vaan, ettei suhde oikein lähde lentoon eikä Ester saa riittävästi haluamaansa vastakaikua. Rakkaussuhteesta muodostuu piinallinen peli, minkä jokainen onnettomasti rakastunut tunnistaa. Jos on joskus huomionosoitusten tai lemmenlupausten kerjuussa kadottanut omanarvontunteensa, niin samaistumisen puistatuksia on luvassa. :)

Teos on alaotsikkonsakin mukaan romaani rakkaudesta. Lisäksi se on viiltävän tarkkanäköinen analyysi onnettomasti rakastuneen mielenliikkeistä ja teoista. Erityisen kiinnostavaa on rakkaussuhteen valta-asetelmien avaaminen. Kummalla on suhteessa enemmän valtaa ja miten valtaa voi käyttää oikein tai väärin? Teos näyttää millaiset seuraukset valtapelillä on. Voi Esteriä!

Luin nämä Anderssonin rakkausanalyyttiset kirjat vähän väärässä järjestyksessä, mutta väliäkös sillä. Teokset toimivat omina kokonaisuuksinaan ja epäilemättä tulen lukemaan ne uudestaan. Anderssonin viiltävä älyllisyys ja ironia ja komiikka kestää kyllä aikaa ja lukukertoja.

Saakohan Esterin tarina muuten vielä jatkoa? Nyt hän saanut kaksi kertaa turpiinsa, toivottavasti se riittää.

Lena Andersson 2014: Omavaltaista menettelyä. Romaani rakkaudesta.

14.8.2016

Lena Andersson: Vailla henkilökohtaista vastuuta

Oi mikä riemu! Mikä timanttinen kirja! Heti lisää Lena Anderssonia, kiitos!

Vailla henkilökohtaista vastuuta on roikkunut To Read -listalla ja nyt sain sen mukaani kirjaston uutuushyllystä. Kirja on tosin suomennettu viime vuonna, että liekö tuo nyt mikään uutuuskirja enää.  Yhtä kaikki, olipa virkistävä lukukokemus.


Kirjassa ollaan ihmissuhdepelien ytimessä. Päähenkilö Ester rakastuu Olofiin, mutta Olof on naimisissa. Suhde kuitenkin syntyy, mutta Ester joutuu nauttimaan toisen naisen osasta. Mikään nautinto se ei kuitenkaan ole ja sehän ei varsinaisesti yllätä ketään.

No mikä sitten yllättää? Ainakin se, että kirja on sekä kevyt rakkausromaani että piinaavan tarkka analyysi ihmissuhteista ja etenkin suhteisiin littyvästä pelaamisesta. Ester-parka on jumissa suhteessa, joka ei etene haluttuun suuntaan. Olof tarjoaa ristiriitaisia viestejä ja vuoron perään kuumaa ja kylmää. Kansankielellä Olof on melkoinen kusipää tai kirjan nimeen viitaten vastuuton kusipää.

Vailla henkilökohtaista vastuuta on myös todella hauska kirja, suorastaan viiltävän koomillinen. Se osoittaa niin tarkkanäköisesti rakastuneen mielen liikkeet ja aivoitukset, etten ole vastaavaan kaunokirjallisuudessa törmännyt. Siis hieno ja analyyttinen teos. Ja jatkoa Anderssonin Omavaltaista menettelyä -kirjalle, mikä on muuten vielä lukematta..

Pitkälti Tukholmaan sijoittuva kirja voisi myös toimia ravintolaoppaana naapurimaan pääkaupunkireissulle.   

Lena Andersson (2014): Vailla henkilökohtaista vastuuta.

10.8.2016

Kazuo Ishiguro: Haudattu jättiläinen

Blogissa on hipihiljaista! Kirjatoukat matelevat kesällä pitkin kirjoja, vai miten se meni? Luetaan niin paljon, ettei ehditä blogata? No totuus Kirjaniilon osalta kylläkin on, että olen lukenut aivan liian vähän. Tahti taitaa olla taas kiristymässä...


Kazuo Ishiguro on ihan uusi tuttavuus ja löytyi Hesarin kirja-arvostelun kautta. Kertomuksen keskiössä on vanha pariskunta ja kirjassa eletään kuningas Arthurin jälkeistä aikaa. Pariskunnan elinalueella asuu vanha naaraslohikäärme, jonka henkäykset aiheuttavat väestössä muistikatkoksia. Väki asuu sumussa, onnellisina, tietämättöminä, sulassa sovussa toistensa kanssa.

Pariskunta lähtee kylästään etsimään poikaansa. Pojasta on hämäriä muistikuvia, joita lohikäärmeen aiheuttama sumu yrittää peittää ja saattaa unohduksiin. Matka ei ole helppo, mutta sen varrella tulee vastaan kiehtovaa porukkaa. Kuten ritari, kuolleita jättiläisiä, eläviä keijuja ja viekkaita munkkeja. Kaikilla on näppinsä sumun suhteen pelissä ja oma peli pelattavana.

Haudattu jättiläinen on siis seikkailukirja ja fantasiakirja. Tarina pitää hyvin otteessaan ja vie eteenpäin kohti pojan ja naaraslohikäärmeen löytymistä tai löytymättömyyttä. Kirjan teeman pohtii muistia, muistamista, unohtamista ja muistoja. Jos kansojen väliset sodat unohtuvat sumuun, voiko silloin elää sovussa? Jos kipeät asiat pyyhitään muistoista, onko helpompaa olla onnellinen?

Kiinnostava kirja, joskin välillä hieman jankkaava, eli itseään toistava. Siitä huolimatta aion tarttua Ishiguroon uudestaan.

Kazuo Ishiguro 2015: Haudattu jättiläinen (The Buried Giant).

16.5.2016

Arttu Tuominen: Murtumispiste

Rouva Blanka ja Neiti Niilo ovat saanut ensimmäisen kirjalahjoituksen. Kyseessä on Arttu Tuomisen toinen teos Murtumispiste. Pelkän blogin perusteella ei kirja postilaatikosta tupsahtanut vaan Blanka tuntee nuoruudestaan ihka oikean kirjailijan! Esikoisteos Muistilabyrintin lailla tälläkin kirjalla on hieno nimi ja kannesta tykkään myös. Kannessa jatkuu esikoisteoksen teema ja se sopii sisältöön ja herättää mielenkiinnon.



Muistilabyrintti sijoittuu edeltäjänsä tavoin Poriin. Tarina kulkee kahdessa tasossa, joista toinen seuraa kehnoista kotioloista karanneen pojan vaiheita ja toinen keskittyy Poriin vanhemmaksi konstaapeliksi nousseeseen Liisa Sarasojaan ja mielensä menettäneeseen entiseen rikosylikonstaapeli Rautakorpeen. Porissa häärii nyt Veljeskunnaksi itseään kutsuva rikollisjärjestö ja samaan aikaan kaupungissa tapahtuu sarja raiskauksia. Poliisin resurssit ovat kovilla ja vauhti kiihtyy loppua kohden. Juonen käänteitä valotetaan myös rikollisen puolelta, mikä on mielestäni hyvä veto. Liisa Sarasojaan henkilökohtaista elämää ja varsinkin sen romanttista puolta käydään läpi ja Rautakorpi puolestaan käy omaa taisteluaan päänsä sisällä niin Suomessa kuin lopulta Afrikassa asti. Molemmista olisin lukenut mieluusti enemmänkin.

Muistilabyrinttiin verrattuna Murtumispisteessä on enemmän erotiikkaa ja toimintaa. Osa kohtauksista oli Rouva Blankalle hieman liikaa. Blankalle kun riitti jännitykseksi kalakuolemat ja poliittiset puheet kunnanvaltuustojen kokouksissa. Kakkonen on varmaankin tarkoituksella raflaavampi kuin edeltäjänsä. Vaihde on selvästikin siirtynyt astetta kovemmaksi. Tarina etenee todella sujuvasti ja pitää kyllä otteessaan. Itsekin luin tätä yömyöhään asti, kunnes silmät lurpsahtelivat väkisin kiinni. Kirjassa on hyvä koukku, jota alkaa sopivasti aavistelemaan hieman ennen kuin se paljastetaan. Rautakorpi jää edelleenkin etäiseksi hahmoksi. Toivoisin hänen olevan jotenkin enemmän keskiössä muistilabyrintteineen. Taisin toivoa samaa jo ensimmäisen kirjan jälkeen.

Kokonaisuudessaan koukuttava jännäri ihmissuhdemausteineen ja mielenkiintoisine hahmoineen. Seuraavaksi kirja lähtee Neiti Niilon luettavaksi. Voi kumpa välimatkamme ei olisi niin suuri!

Tuomisen esikoisesta Muistilabyrintisitä voit lukea täältä!

20.3.2016

John Williams: Stoner

John Williamsin Stoneria suositeltiin Kirjaniilolle reilusti viime vuoden puolella. Se roikkui lukulistalla aika pitkään ja sitten yöpöydälläkin tuntuvien sakkojen verran. Mutta nyt yöpöydällä odottaa jo Williamsin toinen teos, Butcher´s crossing.


Stoner oli rauhallinen lukukokemus, vaikka välillä kirjaa ei voinut laskea käsistään. Kirja kertoo pojasta, jonka tulevaisuus vaihtuu köyhän maanviljelijän väistämättömästä urasta yliopistolle kirjallisuudentutkijaksi ja -opettajaksi. Se kertoo miehestä, jonka kirjallisuus vie mennessään ja siitä tulee leivän lisäksi rakkaus, intohimo ja etenkin turvapaikka.

Turvapaikkaa kirjan päähenkilö Stoner tarvitseekin: hän on vaatimattomista oloista, menee naimisiin väärän naisen kanssa ja päätyy ikiriitaan kollegansa kanssa. Silti hän pysyy tyynenä ja arvoilleen uskollisena, Stoner on muuten aika zen! No löytyy kirjasta myös yksi yliopistokirjallisuuden klisee, Stoner nimittäin rakastuu oppilaaseensa ja siitähän syntyy kaunis romanssi.

Stoner on otettu vastaan isolla riemulla. Lukiessa saikin pohtia, useaan otteeseen, että mistä se suosio oikein syntyy. Ehkä siitä, että lukija saa tutustua Stoneriin, jonka elämää seurataan monen vuosikymmenen ajan. Stoner pysyy Stonerina: sinnikkäänä, vaatimattomana, rauhallisena ja tinkimättömänä. Siinäkö se salaisuus, zeniläisessä luonteessa? 

John Williams 1965: Stoner.

3.3.2016

Emmi Itäranta: Kudottujen kujien kaupunki

Emmi Itärannan uusin oli Kirjaniilon listoilla yksi viime vuoden odotetuimmista kirjoista. Ja kuinkas sitten kävikään? Lukeminen jäi kaikesta hehkutuksesta ja ennakkovarailusta riippumatta tämän vuoden puolelle.. Mutta käynnistynyt vuosi kannattaakin aloittaa lukemalla Hienoja Teoksia.

Kudottujen kujien kaupunki kertoo dystopian saaresta, jolla asuu muusta maailmasta erityksissä pieni yhteiskunta. Elämä on solahtanut omiin uomiinsa ja eri ammattiluokat huolehtivat omasta tehtävästään ja omista asioistaan. Saaren yhteiskuntaa ohjaa Neuvosto ja esimerkiksi unien näkeminen on kiellettyä. Saari on kuitenkin ilmaston armoilla ja pahenevat tulvat enteilevät saaren ja sen asukkaiden tuhoa.


Kirjan tarinan kertoo kutoja Eliana. Hän löytää saaren rannalta loukkaantuneen ja mm. kielensä menettäneen naisen, jonka hiljalleen rakentuva tarina purkaa auki saaren salaisuudet. Asukkaiden historian ja tulevaisuuden selvittämiseen tarvitaan tietysti anarkiaa ja vallitsevia sääntöjä rikkova joukko ystäviä ja sukulaisia. Ja kun ihmisistä on kyse, niin painoarvoa on ystävyydellä, luottamuksella ja rakkaudella.  

Saaren voimakkaasti säädelty elämä on kirjan painostava puoli, mutta tarinassa ja kirjan kielessä on paljon kauneutta ja herkkyyttä. Tarkasti varjellut salaisuudet avautuvat yksi kerrallaan ja lukiessa saa jännittää, oivaltaa ja liikuttua.

Emmi Itäranta 2015: Kudottujen kujien kaupunki.

1.3.2016

Edmund de Waal: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät

Kirjablogeja lukeva ei ole voinut välttyä meripihkasilmäiseltä jänikseltä. Kirjaniilo on trendistä myöhässä, mutta väliäkös sillä, kirjan tarina ei ole vanhentunut mihinkään. Lukijat vanhenevat, tarinat säilyvät..


Mistä aloittaisi? No ehkä siitä tarinasta. Omaelämäkerrallisessa kirjassa seurataan de Waalin sukua aina 1800-luvun puolivälistä tähän päivään. Ephrussien juutalaissuku vaikuttaa mm. Pariisissa ja Wienissä ja sen vaikutusalue ulottuu lopulta myös Tokioon. Ja Japanista koko stoori on oikeastaan riippuvainen, nimittäin kaikki kietoutuu netsukeiden, eli pienten japanilaisfiguureiden ympärille. Ja minkälainen tarina siitä tuleekaan, unohtumaton ja koskettava!

Ephrussin suvun ainutlaatuinen tarina on täynnä historian pakottamia käänteintä ja netsuket nivovat sukupolvet ja kokemukset kiehtovasti yhteen. Mahtisuvun vaiheet näkyvät myös eurooppalaisessa taiteessa ja lukiessa saa sekä seikkailla että sivistyä. Tarinan koskettavuus puolestaan syntyy omaelämäkerrallisuudesta ja tietysti juutalaissuvun vaiheista holokaustin aikana.

Isojen teemojen ja sukukronikoinnin lisäksi kirja onnistuu tuomaan monta teemaa hienovaraisesti nykyhetkeen. Itävallan juutalaisvihassa on jotain pelottavan ajankohtaista ja vaikka kirja kertoo mahtisuvusta, tulee suku- ja perhehistoria monta kertaa kovasti iholle.

Tätä oli nautinto lukea.

Edmund de Waal 2010: Jänis jolla on meripihkanväriset silmät.

12.2.2016

Anna Todd: After - Törmäyksen jälkeen

Pannukakku lässähti nettisarjan kakkososassa. Jaksoin lukea noin puoliväliin asti, kunnes laitoin kirjan kyllästyneenä pois ja jatkoin vasta monen viikon (ja uusittujen lainojen) jälkeen.

After-sarjan toinen osa jatkaa suoraa siitä, mihin ensimmäinen osa loppui. Nyt mukana on myös Hardinin nimellä otsikoituja lukuja, joissa hän kertoo oman näkemyksensä tapahtumien kulusta. En olisi tätä kaivannut, sillä mielelläni olisin säilyttänyt illuusion siitä, että Hardin on salaa kuorensa alla todella älykäs.

Mietin mikä ihme siinä ensimmäisessä osassa niin koukutti. Säätäminen jatkuu Tessan ja Hardinin välillä aivan entiseen tapaan. Nyt he tosin muuttavat yhteen ja josjonkinlaisia traumoja paljastetaan. Tää jää ny tähän.




Anna Todd 2014: After - Törmäyksen jälkeen (After we collided)




  

10.2.2016

Rachel Vincent: Kissatyttö


Whaaat? Harlekiinilla on fantasiasarja. Se ei voi olla hyvä. Oikeastaan sen on pakko olla katastrofaalisen huono. Ja pakkohan Blankan se on tsekata, vaikka okei, en ihan mieluusti leimautuisi Harlekiinien lukijaksi. Tykkään kuitenkin pikalukemisesta, joten nopeat romanttiset harlekiinifantasiat voisivat meikäläiselle toimia. Aloitin lukemalla Rhyannon Byrdin Sudentaiston. Kyseessä oli ihmissusi, joka leimautui kipakkaan naisihmiseen, jonka pahisihmissusi halusi hengiltä. No, siinä oltiin aika katastrofitasolla. Seuraavaksi siirryin vampyyrin ja ihmissuden liittoon (Michele Hauf: Rakas vampyyrini), joka vaikutti hitusen paremmalta. Kolmannen mahdollisuuden annoin Kissatytölle. Kirjan nimen suomennos ei ehkä ole onnistunut, mutta muutoin se ylitti odotukseni!


Itse kissatyttö on Faythe, joka on paennut muodonmuuttajien laumaansa yliopistolle kirjallisuuden opintojen pariin. Lauman johtaja ja Faythen isä kuitenkin haetuttaa Faythen kotiin, kun pari harvinasta ja siksi kallisarvoista naispuolista muodonmuuttajaa katoaa. Kotona Faythea odottaa tiukka isä, joka haluaa tämän takaisin laumaan, vilkas veljesparvi ja entinen heila Mark. Etenkin Markista Faythe pysyisi mieluiten kaikkein kauimpana. Tämä kun tuntuu symboloivan elämässä kaikkea sellaista, mitä Faythe ei halua. Ennen kaikkea sitoutumista laumaan ja sen parissa elämistä.

Kyseessä ei ole suinkaan siirappinen rakkaustarina. Henkilöillä on persoonat ja he toimivat sen mukaisesti. Tarinakin on ihan okei. Faythe tasapainoilee monen asian keskellä, lauma ja Mark tarvitsevat häntä, kun taas Faythe kokee tarvitsevansa vapautta. Isä pitää tytärtään kypsymättömänä, mutta Faythe haluaa osoittaa isänsä olevan väärässä. Samaan aikaan joku vaanii sekä tavallisia naisia että kissanaisia. Jännitystä on mukana ja sopivasti annosteltuna. Jollain tapaa tästä tuli Sookie Stackhouse-romaanit mieleen. Nekin yhdistelevaät fantasiaa, romantiikkaa ja jännitystä ja saavat lukijansa ihastumaan henkilöhahmoihinsa. Shapeshifters on myös sarja em. tavoin ja Kissatyttö sen mitä mainioin aloitus.

Kirjan loputtua minut valtasi lämpöinen ja kutkuttava tunnelma sekä halu lukea tiukasta kissatytöstä lisää.


Rachel Vincent 2007: Kissatyttö (Stray))

30.1.2016

Maarit Verronen: Saari kaupungissa

Viimeksi ihmettelin, ettei blogista löydy yhtään luettua Maarit Verrosta. No luin ja bloggasin ja heti perään löysin omasta kirjahyllystäni yhden lukemattoman Verrosen. Nyt siis Verrosta Verrosen perään, verratonta, verratonta!

Saari kaupungissa on aika suloinen pieni kirja. Se on kokoelma novelleja, joista suurimmassa osassa maailmaa havainnoidaan päähenkilö Aislan kautta. Novellit kertovat pienistä sattumuksista ja hetkistä Aislan elämässä. Kohtaamisista, retkistä ja ihmettelyistä ja niin pienistä asioista, ettei niistä ole juuri mitään kerrottavaa. Ja juuri siinä piilee kirjan suloisuus. Pienistä asioista syntyy suuria kertomuksia.


Saari kaupungissa oli juuri sopiva kirja tammikuun talviuniseen tunnelmaan. Nyt luvussa meripihkasilmäinen jänis Edmund De Waalilta.

Maarit Verronen 2007: Saari kaupungissa.

23.1.2016

Maarit Verronen: Kirkkaan selkeää

Ihme juttu, ettei Maarit Verrosta löydy blogin arkistosta! Kirjaniilo on kahlannut läpi varmaan kaikki Verroset, muttei näköjään viime vuosina.. Kirkkaan selkeää oli täsmähaku kirjastosta ja täytti odotukset.

Dystopiat kiinnostavat aina. Niissä näkyy välähdyksiä siitä todellisuudesta, johon maailma voisi mennä, jos ote lipeäisi. Verrosen kuvaamassa maailmassa ihmiset on luokiteltu eri kasteihin tai statuksiin sen mukaan, ovatko he kelvollisia kansalaisia. Kaikkia tarkkaillaan mikrosirujen kautta ja jos et kuulu ylimpiin kasteihin, on elämäsi hiton epämiellyttävää.

Kirjan päähenkilö on Tiksu, suunnitelmallinen nainen, joka selviytyy keinolla tai toisella aina askeleen eteenpäin. Vaihtoehtona olisi pakolaisleirit, orjuus ja muutenkin pahin mahdollinen. Kirjan maailma on ihan kamala: ilmastoa säädellään, luonto on tuhottu, seniorileireissä vietetään pitkitettyä elämää ja tarjolla oleva työ on tulevaisuuden paskaduunia.

Synkkää siis on, vaikka Tiksun kaltaiset selviytyjät luovat toivoa. Tarinan monet elementit tuntuvat myös kovin tutulta. Dystopiakuvaukset ovat parhaimmillaan muistutuksia siitä, että tärkeitä asioita pitää puolustaa. Ote ei saa livetä, ei ilmaston eikä ihmisarvon suhteen. Pahin mahdollinen on pelottava paikka!

Maarit Verronen 2010: Kirkkaan selkeää.

6.1.2016

Juha Hurme: Puupää

Juha Hurmeen tuotannon läpikahlaaminen jatkuu. Puupään aloitin reilusti viime vuoden puolella, mutta se on jäänyt jalkoihin.

Kirjassa seikkaillaan teatteritaiteen parissa. Näyttelijä N saa tehtäväkseen lähteä Suomen rundille ja esittää yhden miehen näytelmänä Puupäätä missä vain ja milloin vain. Ja näin tapahtuu, siinä mitassa, että näytelmää esitetään neljän ja puolen vuoden ajan noin 400 kertaa. Lukija pääsee mukaan näytelmän tekemiseen ja kiertämään kansantaloja Puupään matkassa.


Näyttelijä N katoaa kesken rundin ja tarinan kertojana on hänen ystävänsä. Kirjassa käydään läpi sekä näyttelijän jäämistöä, muistiinpanoja Puupää-teoksesta että yhteisiä muistoja. Niistä muodostuu huumorivoittoinen tarina Suomesta, teatterista ja ystävyydestä. Kirja on kurkistus teatterimaailman kulisseihin, taiteilijuuteen, näytelmäkiertueeseen ja kaikkeen siihen liittyvään elämään. Mukana on enemmän totta kuin tarua ja enemmän pohdiskelua kuin sekoilua. Ihanaa juhahurmeilua siis! Ja tottahan toki Puupäätä on nähty lavoilla, myös Hurmeen esittämänä.

Lukukokemus kyllä kärsii, kun jättää kirjasta viimeiset 40 sivua lukematta ja palaa niihin kuukausi-pari myöhemmin.. No, seuraavaksi ehkä jotain muuta!

Juha Hurme 2009: Puupää.

4.1.2016

Yann Martel: Beatrice ja Vergilius

Tulipa taas hieno ja kiehtovasti rakennettu kirja vastaan! Yann Martelin Beatrice ja Vergilius on ollut lukulistalla aina Piin elämän jälkeen. Lukukokemus oli lupaava aloitus uudelle vuodelle, toivottavasti tästä tulee hyvien kirjojen vuosi.

Kirjassa kulkee rinnakkain kaksi tarinaa. Toinen kertoo kirjailijasta, joka on jäänyt jumiin holokaustista kertovan kirjansa kanssa. Mies luovuttaa, jättää kirjoittamisen, vaihtaa maisemaa ja keksii muuta tekemistä. Kunnes.. hän tapaa lukijansa, joka painii myös keskeneräisen kirjan kanssa ja tarvitsee kollegiaalista apua.


Kirja lähtee vauhtiin, kun tarinan toinen taso, eli ko. lukijan keskeneräinen näytelmä saadaan luettavaksi. Näytelmän päähenkilöt ovat Beatrice-aasi ja mölyapina Vergilius. Kiehtova rakenne syntyy siitä, että aasista ja mölyapinasta kertova näytelmä on niin pahuksen hyvä, että siihen tulee imaistuksi mukaan, eikä kirjaa voi enää laskea käsistään. Kirjan kaksi tarinaa nivoutuu vähän pelottavallakin tavalla yhteen ja kokonaisuus on kyllä säväyttävä ja tarjoaa useita oivalluksia.

On mainittava, että yksi kirjan merkittävistä teemoista on eläinten oikeudet ja eläinten tulevaisuus maapallolla. Todella toivon, että Martel jatkaa tämän teeman parissa myös jatkossa. Kirja on muuten täynnä viittauksia ja aasin ja mölyapinan nimet viittaavat Danten Jumalaiseen näytelmään. Oliskos se jo aika laittaa uudestaan lukuun? Viime kerralla, josta on hmm.. noin 15 vuotta, homma jäi ihan alkutekijöihin.

Yann Martel 2010: Beatrice ja Vergilius.

30.12.2015

Haruki Murakami: Maailmanloppu ja ihmemaa

Kirjaniilolla on kuulkaas olleet kissanpäivät! Vuonna 1985 julkaistu Murakami on suomennettu ja tieto asiasta osui ystävällisesti silmääni. Oi että!

Ja kyllä olikin herkkua, kannesta kanteen. Kirjassa päästään niin syvälle epätoteen, että on taas nostettava hattua kirjailijalle ja mielikuvitukselle. Haruki Murakami onnistuu tässä genressä aina, olen kiitollinen ja toivon kainosti lisää..


Kirjan tarinassa on kaksi tasoa. Toinen on tämä perustaso, tulevaisuuden (tai ehkä nykyhetken) Tokio. Ja toinen taso on sitten Maailmanloppu ja eletään sitä sielläkin. Päähenkilö on Murakamin kirjoista tuttu mieshahmo, eli päälle kolmekymppinen, älykäs ja itsenäinen mies, jonka arkea ilostuttaa tässä teoksessa viski (ja naiset). Päähenkilö siis liikkuu molemmissa maailmoissa ja selvittää elämääkin suurempaa mysteeriä. Taustalla on yhteiskunta, jossa vallassa ovat Systeemi ja Merkitsijät ja pinnan alla lymyilee Sysiäiset. Yhteiskuntaa uhkaa olemassaolon päättyminen ja päähenkilö on valjastettu estämään maailmanloppu. Se voi onnistua, mutta kaikki riippuu aivoista, huh. Kirjassa on siis fantasiaa, dystopiaa, jännitystä, seikkailua ja scifiä. Ei voi kuin tykätä!

Maailmanloppu ja ihmemaa on todellinen runsaudensarvi. Se kestää aikaa ja monta lukukertaa. On aika hämmästyttävää, että tämä on suomennettu nyt vasta. Löytyyköhän näitä suomentamattomia helmiä vielä lisää?!

Haruki Murakami 1985/2015: Maailmanloppu ja ihmemaa.

10.12.2015

Mary Kubica: KIltti tyttö - Kunpa tietäisit

Löysin joskus nuorempana vanhempieni kirjahyllystä Neidonryöstö- nimisen kirjan. Muistan viehättyneeni tästä tukholmasyndroomameiningistä, jossa siepattu kiintyy sieppaajaansa. Mary Kubican esikoiromaanin takakansi lupailee mukavasti jotain tähän viittaavaa. 


Kubikan romaanin hyvä tyttö (vaiko sittenkään?) on varakkaan perheen jo aikuinen tytär Mia, joka kidnapataan lunnaiden toivossa. Tarina etenee kolmen kertojan kautta kahdessa eri aikatasossa, Aiemmin ja Myöhemmin. Mian äidin kautta tulee esiin suuri huoli Miasta ja tämän selviytymisestä, etsivä Gabe tutkii rikosta ja Mia kertoo omasta kohtalostaan. Kirjan heti alussa paljastetaan, että Mia on selviytynyt sieppauksestaan, mutta on pahasti traumatisoitunut. Mian traumaa selvitellään samalla kun kertojat avaavat tapahtumia omasta näkökulmastaan. Ilman kertojan ääntä jää Colin, Mian sieppaaja, mutta Mian kautta hänestäkin saadaan tietää paljon.

Takakansi teksti antoi viitteitä yllätyksestä, jota pelkäsin loppuun asti.  Lopulta yllätys jäi aika laimeaksi, kokonaisuuden kannalta se oli kuitenkin hyvä käänne. Tarina rakentui mielestäni hyvin, mutta ei tämä jännäri ole mainospuheista huolimatta. Enneemminkin ihmisuhteita ja draamaa. Nopealukuinen ja minusta hyvä, ei mikään sensaatio kuitenkaan. Jäin näihin tunnelmiin kiinni, eikä heti tehnyt mieli aloittaa uuttaa kirjaa. Kyllä te tiedätte sen tunteen... 



Mary Kubica: Good girl - Kunpa tietäsit ( The Good Girl 2014)