21.1.2017

Leena Parkkinen: Säädyllinen ainesosa

Kirjaniilo fanittaa Leena Parkkista! En silti tiennyt uusimmasta, ennen kuin bongasin sen ystävän instagramista. Tähän väliin kiitos ystäville, ystävyydestä ja kirjavinkeistä. :)

Uuden vuoden lupauksieni joukossa on lupaus kokeilla uusia reseptejä. Sen lupauksen uutuudenkarheassa valossa oli hauskaa sukeltaa Säädylliseen ainesosaan. Teoksen toinen johtohenkilö Elisabeth suhtautuu ruokaan intohimoisesti. Kirjan luvut on nimetty ruokalajien mukaan ja yhdessä luvussa löytyy pussillinen pähkinöitä, toisessa tehdään ruusujäätelöä.


No ruusujäätelö jää kyllä tekemättä, koska Elisabethin ystävätär, teoksen toinen päähenkilö Saara, ajautuu seikkailuun. Tai naiset yhdessä. Kirja kertoo kahdesta erilaisesta naisesta ja kahdesta erilaisesta elämästä aikana jolloin naisten välillä ei saanut lain mukaan olla kuin ystävyyttä. Saaran ja Elisabethin kohtalot kietoutuvat toisiinsa ja siinähän voi sitten jäädä ruusujäätelöt tekemättä.

Elisabeth on vakooja ja maailmannainen, Saara on kotiäiti ja maaseudun kasvatti. Molemmilla on salaisuuksia ja näitä tarinoita puretaaan luku luvulta auki. Kokonaisuudessa on paljon ainesosia: naisten tarinat, rakkauskertomus ja maailmanluokan vakoojakertomus. Kirja etenee hienosti ja juonessa pysyy pieni jännitys yllä. Tätä oli ilo lukea. 

Parkkisen Galbystä länteen blogissa.

Leena Parkkinen 2016: Säädyllinen ainesosa.

18.1.2017

Kevätkauden odotetuimmat

Kirjaniilo on päässyt hyvien kirjojen makuun! Viimeisimpänä luin Leena Parkkiselta Säädyllinen ainesosa -teoksen ja siitä lisää ihan hetikohtapian. Mutta kerropa silti jo nyt, että tykkäsin. Tykkään aina Parkkisista, enkä pettynyt nytkään.

Viime vuodelta on vielä uutuuksia lukematta ja niistä ainakin Leena Krohnin lastenkirja Kirje Buddhalle pääsee pian lukulampun alle. Myös suosikiltani Margaret Atwoodilta ilmestyi viime vuonna Hag-Seed. Se on mukaelma Shakespearen Myrskystä. Tarttis varmaan lukea se Shakespeare uudelleen samalla? Toinen viime vuonna julkaissut suosikkini on Zadie Smith.

Kotimaisia talven ja kevättalven odotetuimpia ovat Katja Kallion, Philip Teirin, Tuomo Jäntin ja Joel Haahtelan uutukaiset. Ulkomaisista odottelen Haruki Murakamin ja Paul Austerin kirjoja. Tulee niin hieno kirjakevät!

Kirjastossa on jo muuten toi Haahtela hyllyssä, Kirjaniilon varauslappu pyllyssä. Sitä kohti. 

Mitäs muuta tänä keväänä luetaan?

Kuvassa on muuten Pietarista joulukuussa löytämäni tunnelmallinen kirjakauppa, jonka yhteydessä oli myös kiva kahvila. Englanninkielisten kirjojen osasto oli suppea, mutta löytyi sieltä yksi Tšehov tuliaisiksi. 

13.1.2017

Risto Isomäki: Haudattu uhka

Risto Isomäen tulevaisuuteen sijoittuvat dekkarit ovat Kirjaniilon mieleen. Tykkään saada sivistyneitä ilmestyskuvia siitä, mitä maailmassa voisi pahimmillaan tapahtua. Tämä lienee kaikkien dystopiakertomusten ydin: osoittaa missä voidaan mennä pieleen ja mitä siitä sitten seuraa.



Haudattu uhka kertoo terroristeista ja ydinvoimasta. Siinäpä yhtälö, huh. Tarina alkaa, kun itsenäisyyspäivän juhlavieraat saavat ruuan mukana suuren määrän ydinjätettä. Huonostihan siinä käy... Ja vielä huonommin käy, jos ydinjäte leviää terroristien suunnitelmien mukaan kaikkialle Eurooppaan. Aihe on karmiva, mutta uhka lienee todellinen.

Kirjan päähenkilö ja terroristien jahtaaja on sankarillinen naispoliisi. Pidin inhimillisestä hahmosta ja hieman ironisesta poliisikuvauksesta muutenkin. Isomäen kirjoissa vahvin rooli on informaatiolla, faktalla ja mahdollisen tulevaisuuden kuvauksella - siis asialla. Mitään kaunokirjallisuuden huippua kirjat eivät edusta, mutta tarina kyllä kulkee.

Blogissa on luettu myös Kurganin varjot.

Risto Isomäki 2016: Haudattu uhka.

8.1.2017

Jukka Viikilä: Akvarelleja Engelin kaupungista

Finlandia-voittaja ei esittelyjä kaipaa, joten lyhyesti Kirjaniilon vuodenvaihteen lukuelämyksestä. Elämys tämä todella oli, sillä olin heti ensimmäiseltä sivulta lumoutunut. Kieli on kaunista ja hyvällä tavalla hidasta, päiväkirjamuoto on paikallaan ja tarina on kiehtova. Kokonaisuutena hieno ja aistikas kirja, tämä pysyy mukana ajatuksissa vielä pitkään.

En ole aikoihin lukenut sellaista kieltä, mitä pysähtyy pohtimaan ja jonka äärelle jää toviksi maistelemaan. Viikilä on kertonut, että hän kirjoitti tätä pitkään ja kokonaisuus onkin harkittu ja harmoninen.


Tänä vuonna haluan lukea lisää päiväkirjoja ja päiväkirjamuotoista kaunoa. Saa suositella!

Jukka Viikilä 2016: Akvarelleja Engelin kaupungista.

3.1.2017

Haruki Murakami: Miehiä ilman naisia

Murakami innostaa aina! Nyt kansien välissä oli 7 novellia otsikolla Miehiä ilman naisia. Ei tarvitse ollenkaan pohdiskella kertomuksia yhdistävää teemaa.

Tämä oli melko tuttua ja turvallista Murakamia. Novelleissa pysyttiin aika tiukasti reaalimaailman asioissa, mikä jäi pikkaisen kaivelemaan. Tämän todellisuuden tarinoista kiehtovin oli avausnovelli Drive My Car. Tarina esittelee jo vanhenevan näyttelijän, joka haluaa ystävystyä edesmenneen vaimonsa entisen rakastajan kanssa. Kiehtovan tarinasta tekee sen kehys, näyttelijä kertoo tarinansa nuorelle naiskuskilleen - omanlaisensa ystävyyssuhde sekin.


Kirjaniilo fanittaa Murakamia erityisesti "toisen maailman tarinoiden" takia ja löytyi näistä novelleista ihan pikkaisen sitäkin puolta. Novellissa Kino kohdataan kissoja, käärmeitä, pajupuita ja mystisiä naisia. Ehkä siinä on pohja jollekin pidemmälle romaanille, olisikohan?

Vähän siis väliteoksen tuntua, seuraavaa Murakamia odotellessa!

Haruki Murakami 2014 (suom. 2016) : Miehiä ilman naisia. 

2.1.2017

J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi

Neiti Niilo antoi Rouva Blankalle syntymäpäivälahjaksi ensimmäisen Harry Potterista kertovan kirjan vuonna 2001. Muistan tuolloin ajatelleeni - tylsä. En ymmärtänyt kirjasaagan ympärillä vellovaa hypetystä. Nyt monta vuotta myöhemmin kuuntelin sivukorvalla sarjan äänikirjat ja ajattelin - luenpa sarjan uudestaan ja annan sille  mahdollisuuden.



Vuosien saatossa jotain on tapahtunut. Viisasten kivi ei ollut ollenkaan hullumpi, eikä todellakaan tylsä. Olin varmaan jossain Robin Hobb-huumassa siihen aikaan, eikä mikään muu tuntunut miltään. Harry Potterin ensimmäinen kirja pitää sisällään monia hyviä hahmoja (esm. Hagrid ja Severus Kalkaros) ja suomennokset ovat kertakaikkisen mahtavia. Yöpöydällä odottelee jo Salaisuuksien kammio..


J.K. Rowling: Harry Potter ja viisasten kivi 1998 (Harry Potter and Philosopher's Stone 1997)

21.12.2016

Michel Houellebecq: Alistuminen

Michel Houellebecqin kirjojen jälkeen aina ahdistaa. Hämmästyttää ja ahdistaa. Teokset tarjoavat havahduttavia näkökulmia maailmoista, joissa en itse haluaisi elää. Myös Alistuminen on katsaus tulevaisuuteen, mutta ei kovin kauas, 2020-luvulle.

Kirja kertoo maailmasta kirjallisuuden professorin näkövinkkelistä. Ranskassa valta vaihtuu Muslimiveljeskunnalle ja päähenkilön ura yliopistolla päättyy, jos hän ei käänny islaminuskoon. Päähenkilön elämä on sisältöjä vailla, pikasuhteet opiskelijoiden kanssa eivät enää tuota iloa ja työ tarjoaa vain vähäisiä haasteita. Tyypillinen houellebecqimäinen hahmo onkin elämäänsä kyllästynyt ja sisäiseen maailmaansa vetäytynyt mies.

Muuttuuko miehen elämässä mikään, kun ulkoiset puitteet vaihtuu? Juutalainen tyttöystävä lähtee maanpakoon ja professoriystävät lähtevät maaseudulle, pois Pariisin mellakoista. Yliopiston ovet suljetaan muilta kuin islamin uskoisilta. Myös päähenkilö lähtee maaseudulle ja luostariinkin pohtimaan vaihtoehtojaan - alistuakko vai ei. Vähäinen elämänhalu on koetuksella.

Erittäin kiehtova kirja, temaattisesti ajankohtainen, mutta vahvasti kiinni myös historiassa. Vainoaminen, vääräuskoisuus, valta-asetelmien herkkyys.. Ja "tavallisen" ihmisen valinnat ulkoisten paineiden keskellä - no sisäistenkin.

Houellebecqin älyllisyys kiehtoo, mutta kaikkialta tihkuva pessimismi tai paremminkin nihilismi ahdistaa. Ei kuitenkaan niin paljon, että voisin jättää Houellebecqit lukematta!

Michel Houellebecq 2014: Alistuminen.

26.10.2016

Riku Korhonen: Emme enää usko pahaan

Kirjaniilo on fanittanut Riku Korhosta aina, no oikeammin Kahden ja yhden yön tarinoista alkaen. Enkä vähiten siksi, että Turulla on Korhosen kirjoissa niin suuri rooli. Kävi muuten niin, että näin Korhosen fillaroimassa Puutarhakatua, vain tuntia ennen kuin aloitin junassa tämän uuden kirjan! Tähdet olivat kohdallaan.

Emme enää usko pahaan sai pauloihinsa heti ensimmäiseltä sivulta. Kirjan todella tiivis tunnelma pitää otteessaan loppuun asti. Tarina kehittyy ja voimistuu alun filosofisistakin pohdinnoista kohti jännityskertomusta. Loppu on jo ihan dekkarikamaa. Ja entäs sitten se Turku? Vahvasti läsnä, erityisesti Ispoinen.



Tarinan aiheita ovat parisuhde, lapsiperhe, nelikymppisyyden kriisi, miehisyys ja tuttuuden tylsyys. Kun keskiluokkaista tavallisuutta lähdetään väkisin murtamaan ja muuttamaan, päästään nopeasti jännän äärelle. Juonesta sen verran, että perheenisä päättää yllättää vaimonsa kidnappaamalla hänet. Arvatenkaan ei mene ihan käsikirjoituksen mukaan.. 

Keskiluokan tylsään ja tavalliseen elämään verrataan alusta asti yhteiskunnan ulkopuolelle lipsahtaneiden elämää. Tästä vastakkainasettelusta kasvaa hyvin merkittävä teema ja juonen taso. Siis hyvin monitasoinen ja ajassa kiinni oleva teos, nautin kovasti.

PS. Lukukokemusta kiusasi vahva tunne siitä, että olen lukenut tämän tarinan ennenkin. Epäilen hieman Matkanovelleja-kirjaa, jossa on Korhoseltakin teksti. Olikohan siinä aihio tästä uusimmasta? En muista ollenkaan, argh! 

Riku Korhonen 2016: Emme enää usko pahaan.

3.10.2016

Paula Havaste: Veden vihat

Kerten tarina muinaisessa 1100-luvun Suomessa jatkuu sarjan kolmanneessa kirjassa ja aina vain paranee. Kerten matka Suomesta Tokholmiin alkoi himosta toiseen mieheen, mutta nyt pelko on ajanut hänet toisen miehen matkaan, kohti Koluvania, joka nykyisin Tallinnana tunnetaan.


Mies on Osmi, rikas kauppias, joka lupaa viedä Kerten takaisin hänen kotiseudulleen Turukylään. Kotiinpaluu kuitenkin viivästyy ja Kertte kotiutuu Osmin ja tämän kumppanin Pärnin talouteen. Arkea värittävät kylän markkinat, mutta Kertellä on paljon pohdittavaa.  Onko metsän Mielikki vielä hänelle suotuisa ja voittaako hän veden vihat päästäkseen kotiin, jossa Larri kenties vielä odottaa.

Kertte hahmona on aika lailla varjo entisestään. Toivoisin Kerten saavan voimansa ja ylpeytensä takaisin, sillä minua kiehtoi tämä itsensä muiden edelle laittava nainen, joka sai mitä tahtoi. Veden vihat jatkaa mielenkiintoisella tavalla Kerten tarinaa ja tässäkin osassa loitsut ja taiat näyttelevät omaa osaansa. Saapa nähdä mitä vihoja Kertte seuraavaksi kokee, sillä tarina ei ole saanut vielä päätöstään.


Paula Havaste: Veden vihat, 2016

1.10.2016

Paula Havaste: Maan vihat



Tuulen vihat -kirjaan Paula Havaste loi mielenkiintoisen maailman, mutta en jaksanut kiinnostua henkilöistä enkä heidän tarinastaan. Maan vihat yltää aloituosaa paremmaksi ja nyt tarina piti otteessaan. Ollaan 1100-luvulla ja Lalli surmaa piispan. Pelastaakseen miehensä Lallin vaimo Kertte tarjoaa itseään piispan miehen Arimon kumppaniksi. Kertte päätyy Tokholmiin, jonne kristinusko on levinnyt jo aivan toisella tavalla kuin syrjäiseen Suomeen.

Kertte, ylpeä emäntä pehmenee matkallaan.  Elämä ei ole enää hänen omissa käsisssään, eivätkä tutut haltijatkaan ole entiseen tapaan läsnä Tokholmin suuressa kaupungissa. Arimokin muuttuu tarinan edetessä toisenlaiseksi ja koinkin tämän melko epäselväksi hahmoksi. Loppuratkaisuun tultiin yllättäen, mikä taas johdattelee seuraavan osan muutosten tuuliin.

Jäin miettimään miten paljon kirjailija on muokannut ja itse keksinyt vanhoja loitsuja. Kirjassa olevat loitsut ovat varsin ymmärrettäviä verrattuna esim. suomalaisista loitsuista kertovaan kirjaan, johon tutustuin jokunen aika sitten. Sanan mahti on kyllä ollut aikamoinen näissä muinaisissa loitsuissa. Tekisi itsekin mieli piirrellä viisisakaraisia katon rajaan. Sarjan kolmannen osan Veden vihat olen jo lukenut, kirjoitan siitä piakkoin. 


Paula Havaste: Maan vihat, 2015

29.9.2016

Mhairi McFarlane: Sinusta kaikki alkoi



Tästä alkoi Rouva Blankan viikonloppu Mhairi McFarlanen kirjojen parissa. Anna Alessi on kolmekymppinen italialaista syntyperää omaava historian lehtori. Nykyisestä ammatillisesta menestyksestään huolimatta Anna on entinen koulukiusattu ja tunteet nousevat pintaan Anna törmätessä James Fraseriin, entiseen ihastukseensa ja kiusaajaansa. Yhteisen projektin nimissä Annan on päästävä yli nuoruudestaan kumpuavista vihan ja katkeruuden tunteista, taikka näytettävä entiselle kiusaajalleen närhen munat niin sanotusti.

Olihan tässä lopussa sellaista yltiöromantiikkaa, jota ei voi ihan tosissaan ottaa, mutta toisaalta Anna oli tarpeeksi tavis ja hänen tarinansa elämänmakuinen, joten Rouva Blanka peukuttaa ja ahmi lisää kirjailija tuotoksia.


Mhairi McFarlane: Sinusta kaikki alkoi, 2016 (Here's Looking at You, 2013)

27.9.2016

Mhairi McFarlane: Tyttö muiden joukossa

Rouva Blanka löysi kirjastosta kolme McFarlanen kirjaa ja käytti viikonloppunsa lukemiseen. Ja viikonloppu on ollut aikas jees, vaikka olenkin elänyt jonkun toisen fiktiivistä elämää. Blanka on pikkasen rakastunutkin. Eikä kohde ole mies, jota ei todellisuudessa ole olemassakaan vaan tämän kirjailijan tuotokset, jossa nämä ihqut miehet esiintyvät!




Tyttö muiden joukossa on Edie, nainen joka sotkeutuu varattuun mieheen, tavallaan ja joka pakenee kohua entiseen kotikaupunkiinsa Nottinghilliin haamukirjoittamaan suositun näyttelijän elämänkertaa. Edie palaa vanhaan kotiinsa, jossa asuu hänen alakuloinen isänsä ja riidanhaluinen pikkusiskonsa. Edien täytyy löytää taas oma paikkansa elämässään ja toki kuviossa on eräs järjettömän komea, fiksu ja lämminsydäminen mies.

Tarina onnistuu olemaan taas hauska ja nokkela. Ihastuttava on päähenkilön tapa huokaista helpotuksesta, kun ihastuksen kohde ei yrjöä eikä naura, kun tämä paljastaa herkät tunteensa. En minä vaan sinä aiheutti Rouva Blankalle enemmän sisäistä hihkumista, mutta tykkäsin tästäkin. 36-vuotias Edie antaa toivoa kaikille nelikymppisiään lähestyville naisille, jotka vielä haaveilevat unelmiensa prinssistä. Niitä löytyy ainakin kirjoista, mutta entäs oikeasta elämästä?


Mhairi McFarlane: Tyttö muiden joukossa, 2016 (Who's That Girl, 2016)

25.9.2016

JP Koskinen: Luciferin oppipojat




Luen ensimmäistä kertaa JP Koskisen tuotantoa. Kaveri taitaa olla aika monipuolinen kirjailija, Rasputinista kertova kirja oli Finlandia-ehdokkaanakin.

Koskinen osaa kyllä kirjoittaa kiinnostavaa tarinaa. Luciferin oppipojat on skifiä. Kolkkoa ja pelottavaa jollakin tapaa. Ollaan 2100-luvulla. Gabriel Bonhomme XIV on avaruusaluksen kapteeni ja matkalla  Olympos-planeetalle kuusihenkisen miehistönsä ja kahdentoista kyborgin kanssa. Planeetalla vastassa on Kyborgien kapina, mutta matka ja määränpää näyttelevät omaa osaansa sekä Kapteenin että koko ihmiskunnan elämässä ja menneisyydessä.

Aika yllättävästi Koskinen uudelleen luo ihmiskunnan syntyperän. Bonhomme on karu tyyppi ja kumma pohtiva olo jäi kirjan jälkeen, olisi muuten hyvä lukupiirikirja, herättää varmasti keskustelua.



JP Koskinen: Luciferin oppipojat, 2016

23.9.2016

Mhairi McFarlane: En minä vaan sinä


Aika makea kansi vai mitä, ja makea oli kirjakin! Oikeastaan kaikkea sitä mitä viihteellisestä kirjallisuudessa haen: Sopivan kevyt, naispäähenkilö, johon voin samaistua ja joka ei ole aivan hömelö, hauska ja sisältää nokkelaa dialogia, loppu, joka ei ole ennalta arvattava ja tietenkin mies, johon voisi itsekin ihastua!

Delia Moss kosii pitkäaikaista poikaystäväänsä Paulia. Kihloissa he ehtivät olla noin tunnin verran, minkä jälkeen Delian elämä saa uuden suunnan. Uudet maisemat, uusi työpaikka, ehkä vähän uutta sutinaa ja naftaliinista kaivettu supersankari Kettu, joka Delian veljen Ralphin mukaan on parasta mitä Delia on ikinä tehnyt. Delia on sympaattinen hahmo, tarina on uskottava ja loppua jännittää, vaikka tavallaan tietääkin. Rouva Blanka on todella ihastunut, lukee kaikki muutkin McFarlanet ja suosittelee isosti.



Mhairi McFarlane: En minä vaan sinä, 2016 (It's Not Me It's You, 2014)

22.8.2016

Lena Andersson: Omavaltaista menettelyä

En voinut muuta, kuin hotkaista kerralla toisenkin Lena Anderssonin. Teosten päähenkilön Ester Nilssonin epäonni rakkaudessa on todellinen kaunokirjallinen tapaus!


Omavaltaista menettelyä on seuraajaansa piinallisempi. Ester rakastuu palavasti, jättää miehensä ja omistautuu uudelle rakkaudelle. Harmi vaan, ettei suhde oikein lähde lentoon eikä Ester saa riittävästi haluamaansa vastakaikua. Rakkaussuhteesta muodostuu piinallinen peli, minkä jokainen onnettomasti rakastunut tunnistaa. Jos on joskus huomionosoitusten tai lemmenlupausten kerjuussa kadottanut omanarvontunteensa, niin samaistumisen puistatuksia on luvassa. :)

Teos on alaotsikkonsakin mukaan romaani rakkaudesta. Lisäksi se on viiltävän tarkkanäköinen analyysi onnettomasti rakastuneen mielenliikkeistä ja teoista. Erityisen kiinnostavaa on rakkaussuhteen valta-asetelmien avaaminen. Kummalla on suhteessa enemmän valtaa ja miten valtaa voi käyttää oikein tai väärin? Teos näyttää millaiset seuraukset valtapelillä on. Voi Esteriä!

Luin nämä Anderssonin rakkausanalyyttiset kirjat vähän väärässä järjestyksessä, mutta väliäkös sillä. Teokset toimivat omina kokonaisuuksinaan ja epäilemättä tulen lukemaan ne uudestaan. Anderssonin viiltävä älyllisyys ja ironia ja komiikka kestää kyllä aikaa ja lukukertoja.

Saakohan Esterin tarina muuten vielä jatkoa? Nyt hän saanut kaksi kertaa turpiinsa, toivottavasti se riittää.

Lena Andersson 2014: Omavaltaista menettelyä. Romaani rakkaudesta.